sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Juoksija juoksee, kirjoittaja kirjoittaa

Tom McNabin romaanissa Flanaganin juoksu kerrotaan 1930-luvun lamavuosiin sijoittuva tarina Amerikan halkijuoksusta, miehistä ja naisista suorituskykynsä rajoilla ja elämänsä ratkaisupaikoissa. Eräs keskeisistä hahmoista on vanha, viisas juoksijakonkari "Doc" Cole (en vielä tiedä miten hänelle kisassa käy!). Hän kokee kovan takapakin akillesjänteensä kipeytyessä. Hän on laskenut tarkkaan voivansa voittaa ja tietää joutuvansa pinnistämään kykynsä äärimmilleen 5000 kilometrin pituisessa kisassa. Usko joutuu koetukselle kovan kivun pakottaessa hänet juoksemisen sijasta kävelemään parin päivämatkaa ja jäämään siten kärjestä. Doc masentuu ja alkaa pohtia, ettei hänestä jää historian lehdille mitään, kymmenien vuosien kokemuksesta ja taidosta huolimatta. Ohimenevät olympiavoittajatkin muistetaan, hän jää unohduksiin.

Eräällä etapilla pikkupoika tulee pyytämään häneltä nimikirjoitusta.

"Onko sulla aavistustakaan kuka minä olen, poju?" hän kysyi pyyhkien hikeä käsistään. "Kyllä vain, herra", vastasi poika. "Te olette se juoksija Doc Cole, ja minä olen lyönyt kavereitteni kanssa dollarin vetoa, että olette ekana New Yorkissa". "Juoksija Doc Cole", henkäisi Doc hiljaa. Pojalle hän sanoi: "Yritän pitää huolen että voitat vetosi".

Docin usko kykyihinsä palasi: hän tohti taas ajatella olevansa Juoksija. Sillä kertaa riitti että yhdelle pienelle pojalle ja tämän kavereille hän oli sitä.

Jäin miettimään tuota tilannetta: kuinka identiteetti on annettavissa tai otettavissa, pidettävissä tai päästettävissä. Olen itse miettinyt vuosia, olenko "kirjoittaja" vai en. Olen kirjoittanut lähes päivittäin kahdeksanvuotiaasta asti: päiväkirjoja, kirjeitä, ajatuksenvirtaa, myöhemmin sähköposteja. Minun on vaikeata ajatella kirjoittamatta. Tutkijana olen vuosien ajan tottunut julkaisemaan artikkeleita ja kirjojakin. Olen, hieman sattumalta, myös kääntänyt englannista tieteellisiä tekstejä ja pari lastenkirjaa. Silti en ole koskaan tohtinut kutsua itseäni Kirjoittajaksi.

Sinkkuelämä-sarjan Carrie Bradshaw kirjoittaa kolumnia muotilehteen. Aina kysyttäessä hän vastaa "I'm a writer". Jos blogini säilyy hengissä, voisinko minäkin olla "writer"? Miten termi ylipäänsä pitäisi kääntää?

"Kirjailija" en tietenkään ole - julkaisujeni tai tekeillä olevien tuotosteni joukossa ei ole yhtään romaania, novellia eikä esseetä. Entä "tietokirjailija"? Kuulun kyllä Suomen tietokirjailijat ry:hyn ja olen ollut tekemässä erilaisia oppikirjoja. Silti koen että tietokirjailijaksikaan en vielä kehtaisi esittäytyä. "Lastenkirjailijaksikaan" en tohdi itseäni kutsua, vaikka ihmeellisten sattumusten kautta myös yksi kirjoittamani lastenkirja on julkaistu. Lastenkirjakokeilu jäi kertaluonteiseksi enkä oikein samaistu siihen.

Identiteettiin on tosiaan helpompi uskoa, jos joku toinen tunnistaa sen - tämän koki Doc kun pikkupoika kutsui häntä Juoksijaksi. Mutta ehkäpä tunnistamisen lisäksi tarvitaan myös selkeä oma pyrkimys tulla kuulluksi tietyllä kentällä. Sen mukana tietenkin tarvitaan myös muoto, kirjoittamisen laji.

Minulla on aina ollut vahva tarve tulla kuulluksi kirjoittajana, mutta en ole löytänyt oikeaa kirjoittamisen muotoa. En ole kokenut, että tieteellinen kirjoittaminen riittäisi tarpeen tyydyttämiseen. Yritinkin oppia kirjoittamaan runoja, kävin Oriveden opistollakin. Siellä lähinnä tajusin, että en itsekään haluaisi lukea sellaisia runoja kuin tekeleeni olivat :-)

Bloggaamisen aloitettuani minulla on ollut sekä kuulluksi tulemisen kokemus että pyrkimys kommunikoida. Huomaan pitkin päivää poimivani ideoita ja ajatuksia jaettavaksi. Odotan innokkaasti kirjoittamisen hetkeä.  Ei ole mitään vaikeuksia löytää aiheita.

Ehkäpä Kirjoittaja on yksinkertaisesti - se joka kirjoittaa. Tärkeätä on kirjoittaen eläminen ja kirjoittaen vuorovaikutuksessa oleminen. Tärkeätä ei ole jäädä historian lehdille.

Opin jotain tästä tutustuttuani Maarit Leskelä-Kärjen tutkimukseen (2006) Krohnin kirjoittavista sisaruksista. Heillä kaikilla oli  omanlaisensa suhde kirjoittamiseen, kirjalliseen yleisöön ja kirjoittavan naisen elämään. Tästä kirjasta joskus myöhemmin lisää - haluan tässä nostaa esille ajatuksen kirjoittaen elämisestä. Ehkäpä kirjoittajan identiteetissä ei siis oleellista olekaan tuotosten merkittävyys. Oleellista on elämänmuoto ja kommunikoiminen.

Pitkänmatkan tarinani juoksijuudesta ja kirjoittajuudesta kartuu nyt loppusuoralle. Haluan tämänkin oivalluksen rinnastaa työnohjauksen problematiikkaan.

Tuntuu usein, että ihmisillä on tiukka näkemys lestistä, jossa heidän tulee pysyä, jotta he voisivat ottaa itsensä vakavasti, ja johon heidän realistiset toimintamahdollisuutensa rajautuvat. Samalla heillä voi olla vahva mielikuva siitä, mitä he JOSKUS vielä, tai TOSI olemukseltaan, voisivat olla, tai kokevat hyvinä hetkinä olevansa.

Kyse ei ole siitä, onko heillä oikea koulutus tai taidot, tai onko heillä realistisia mahdollisuuksia toteuttaa tuota asiaa "uran" muodossa. Kyse on mielikuvasta siitä, millainen heidän olemisen tapansa voisi olla, miten he haluavat asettua suhteeseen maailmaan ja muihin ihmisiin. Tällaista mielikuvaa kannattaa tutkia ja kuunnella.

Haluaisin sekä työnohjaajana, kouluttajana että kirjoittajana vaikuttaa siihen, että ihmisillä olisi ajatuksissaan tilaa ja väljyyttä löytää oma elämänmuotonsa ja identiteettinsä.

Kirjallisuus

Leskelä-Kärki, M. (2006). Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä. Helsinki: SKS.

McNab, T. (1982) Flanaganin juoksu. WSOY. Suomentanut Risto Mäenpää.

4 kommenttia:

  1. Meillä Suomessa ihmeteltiin joitakin vuosia sitten elämäntapaintiaaneja. He eivät hae ulkoista tunnustusta intiaanisuudelleen. Heille riittää, että he haluavat elää kuin intiaanit. Heidän esimerkkinsä johti minut oivallukseen, että minä olen elämäntapalaulaja. Pidän laulamisesta ja laulelen paljon, mutta en ole kovin hyvä laulaja. Ulkopuolisilta en tunnustusta voi saada, enkä välitäkään. Tyydyn osaani. Sinä kirjoitat kuin ammattimainen kirjoittaja. Siitä ei ole epäilystäkään. Halusin vain sanoa, että identiteettinsä voi myös valita omissa oloissaan ja siten, että se ei ohjaa tai velvoita vaan pelkästään lämmittää.

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos tuosta ajatuksesta. Jotain tuollaista juuri hain: elämäntapalaulaja, elämäntapajuoksija, elämäntapakirjoittaja. On onnellista, kun tai jos identiteetin voi löytää omissa oloissaan. Ja se tosiaankin lämmittää, ja tekee eläväksi ja läsnäolevaksi.

    VastaaPoista
  3. Tuo 'writer' on englannin kielessä paljon vakiintuneempi kuin suomen 'kirjoittaja'. Se on musta kuitenkin aika hyvä käsite ja myös identiteetti!

    Kun opiskelin kirjoittajakoulutuksessa, kysymys "Haluanko kirjailijaksi?" oli usein ihmisten huulilla. Kirjoittajakoulutus mielletään usein kirjailijakoulutukseksi, vaikka eihän se sitä välttämättä ole.

    Kirjoittaminen on minullekin luonteva tapa olla maailmassa. Kirjoittaminen on omin tapa ilmaista itseäni. Minäkin olen siis kirjoittaja.

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkään "kirjoittajasta", juuri tuosta syystä.

    VastaaPoista