lauantai 12. kesäkuuta 2010

Matkiminen ja "mun juttu"

Havaintoja mökillä: Lokki tekee joka vuosi pesän samaan rauhattomaan paikkaan mökin rantaan. Ihmiset liikuskelevat rannassa eikä lokki uskalla hautoa rauhassa. Poikaset ovat usein jääneet kehittymättä. Tosin tänä vuonna ainakin yksi todistettavasti pääsi elämän alkuun. Pointti oli silti: lokki ei opi.

Ihmislapsen oppimista havainnoin kun seurasin serkusten, kuusivuotiaan ja kymmenvuotiaan, yhteistä kesäistä olemista. Lasten väliset syvät kiintymyssuhteet ovat ylipäänsä sykähdyttäviä. Kesäistä retkeä oli aktiivisesti odotettu puoli vuotta. Ilo yhdessäolosta on intensiivistä.

Kuusivuotias virittäytyi koko olemuksellaan toimimaan isomman tavoin. Kun kysyin serkuksilta, otatteko vielä lasin mehua, pienempi katsoi isompaansa. -Otatko sä?- Otan. - No sit mäkin. Kysyin, joko teillä on nälkä. - Onko meillä? kysyi pienempi. Myöhemmin hän tiivisti toimintansa tyytyväisenä: mä MATKIN sua!

Jäin miettimään matkimista. Lapsille isompien jäljittely on keskeinen osa elämää ja oppimista. Kuusivuotiaalle matkiminen ei ole mikään piiloteltava välivaihe matkalla kohti "aitoa ja omaa". Se on arvokasta ja luontevaa toimintaa isomman lapsen seurassa. Täyttä elämää.

Toisinaan lapset tietenkin myös moralisoivat matkimista, vaatien toisiltaan yksilöllistä panosta, vaikkapa piirtäessä tai leikissä. Valintoja tehdessä kuuluu tehdä oma päätös, matkiminen onkin noloa. Aikuisten maailmassakin matkimis-sanalla on usein huono kaiku. Unelmat, mieltymykset, tyyli, elämäntapa – niiden tulee kummuta omasta itsestä.

Ei ole aina helppoa tietää mikä on omaa itseä. ”Mun juttu", kuten sanonta nykyisin kuuluu. Kutsu yksilöllisyyteen ei tarkoita vain vapautumista esteistä tai estoista. Se tarkoittaa myös vaatimusta rakentaa elämästä itseä ilmentävä autenttinen projekti. Modernin elämän sosiologit ovat analysoineet tätä yhteiskuntamme eettisenä perustana: autenttisuuden etiikkana, psykokulttuurina, terapia- ja ohjauskulttuurina, itseä elämän keskeisenä projektina.

Yksilön elämään kohdistuukin itse asiassa tätä nykyä vahva esteettinen vaatimus, eettisen sijasta tai ainakin sen rinnalla. Ennen oli ehkä tärkeätä elää kunniallinen elämä, tai ylipäänsä selvitä hengissä. Nyt odotamme elämämme täydellistyvän siinä, että löydämme oman erityisyytemme ja tätä erityisyyttä toteuttavat konkreettiset valinnat. Elämämme on (ja toivomme sen olevan) taideteos: projekti, jota ei voi mitata vertaamalla jonkun toisen elämään.

Media, ja etenkin sosiaalinen media, on muodostunut keskeiseksi kannattelijaksi näille projekteille. Mitäpä muuta facebook on täynnä kuin arjen estetiikkaa? Tai oletteko huomanneet miten sisustuslehdet ovat muuttuneet elämäntapalehdiksi? Tarkoitus ei ole esitellä niinkään huonekaluja, muotoilua tai arkkitehtuuria kuin elämäntapoja, hyvää arkea, onnellisuutta ja ”elämän pienten ohikiitävien hetkien” estetiikkaa. Tarkoitus tietenkin on, että jäljittelemme näitä onnen kuvia, mutta samalla meidän tulisi kokea ne autenttisesti omiksemme.

Jäljittely on keskeinen osa oppimista. Jäljittelemällä opimme tekemään työtä; jäljittelyn, kokeilemisen ja erehtymisen myötä meille kehkeytyy myös elämäntapa, jonka lopulta ehkä koemme omaksemme. ”Mun juttu” ei siis kumpua sisältämme itsestään – se on aikaansaannos ja pitkällisen rakentamisen tulos. Tässä rakentamisessa psyykkinen ja sosiaalinen punoutuvat yhteen. Olemme autenttisuudessammekin läpisosiaalisia: ”mun juttu” koostuu aineksista, jotka on peritty ja lainattu toisilta.

Elän työympäristössä, jossa korostetaan kriittistä itsenäistä ajattelua, autonomiaa, itseohjautuvuutta, itsenäisen arvostelukyvyn kehittymistä. Ehkäpä siksi tuntui virkistävältä tarkastella matkimista. Muistaa, ettemme joka tilanteessa tarvitse täysin autenttista omaa panosta. "Mun juttu" voi hetken olla toisen keksimä juttu.

Iloinen matkija oli myös itsetunnon kuva. Kaikessa kuusivuotiaisuudessaan hän arvosti ilman muuta itseään. Isompi ymmärsi pelin hengen ja oli täysillä "iso". - Ollapa rohkeasti ison rinnalla pieni, pienen rinnalla iso.

2 kommenttia:

  1. Löysit kiintoisan aiheen ja pohdintasi miellytti. Miellän puheen "mun jutusta" siten, että se alleviivaa niitä asioita, joista puhuja todella nauttii. Minulla on ystävä, joka tykkää laskettelusta. Hän ei osaa selittää sen viehätystä muuten kuin, että "se on mun juttu". Tunnen hänet lapsuudesta saakka ja toteamus tuntuu minusta uskottavalta.

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä se nauttiminen, tykkääminen ja ilo ovat väistämättä osa sitä "mun juttua". Luulen että siihen liittyy lisäksi sellainen puoli, että ajatellaan "mun jutun" jotenkin luonnehtivan itseä oleellisella tavalla. Minusta on jännä juttu, että nykyisin on yleistynyt tapa sanoa "toi ei oo yhtään mua", sen sijaan että sanottaisin vain että "en pidä tuosta" tms.
    - Tätä tarkoitan sillä, että ajatus persoonasta tai uniikista yksilöstä, jota mieltymykset kuvastavat, on tullut keskeiseksi ja se näkyy monissa pienissä asioissa.

    "Mun jutun" löytäminen on ajallemme ominainen asia, ainakin tässä länsimaisessa kulttuurissa: ainakin useammilla meistä on ylipäänsä lupa (toisin kuin ehkä aiemmin historiassa) tavoitella sitä mistä nautimme ja ylipäänsä asettaa "mun jutut" elämässä keskeiselle sijalle.

    VastaaPoista