keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Fossiileista ja ystävyydestä

(kuva Flickr/Darrell Godliman)

Luin ystäväni suosituksesta Tracy Chevalierin  kirjan "Remarkable Creatures". Nimi viittaa sekä päähenkilöihin että heidän keräämiinsä kallisarvoisiin fossiileihin Englannin Lyme Regisissä (ks. kuva yllä). Tarina on rakennettu todellisten henkilöiden ympärille: Elisabet Philpotin (1780 – 1857) ja Mary Anningin (1799 – 1847). He ovat eri-ikäiset, edustivat eri yhteiskuntaluokkia ja erilaisia toimintamahdollisuuksia. Kirja myös valaisee heidän tilanteensa monenlaisia  rinnakkaisuuksia.

Naiset jäivät historian lehdille keräämiensä fossilien takia - heidän keräystyönsä ja löytönsä vaikuttivat merkittävästi luonnonhistorialliseen tutkimukseen. Heidän työnsä murtatutui monella tapaa läpi esteiden -- mikäänhän ei tuohon aikaan erityisesti tukenut naisen kiinnostusta tieteeseen tai ylipäänsä naisen uteliaisuutta maailmaa, luontoa tai maailmankatsomuksellisia asioita kohtaan. Kirja pohtii naisten asemaa ja toimintamahdollisuuksia, naisen pyrkimysten moralisoimista, 1800-luvun naisen vaihtoehtoja. Toisaalta aina relevantteja kysymyksiä: ystävyyttä ja lojaalisuutta; ihmisen perustavia tunteita kuten kateutta ja rakkautta. Sekä sitä että jokainen toivoo itselleen onnea, arvonantoa ja hyväksyntää. Kirjan vahvuuksia ovat mielestäni vahva paikan ja tilan tuntu, se jotenkin onnistui välittämään myös kokemuksen ajalle tyypillisestä elämänrytmistä.

Kirja oli pitkästä aikaa myös kiinnostava kuvaus naisten välisestä ystävyydestä. Kiinnostavaa oli mm. se että ystävyyteen kuului kateutta, ambivalenssia, säröjä -- myös välirikko sekä sovinto, joka ei syntynyt helposti. Pidin siitä, että kirjassa tutkittiin ystävyyttä itsessään kiinnostavana, kompleksisena ja merkittävänä ihmissuhteena, jolla on kehityskulku ja vaiheita, ja joka vaatii työtä.

Naisten välinen ystävyys ja etenkin bestissuhde esitetään esimerkiksi elokuvissa usein taustana, jota vastaan voidaan heijastaa muiden ihmissuhteiden ongelmia: parisuhteen tai perhesuhteiden. Ystävän kautta haetaan tarinaan jokin olennainen totuus päähenkilöstä ja ystävyyssuhteen kautta kommentoidaan sitä, mikä on muissa ihmissuhteissa epätyydyttävää. Silti ystävyyttä itseään kuvataan harvoin onnistuneesti. Olisin iloinen vihjeistä hyvistä, realistisista ystävyyden kuvauksista kirjallisuudessa tai elokuvassa.

Millainen suhde ystävyys itsessään on? Eräässä aiemmassa postauksessani  tarkastelin ystävien välisessä kirjevuorovaikutuksessa näkyviä ystävyyteen orientoitumisen tapoja, ikään kuin rivien välistä ystävyyden etikettiä. Löysin vastavuoroisuuden (pidetään toisista vastavuoroisesti huolta), vertaisuuden (ystävyydessä haetaan vertaisuuden ajatusta, vaikka ollaan erilaisia) ja toisen elämänprojektien tukemisen. Ystävä siis oivaltaa arvoni ja haluaa minun elävän omien arvojeni mukaista elämää, ja sama toisinpäin.

Mitä muuta? Hyvejohtajuus -blogissa Oskari Juurikkala tarkastelee johtajuutta hyve-etiikan kautta, luonteen hyveinä, joita voi harjoittaa ja kehittää. Yksi hyveistä on "ystävyys" - blogiotteessa ja sen kommenteissa keskustellaan myös siitä, voiko johtaja olla alaisensa ystävä. Juurikkalan jutusta poimin seuraavat ajatukset:

http://www.hyvejohtajuus.fi/146/ystavyyden-jalo-taito/

Ystävyys on hyvän tahtomista toiselle - ei siksi että hyötyisin tai itse saisin nautintoa, vaan siksi että haluan toisen elämän toteutuvan hyvänä hänelle.

Ystävyys toteutuu hyveellisten ihmisten kesken. En tiedä miten hyveellinen ihminen määritellään. Sen sijaan uskon, että ystävyys edellyttää enemmän tai vähemmän jaettua arvomaailmaa. Jokainen kai uskoo itse olevansa hyveellinen - siksi hyvän ystävän kanssa koetaan, että "me olemme hyveellisiä". On vaikea toivoa hyvää ja uskoa sellaisen henkilön elämänprojekteihin, joita pidämme epäeettisinä tai joiden arvostuksia emme tavoita.

Ystävyys on taito. Ystävyys rakennetaan konkreettisessa toiminnassa ja elämässä aina uudelleen. Ystävyys voi myös lopahtaa tai väljähtyä - tai murtua, ystävien toiminnasta riippuen. Ja siksi:

Ystävyys on riski. Tarjotessaan ystävyyden toiselle, ihminen ottaa samanlaisen riskin kuin aina rakkaudessa toiseen ihmiseen: pettymisen ja menettämisen. Ilman tätä riskinottoa elämä tuskin olisi hyvää elämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti