perjantai 19. marraskuuta 2010

Some like it hot

Olen seurannut Katleena Kortesuon napakasti kirjoitettua blogia "Ei oo totta" http://eioototta.blogspot.com/
Siinä pohditaan muun muassa, mitä on hyvä, asiallinen ja eettinen viestintä, erityisesti yritysviestintä sosiaalisessa mediassa eli "somessa". Blogin idea on "oppia muiden virheistä" (näin Katleena muotoilee tehtävänsä) ja pitää viestintä mahdollisimman selkeänä, läpinäkyvänä ja avoimena (tämä on tulkintani hänen missiostaan).

Katleena kertoo julkaisevansa piakkoin kirjan Sano se someksi, ja olen ajatellut hankkia sen. Blogien hyödyntäjänä olen aika noviisi, mutta olen joka tapauksessa ottanut ne osaksi ajankäyttöäni. Blogi on ollut ehkä tärkein tapa selvittää, millaista vuorovaikutusta "some"  tekee mahdolliseksi, ja miksi se on niin innostava ja lupaava maailma.

Blogien anti lukijalle

Asioiden ja kysymysten kirjo on helposti ja nopeasti saatavilla, vuorovaikutukseen on pieni kynnys, pääsee kiinni "maailmoihin" joihin ei muuten koskaan törmäisi, saa paljon tietoa lyhyessä ajassa. Useissa blogeissa on myös sen verran visuaalista kiinnostavuutta, että niistä saa esteettistäkin iloa. Joskus blogien lukemisessa ja niihin osallistumisessa on mukana jonkinlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Jotkut ryhmätyöskentelyn ja yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmät tuottavat vähän samantapaisen olotilan: nopeita kiinnittymisiä ja kytkentöjä, toisten ihmisten tietämykseen on nopea pääsy, saa iloa ihmisistä ja moniäänisyydestä, avointa tilaa ja oivallusta: ai sen voi nähdä noinkin...

Blogien anti kirjoittajalle

Kimmo Svinhufvudin Kokonaisvaltainen kirjoittaminen -blogissa käytiin blogikirjoittamisen hyödyistä taannoin keskustelua:
http://www.kokonaisvaltainenkirjoittaminen.fi/2010/09/01/mita-hyotya-bloggaamisesta-on/

Bloggaamiseen ryhtyminen merkitsi minulle mielensisäisen rajan ylittämistä. Irtoamista tieteellisen artikkeliformaatin pakkopaidasta ja mahdollisuutta työstää vapaammin ideoitani. Halusin myös nähdä herättävätkö ne vastakaikua muissa ja jatkaako joku niiden työstämistä. Lisäksi blogi symboloi uudenlaista ammatillista suuntautumista. Se oli keino rikkoa rajoja: olenhan sekoittanut työnohjauksen ja yliopistopedagogiikan kysymyksiä samaan blogiin.

Olen huomannut, että keskustelun herättäminen blogissa vaatisi ihan omanlaistaan ammattitaitoa. Turhaan ei minuakaan neuvottu: lue ensin muutama bloggausopas! Olen ikävä kyllä aina ollut huono vastaanottamaan neuvoja, ennen kuin olen ensin hiukan lyönyt ikiomaa päätäni seinään. :-(


Linkit, liittyminen - ja ärsykeruuhka

Blogien kautta olen kuitenkin alkanut viihtyä somen maailmassa. Olen ollut myös facebookissa parisen vuotta. Se tarjoaa samoja houkutuksia kuin blogi: nopeus, vuorovaikutteisuus, visuaalinen kiinnostavuus, mahdollisuus tuntea minikokoisia yhteenkuulumisen (tai muuten mukavia) tunteita päivän mittaan -- ja tietenkin yhteydenpitoa kavereihin. Facebook, kuten ehkä some yleensä, ruokkii uteliaisuutta ja unelmia. Se tarjoaa kasapäin kiintopisteitä -- ja on siksi myös melko addiktoiva, ainakin ajoittain.

Ihmisen kyky asettua vuorovaikutukseen toisten ihmisten tai sosiaalisten (virtuaali)maailmojen kanssa on itsessään hieno ja ihmeellinen asia. Voi avata mieltään eri suuntiin, reagoida, kiinnostua, olla kytköksissä - vaikka löyhissäkin.

Samalla tavalla olen kokenut ns. ryhmäilmiöt oppimistilanteissa. Ne ovat nousseet yliopistopedagogiikassakin keskeisiksi sosiaalisuutta ja tilanteisuutta korostavien oppimisnäkemysten myötä. Ryhmässä syntyy hetkittäin hyvin intensiivistä vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttäkin. Sitä pystyy ihmeen nopeasti kiinnittymään yhteen toisten kanssa. Sitten kiinnikkeet kuitenkin hetkessä taas purkautuvat ja unohtuvat. Niiden hetkellinen luonne on itse asiassa aika hämmentävää.

Minua on alkanut vaivata somen osalta se, että vaikka nämä kytkennät, ärsykkeet ja "mielen kiinnittymiset" ovat hetkellisiä ja löyhiä, ne silti täyttävät mieltä ja aikaa. Olen päätynytkin pohtimaan, valitsisinko vain yhden some-muodon ja jättäisin muut.

Ajatus esimerkiksi Twitteristä tuntuu mahdottomalta - vielä pienempää ajatussilppuako? Facebook on kiva, mutta onko se myös tärkeä kanava, jos haluaisi tosissaan pysyä bloggaajana? Useat blogit näyttävät linkittyvän myös facebookiin, ja joskus keskustelu karkaakin blogisvulta sinne.

Facebook tuntuu joskus myös visuaaliselta melulta - silloin sinne ei tee mieli mennä. Olenkin pari kertaa ollut tauolla facebookista. Olen kuitenkin palannut takaisin. Siellähän on enimmäkseen mukavaa. Se on myös loistava tiedotuskanava. Silti löydän itseni välistä miettimästä, onko tämä niitä asioita, joista kannattaisi luopua, jos haluaisi yksinkertaistaa elämänsä (tai mielensä) sisältöjä.

Sen olen jo oppinut, että jos havittelee uutta, on luovuttava jostain vanhasta.

Miten sinä pidät somen kohtuuden rajoissa? Mitkä ovat some-hyvinvoinnin aakkoset?