tiistai 14. joulukuuta 2010

Hyvin meni, menköön toistekin!



Aloitin juuri valmennusprosessin, jossa saan pitkästä aikaa itse olla asiakkaana. Prosessi lähti hyvin liikkeelle ja nautin tunteesta, että nyt joku muu ohjaa. Koska prosessin alku onnistui niin hyvin, aloin listata mielessäni syitä siihen.


Opi onnistumisista

Olen ylipäänsä ottanut tavaksi koulutuksissani ja työnohjausryhmissä purkaa onnistumisia. Yleensähän keskitytään oppimaan virheistä. Epäonnistumiset tai ongelmat saavatkin meidät yleensä luonnostaan kysymään, mikä meni vikaan. Monet sosiaalisen toiminnan muutosta tai yhteisöllistä oppimista kuvaavat näkemyksetkin teoretisoivat juuri ristitriitoja ja ongelmia oppimisen lähtökohtana. On kuitenkin myös tärkeätä analysoida onnistuneita tilanteita ja suorituksia.

Ihmiset usein mystifioivat onnistunutta tai toimivaa vuorovaikutusta viittauksilla "kemioihin" ja "hyviin tyyppeihin". Hyvä(kin) toiminta tai vuorovaikutus on kuitenkin aina joidenkin valintojen tulosta, jotka voidaan kaivaa esiin. Mystifiointi liittyykin kaiketi siihen, että keinot ovat usein rutiininvaraisia, vähän tiedostettuja, niitä käytetään spontaanisti - tai niitä pidetään "normaalina fiksuna käytöksenä", jota ei erikseen edes mietitä. Silti ne ovat systemaattisia valintoja ja tapoja, joita voi oppia.

Kysyn usein koulutuksissa ja työnohjauksissa palautteita ja väliarvioita tilanteesta. Jos ryhmässä on hyvä olla tai keskustelu on "hyvää", "antoisaa", "turvallista" jne. kysyn, "miten teitte sen?". Ajatus on tietenkin se, että samaa voi yrittää myös omassa työyhteisössä tai omassa opetuksessa tai ohjauksessa. Hyvä yhteistyö, hyvä vuorovaikutus tai turvallinen ryhmä on rakennettavissa suhteellisen yksinkertaisin, opittavissa olevin keinoin. (Aikaisempia postauksia aiheesta mm. hakusanoilla "hyvä työyhteisö" , "dialogisuus" ja
http://tyonohjaaja.blogspot.com/2010/09/ohjauskeskustelun-hyvat-kaytannot.html )


Hyvä ohjaus- tai valmennusprosessin alku

Mitä valmentajani sitten teki hyvin?

Kuunteleminen. Hän kuunteli - kuunteli, kuunteli ja kuunteli. Hän paneutui ja keskittyi siihen, että saan rauhassa kertoa ja kuvata asioita "omalla kielelläni". Koska olen vuolas puhumaan, hänen ei ensin tarvinnut juurikaan kysellä, vaan hän antoi minun "viedä".

Hän sai näin paljon tietoa minusta, tavastani toimia ja ajatella - sekä riveiltä että rivien välistä. Toiseksi, hän tuotti minulle arvokkaan kuulluksi tulemisen kokemuksen. Kolmanneksi, hän sai oivan mahdollisuuden tunnistaa myös kohtia, jossa minun sokeat pisteeni mahdollisesti ovat. Kun hän sitten esitti kysymyksiä, ne tuottivat oivalluksia siltä istumalta.

Tämä taas sai minut kokemaan, ettei hän ole minun tuottamani materiaalin "armoilla" vaan osaa jäsennellä sitä ja asettaa sille minun kannaltani uudenlaisia kysymyksiä. Ilman tätä kokemusta en varmaan pidemmän päälle innostuisikaan luottamaan hänen ohjaukseensa.

Kuuntelemiseen liittyy myös läsnäolemisen ja emotionaalisen viestinnän elementti. Koin että hän on myötämielisesti läsnä minun asioilleni.

Ammattilaisen oman toiminnan kuvaaminen. Kun tuli aika sopia työskentelystä ja ennakoida sen muotoja, valmentaja kertoi havainnollisesti, miten hän työskentelee ja millaista valmennus hänen kokemuksensa mukaan on. Hän kertoi myös, miksi hän pitää valmentamisesta ja mitä se hänelle merkitsee. Hänellä oli näkemys siitä, mikä nimenomainen toimintatapa voisi sopia juuri minulle ja miksi, mutta hän esitti asian avoimena ja neuvoteltavana. Hän kertoi myös työkaluista joita hän käyttää.

Selkeä sopiminen. Valmentajani huolehti siitä, että työskentelymme pelisäännöt ovat tiedossa ennen kuin aloitamme ja että toiminnallamme on rajat ja muoto. Arvostin erityisesti sitä, että siinä vaiheessa kun olin innoissani jo rientämässä eteenpäin, hän halusi että istumme vielä alas ja käymme läpi sopimuksemme kohta kohdalta ja varmistumme, että meillä on yhteinen näkemys siitä, mitä olemme sopimassa. Vaikka olen ohjauksen ammattilainen ja tolkutan koulutuksissani sopimisen merkitystä, olin itse innokkaana asiakkaana unohtamassa nämä perusasiat. Kun asiat ovat hyvin ja edessä on lupaava ja innostava tulevaisuus, onkin helppo unohtaa, miksi sopiminen on tärkeätä.

***

Samat asiat auttavat monissa työnohjauksen ja akateemisen ohjauksen tilanteissa. Oli jännittävää olla itse asiakkaana ja analysoida itselle tuttua toimintaa eri näkökulmasta. Toivon että yliopistopedagoginen koulutus voisi suoda yliopisto-opettajalle samantapaisen oivalluksen, kun hän on itse opiskelijan paikalla.

2 kommenttia:

  1. Mainio juttu! Kommentoin ainakin tuota onnistumisen analysointia. Olen huomannut usein, että menestys on pahinta, mitä organisaatiiolle voi tapahtua. Kun pärjätään hyvin, aletaan uskoa, että me osataan ja pystytään. Kun menestystä on jatkunut vähän pitempään, syntyy käsitys, että kaikki, mitä me tehdään, on menestyvää. Otetaan yhä suurempia haasteita ja riskejä. Lopulta edessä on pysähdys. Jälkeenpäin sitten kenties selviää, että melkein kaikki tehtiin väärin, mutta se tärkeä asia, joka johti menestykseen tehtiin oikein. Uskon siis, että onnistuminen on yhtä tarkkaan analysoitava kuin epäonnistuminen. Se vain on usein paljon vaikeampaa.

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos kommentista. Onnistumisen esille nostaminen on tärkeätä myös palautetta annettaessa. Usein keskitymme korjaamaan virheitä ja se mikä on hyvää, jää vaille huomiota. Silti oppimista tukeva palaute nimenomaan edellyttää hyvän ja ansiokkaan toiminnan/tuotoksen/suorituksen erittelyä. "Hyvän" analysoimisen vaikeus liittyy ehkä juuri tähän, että olemme tottuneet havainnoimaan ongelmia ja ei-havainnoitavat asiat puolestaan rutinoituvat.

    VastaaPoista