tiistai 5. huhtikuuta 2011

Urbaanilegendan opetukset


Tunnetteko urbaanin legendan viinerivarkaasta? Tarinan kertoja istuutuu kahvilapöytään ja varustautuu nauttimaan kahvia ja viineriä. Samassa pöydässä istuu lehteä lukeva muukalainen. Yllättäen lehden takaa ilmestyy käsi -- muukalainen alkaa nauttia toisen itselleen varaamaa viineriä. Kertoja kuvaa tilannetta kasvavin pöyristyneisyyden tuntein ja puolustaa omaansa puraisemalla hänkin uhmakkaasti viineriä. Puraisut jatkuvat lehden suojista vuorotellen, kunnes herkku katoaa ja muukalainen lähtee. Vasta sen jälkeen kertoja huomaa että hänen oma viinerinsä onkin vielä koskemattomana...

Törmäsin tarinaan hiljattain eräässä romaanissa. Kirjan päähenkilö koki tapahtuman (kyse oli tällä kertaa perunalastupussista) ja hyödynsi sitä pitämässään puheessa, mutta sai pian kuulla käyttäneensä kulunutta urbaanilegendaa. Olin itsekin varma, että olin kuullut tarinan ennenkin. Googletin "urbaanilegendat" ja sieltähän se löytyi, pakastekanojen, saunaan sulaneiden saunojien ja hämähäkkien joukosta.

Tarinan juju on jyrkän moraalisen tuomion kohteen äkillinen vaihtuminen ja siitä seuraava nolostuminen. Kertojan oma toiminta näyttäytyy nyt yhtä pöyristyttävänä kuin millaiseksi hän on muukalaisen toiminnan ajatellut.

Vähän kirjan lukemisen jälkeen törmäsin tarinaan myös omassa elämässäni, kun sain vastaavanlaisen opetuksen. Olin jokin aika sitten osallisena tilanteessa, jossa olin hyvin pettynyt erään osapuolen toimintaan ja antanut hänen kuulla kunniansa.  Hän ohitti moitteeni eleettömästi ja jatkoi toimimista eteenpäin. Kun asia oli loppusuoralla, tajusin että pahimman sotkun olinkin saanut aikaan aivan itse.

Tällainen kokemus ei ole mieltäylentävä, sen mieluiten unohtaisi mahdollisimman pian. Olisi kuitenkin hyvä, jos siitä voisi oppia jotain.

-- Ehkäpä ainakin sen, että kannattaa harkita ennen kuin tuomitsee.

1 kommentti:

  1. Mieleeni on nyttemmin palannut, mistä tuon viineritarinan ensi kertaa kuulin. Tai oikeastaan törmäsin siihen kun palasin kirjaan, jonka silloin tällöin luen uudestaan: Anita Konkan Kolme muistikirjaa.

    VastaaPoista