sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Turhuuksien turhuus





Työhuoneen purkaminen sisältää pölyisiä työvaiheita, jossa paljon papereita kulkee käsien läpi roskiin ja säästettäviin kasoihin. Välillä pitää pysähtyä tyhjien hyllyjen ja muistojen ääreen. Tyhjä huone voi olla hyvin kaunis ja liikuttava.

Luopuminen on sekä vaikeaa että ihanaa.

On yhtä aikaa sellainen olo että aivan kaiken voisi heittää pois, kaikki on samantekevää. Tulee ajatelleeksi mm. sen tapaisia ajatuksia kuin että ”en halua tuottaa maailmaan enää yhtään julkaisua tai paperinivaskaa! En halua osallistua tekstin lisäämiseen maailmassa. Millään mitä kirjoitan ei ole kestävää merkitystä.”

Sitten hetken päästä jo ajattelee jotain seuraavanlaista: ”Muistan miten innostunut olin tätä kirjoittaessani”. "Ymmärrän mitä yritän sanoa -- tämä on oikeastaan aika kiinnostavaa!" "Hyvä että tein tämän." Tekstit palauttavat mieleen paljon mennyttä elämää ja työtä. Ne ovat elävä todiste niistä vaiheista, joiden kautta ne ovat syntyneet sekä niistä ihmisistä ja tilanteista, jotka ovat olleet merkittäviä.

Tekstit ovat yhtä aikaa elotonta paperia, turhuutta  -- ja merkityksen keskittymiä.

Työhuoneeseenkin nähden syntyy kahdenlaisia tuntemuksia. Toisaalta se on vain seinät ja katto, paikka jossa touhuta jotain sellaista, joka voi olla joko merkityksellistä tai tyhjänpäiväistä, päivästä riippuen.

Toisaalta se voi olla melkeinpä minän jatke. Oma ensimmäinen toiminimelleni vuokraamani työhuone edusti minulle unelmia, itsenäisyyttä, rajojen rikkomista, iloa ja persoonallista otetta työhön. Nautin siitä kovasti. Nyt en kuitenkaan tarvitse huonetta ja päätin luopua siitä. Oli kiusaus roikkua siinä kiinni, samaan tapaan kuin varmuuden vuoksi säästää vanhoja tutkimusaineistoja ja artikkelipinoja. Itsepetostahan se... Joku uusi huone odottaa jossain.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Blogi 1 vee




Tänään on blogini 1-vuotispäivä. Aika miettiä, mitä ajattelen bloggaamisesta, mitä iloa siitä on ollut.

Uskallus 

olen blogin myötä löytänyt tavan kirjoittaa tieteellisen genren ulkopuolella. Etsin kauan kanavaa ilmaista ajatuksiani myös niistä asioista, joista en ole suoranaisesti tehnyt tutkimusta. Bloggaaminen on ollut tällainen kanava.Sen parissa voi kirjoittaa vapaammalla tyylillä ja persoonallisemmin. Olen voinut myös leikkiä kuvilla ja niiden tuottamilla assosiaatioilla.

Palaute ja kytkennät

Blogi tarjoaa mahdollisuuden saada palautetta ideoihin ja luoda uusia kytkentöjä asioiden välille. Joskus työ lokeroi asioita niin, että ilmeisiäkään kytkentöjä ei huomaa eikä osaa hyödyntää. Opittu ei siirrykään lokerosta toiseen (transfer eli siirtovaikutus). Bloggaaminen on rikastanut asioiden välisiä kytkentöjä ja assosiaatiokykyä. Sen huomaa esimerkiksi tunnisteita ja sisäistä linkitystä pohtiessaan.

Hienointa on kuitenkin, kun joku vastaa ja kommentoi, tai kertoo muuta kautta lukeneensa ja ajatelleensa. Kommenteissa on usein jotain sellaista, jota en olisi itse huomannut.

Nopeus

Nykyisessä työssäni,  joka on kehittämispainotteista, kysytään kykyä tunnistaa ideoiden toimintamahdollisuudet ja viedä niitä eteenpäin. Monet nykyisen työn keskeiset "polut" tai juonteet ovat lähteneet liikkeelle blogitekstistä. Olen arvostanut ideaa sen verran, että olen tehnyt siitä pienesti julkisen. Sen jälkeen sitä on ollut helpompi viedä eteenpäin konkreettisemmin.

Oppiminen

Kirjoittaminen on yhteydessä oppimiseen sekä prosessina (kirjoittaminen tukee ajattelua, ongelmanratkaisua, käsitteellistä ymmärtämistä ja analyyttistä vertailua) että artefakteina (tekstit osallistuvat erilaisiin työkäytäntöihin ja tekstien kautta pääsee osalliseksi niistä). Bloggaaminen on tosiaankin prosessoinnin muoto, eräänlaista "ääneen kirjoittamista". Se on samalla myös itsenäinen tuotos, jonka voi jakaa ja joka toimii myös itsenäisesti. Niinpä se edistää osallisuutta tutkimus-, koulutus- ja ohjausprosesseissa - eli osallistuvaa oppimista.

Koulutuskäyttö

Edellisestä seuraa se, että olen voinut käyttää blogitekstejä myös oppimateriaalina. Jotkut tekstit ovat tiivistelmiä käsitteistä tai malleista, ja niiden kautta voi esimerkiksi esitellä aiheita tai tukea mutkikkaan asian käsittelyä. Yliopistopedagogiikassa joillekin sosiaalisen median soveltaminen on hyvinkin tuttua, joillekin aivan uusi ajatus. Tällä tavoin olen voinut tarjota väläyksen "somen" mahdollisuuksista suhteellisen helposti.

Identiteetti

Kyselin bloggauksen alkutaipaleella itseltäni, saanko kutsua itseäni kirjoittajaksi. Nyt kysymys ei enää tunnu kovin polttavalta. Ehkä bloggaaminen on jo vakiintunut osa ammatillista identiteettiä. Tai ehkä vaan paremmin osaan keskittyä tekemään sitä, mikä tuntuu kiinnostavalta ja mukavalta.

Lämmin kiitos kaikille kanssa-ajattelijoille!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Mystinen juttu

- Hei Sanna, pitkästä aikaa! Long time nou see! Mitä sulle oikein kuuluu, mitä nykyisin puuhailet? 
- No pääasiassa koulutan ja kehitän erilaisissa yliopistopedagogiikan tehtävissä. Tutkimustyöni on vähän sivuroolissa nyt, ja se palvelee lähinnä tätä yliopistopedagogista kehittämistä. 
(osaaottava ilme ja hiljaisuus)
- Niin, siis tarkoitatko että teet sitä mielelläsi?
- Juu, pidän työstäni tosi paljon. Se on jännittävää!
- No, kunhan se ei vaan vie aikaa tärkeämmiltä asioilta...


Onhan se moneen kertaan todettu, että yliopistotyötä organisoidaan niin, että tutkimustyö on ensisijainen ja keskeinen meritoija. Yliopistouralle myös tullaan nimenomaan tutkimuksen perässä - harva kai lähtee yliopistoon siksi että rakastaa opettamista tai hallintoa. Suhde tutkimukseen rakennetaan ensin, muu tulee sen myötä, jos on tullakseen. Silti kummeksuttaa, että jossain tässä matkan varrella syntyy myös eetos, että ainoa arvokas asia on tutkimus ja että muihin asioihin panostaminen, tai niistä kiinnostuminen, on jotenkin kakkosluokan puuhaa.


- Niin teillä on kuulemma joku koulutusuudistus meneillään. Onko se "osaamisperustaisuus" sinusta hyvä juttu?
- Juu, on.
(epäuskoinen ilme, hiljaisuus)
- Kyllähän opettava yhteisö ja opiskelijat hyötyvät, kun saadaan parempi ote siitä, mitä osaamista opetuksella haetaan. 
- Mutta emme me yliopistolaiset sellaista halua.
- ???
- Jos minä vaikka kirjoitutan esseetä, totta kai haluan että se on hyvin jäsennelty, hyvin argumentoitu tai sen sellaista... Mutta ei kai sitä tarvitse alkaa heille selittää? Se osaaminenhan on, no, sellainen mystinen juttu.



Niinpä niin. Ketä osaamisen mystifioiminen palvelee?