Tein kuten päätin - keskityin havainnoimiseen, aikomuksena myös opetella uusi kasvilaji kameran kanssa. Tunnen heikosti kasveja. Menin lähimetsään eli Pyynikille. Yritin ensin saada lähikuvia mustikanvarvuista, ohikulkijat katselivat kummissaan.
Kävelin hiljaa. Kuulin lintuja, joita en tunnistanut, etäisen ukkosen, joka kuulosti aaltopellin räminältä, huutoja jalkapallo- ja tennispelin tiimellyksestä Varalan kentältä, autojen hurinaa Tahmelasta. Käpyjä napsahteli maahan silloin tällöin, aina jostain syystä selän takana.
Kävelin edelleen, tuijottelin mustikan- ja puolukanvarpuja ja kukinnan ohittaneita kielomättäitä. Löysin hentoisia vaaleita kukkia mustikanvarpujen seasta ja loppuajan yritin saada lähikuvia niistä. Katselin vielä männynlatvoja ja yritin saada kuvan ukkosenharmaasta taivaasta punaisten runkojen takana.
Kotona googletin ensin kasvintunnistussivun ja yritin tunnistaa kukan. Ei onnistunut. Sitten löysin erään kuvakasvion ja selasin sitä hetken. Löytyi: se on vanamo. "Tuoksut vanamon ja varjot veen." Yhdessä kohtaa olikin voimakas tuoksu. Tämä olisi varmaan pitänyt tietää. Sehän on Linnén mukaan nimetty, Linnaea borealis. Maailman hennoin pieni kukka! Oikeasti kasvi ei ole ihan niin pieni eikä hento, vain kukka on sitä. Tunnistusvirhe johtui väärästä väristä. Kukka näytti valkoiselta mutta se olikin vaaleanpunainen.
Tämä oli aivan erilainen kävely kuin tavalliset lenkit, joilla ajatus askartelee joko kuntoiluharjoituksen tai arkisten ongelmien kanssa. Jatkamisiin.
Taidat herätellä sitä luontoihmistä, joka sinussa tuntuu olevan lähes pinnalla. Hienoa! Samalla kuvaat hyvin sen, miten isoja asioita voi avata elämäänsä vain oivaltamalla ja aloittamalla.
VastaaPoistaniin se taitaa olla. Sanoit naulan kantaan.
VastaaPoistaJa merkillistä miten onnelliselta se huomaaminen ja oivaltaminen tuntuu.
VastaaPoista