torstai 21. heinäkuuta 2011

Downshifting - mikä vaihtuu mihin?


Kesäprojektinani oli miettiä downshifting-ilmiön esittämistä, minua kiinnostaa miten asiaa tarjoillaan ja millaista estetiikkaa siihen kytketään. Keskustelin erään ystävän kanssa aiheesta ja totesin pian, että ehkä ensin olisi kuitenkin hyvä miettiä, mitä ilmiöllä ylipäänsä tarkoitetaan. Tässä pikaisen pengontani tuloksia, toivon että kuva täydentyy:

Downshifting tarkoittaa...?

Olen kuullut termistä ainakin seuraavia suomenkielisiä käännöksiä: "kohtuullistaminen", "leppoistaminen" (argh), joskus vain "hidastaminen". Kulunein termi aiheesta lienee "oravanpyörästä hyppääminen". "Downshift" tarkoittanee kirjaimellisesti vaihteen vaihtamista pienempään, siis esim. autolla ajaessa hidastaessa "vaihdetaan alas".

Termi lienee amerikkalainen 1990-luvun keksintö, mutta talouskasvuun perustuvan yhteiskunnan kritiikkiä ja vaihtoehtoisia arvovalintoja on harrastettu tietenkin kauemmin. Henry Thoreau kokeili metsämökissä asumista ja silloisesta kulutusyhteiskunnasta irrottautumista 1800-luvulla (Walden, 1854). Vapaaehtoinen köyhyys taas on ollut esimerkiksi moniin uskontoihin liittyvä hyve ja mahdollinen elämänmuoto kautta aikojen. 

Kuka downshiftaa
 
Termi kuulostaa siltä, että mennään "ylhäältä alas", valitaan tietoisesti jotain "alempaa", vaikka ylempänäkin voisi olla. Ajetaan hiljempää vaikka kovaakin voisi mennä. Eli termi tuntuu sisältävän tietoisen valinnan ulottuvuuden. Irtisanotuksi joutuminen ei siis ole downshiftaamista. Tosin, joillekin työttömäksi jääminen tai joku muu epäonni tai pettymys saattaa käynnistää prosessin, jossa arvojärjestys menee uusiksi, ja siitä voi sitten seurata downshiftaamista...

Joidenkin mukaan downshifting on elitistinen ja hyväosaisten ilmiö. Vain hyväosaisilla on mahdollisuus tehdä luopumiseen liittyviä valintoja, tai ylipäänsä pohtia ja valikoida elämäntapaansa tällä tavoin. Vain niillä, joilla on tarpeeksi taloudellista ja henkistä pääomaa, on varaa alkaa hellittää tai etsiä vaihtoehtoja. (Ja hyväosaisiksi voidaankin sitten ilmeisesti globaalilta kannalta mieltää kuka tahansa hyvin koulutettu länsimainen ihminen.) Vasta kun on oltu hyväpalkkaisessa työssä, ja saatu hyvinvointiyhteiskunnan palveluina hyvä koulutus, terveydenhuolto ja muu turva, voidaan alkaa kyseenalaistaa työ- ja kulutuskeskeisyyttä.

Tällainen kuva syntyy usein aikakauslehdissäkin: esitellään joku totaalisen täyskäännöksen tehnyt myöhäisen iän elämäntapamuutoksen tekijä, joka muuttaa maalle. Kaikki eivät tosin tee tätä muutosta hyväpalkkaisesta työstä, esim. Kaarina Davis teki rankan tilinpäätöksen sairaanhoitajan työstä ja sen raadollisuudesta ja vaihtoi täysin elämänmuotoa.

Toisaalta esitetään että downshifting olisikin juuri nuorten ilmiö - he eivät halua edes lähteä kisaan eivätkä suostu toimimaan sen ehdoilla. Kts. esim. Wikipedian määritelmä downshiftingistä, jossa esitetään asia näin päin: kritisoidaan ns. oravanpyörää eikä haluta lähteä siihen ollenkaan.

Keskusteluun downshiftingistä osallistuvat siis nuoret, jotka vasta tavoittelevat paikkaa työelämässä ja hahmottavat elämänprojektiaan, tai aikuiset, jotka ovat alkujaankin syystä tai toisesta päätyneet tai valinneet elää palkkatyön tai kulutusyhteiskunnan ulkopuolella tai laitamilla. Asiasta väitelläänkin: voiko downshiftata jos ei ole alkujaankaan ajanut lujaa tai ollut "up"?

Mitä kaikkea downshiftaus voi tarkoittaa

Keskeisimmin termillä tarkoitettaneen menojen tai kulujen tietoista ja vapaaehtoista vähentämistä ja elintason laskemista jonkun muun arvon nimissä. (En tiedä olisiko hoitovapaallekin jääminen downshiftaamista, ehkä??)

Laajemmin se tarkoittaa kasvun ja kulutuskeskeisen yhteiskunnan kritiikkiä ja sen omaa elämää koskevien vaikutusten kriittistä tarkastelua.

Se voidaan liittää myös palkkatyöriippuvuuden kritiikkiin ja riippumattomuuden ihanteeseen, ja joskus painotetaan työn ja vapaa-ajan välisen suhteen uudelleenmäärittelyä sekä uudenlaisia kansalaisuuden ja osallistumisen muotoja työ- ja kulutuskeskeisen kansalaisuuden vaihtoehtona.

Joskus asiaan kytketään maallemuuttoa ja muuta miellyttäväksi koetun elämänmuodon etsintää ja omien unelmien toteuttamista. Downshiftaamiseen liitetään usein juuri elämärytmin hidastamista ja läsnäolon lisäämistä. Tässä mielessä downshiftaamiseen liittyykin paljon oman pään rukkaamista: opetellaan elämään hetkessä eikä aina tulevaisuuden projekteissa.

Käytännössä elämänratkaisuna downshiftaus tarkoittaa myös monien uusien taitojen opettelua: tehdään tai kasvatetaan itse ostamisen sijasta, hankitaan uusia elinkeinoja entisten sijaan. Amerikkalaisessa downshifting-aiheisessa blogikirjoittelussa näkyy vahvasti tämä trendi: downshiftaamiseen liittyy paitsi arvovalintoja, myös valtavasti uuden opettelua ja "elämänremonttiprojektia". Pitää oppia laskemaan menonsa tarkemmin, löytämään säästökohteita, kestämään luopumisen tuskaa, ajattelemaan luovasti ja kekseliäästi, olemaan uudella tavalla käytännöllinen, sietämään sitä että omaa arvostusta ei voi enää ammentaa tutuista asioista...

Jotkut elämäntapamuutoksen tekijät ovatkin löytäneet uuden elantonsa opettamalla muita elämään toisin blogeissaan, kirjoissaan ja koulutuksissaan. Näissä blogeissa on mieltä kiinnittävä, aika voimakas esteettinen ulottuvuus, josta ehkä lisää tuonnempana.

Kaikki edellä lueteltu tarkoittanee joka tapauksessa, että downshiftaaja miettii elämänsä tärkeysjärjestystä ja tekee sen nojalla jotain ratkaisuja ja myös luopuu tietoisesti jostain tai jonkin tavoittelusta.

Mikä selittää downshifting-ilmiötä

Aina on ollut niitä jotka elävät säästeliäästi tai vähään tyytyen, tai joiden elämänmuoto on vähemmän kulutuskeskeinen kuin toisten - mutta miksi se on muotia nyt tai miksi se yleistyy diskurssina? Onko kyse taas kerran suhdannevaihteluista ja taloudellisesta epävarmuudesta, vai isommasta ja pysyvämmästä arvojen muutoksesta? Kun kasvun rajat tulevat vastaan taloudessa, luonnovaroissa tai yksilön psyyken tai kehon kestokyvyssä, alkavatko arvostukset monipuolistua pakon edessä?

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Älkää tehkö asioista niin vaikeita

http://mnmlist.com/ideas/

Leo Babautan bloggaus käsittelee niitä asioita, joita suurin osa meistä yrittää kovasti oppia tekemään. Tekemään työtä fiksusti, ratkomaan työn ja vapaa-ajan tasapainoa, pitämään kunnosta huolta, syömään terveellisesti jne.jne.

Ei ole elämänaluetta tai kysymystä, jota ei voisi muuttaa monimutkaisen asiantuntijatiedon hallitsemaksi ongelmanratkaisuproseduuriksi. Maailma on täynnä erikoistunutta tietämystä, teoreettista silppua, koulukuntia ja reseptejä. Kaikesta, mitä haluaa elämässään tehdä, voi tehdä todella vaikeata.

Tai sitten ei tee.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Zen sitä, zen tätä… Mitä hyötyä zenistä?


Mari Käen ja minun vieraskynä-bloggaus läsnäolosta ja tietoisuustaidoista työssä ja ryhmien toiminnassa herätti keskustelua. Kommenteissa mietittiin mm. millainen läsnäolo sopii työkontekstiin, missä kulkee raja tietoisuustaitojen vs. zen-buddhalaisen ajattelun soveltamisessa eri maailmankatsomuksen omaavien ihmisten toimintaan, ja mistä nämä läsnäoloon liittyvät katsomukset ovat ylipäänsä peräisin.

Olen utelias ja kiinnostunut zenistä ja sen harjoittamisesta, mutta en ole buddhalainen enkä koskaan edes käynyt zen-centerissä… luen kaikenlaista. Olen myös opetellut tietoisuustaitoja käytännössä. En ole kiinnostunut minän tyhjenemisestä tai mietiskelylle omistautumisesta omana elämänratkaisunani, enkä sen suosittelemisesta kellekään. Se ei ole ollut syy kiinnostua zen-kirjallisuudesta tai konkreettisista tietoisuustaidoista.

Eniten minua on motivoinut käytännöllisen harjoittamisen idea, joka on toiminut sekä yksilö- että ryhmätasolla ja innostanut jatkamaan havainnointia ja kokeilemista.

Joidenkin zenin harjoittajien mielestä nykyinen mindfulness-muoti-ilmiö tai erilaiset terapeuttien käyttämät tietoisuustaitojen sovellukset sotkevat ”aidon asian”. Toisaalta joku voi ajatella, että terapia- ja työnohjauskäytäntöihin ei tulisi sotkea aineksia, joihin liittyy "maailmasta luopumisen" näkökulma. Työssähän on oltava maailmassa kiinni ja sitouduttava tiettyihin päämääriin. Minää ei voi ruveta tyhjentämään, sitähän pitää käyttää.

On kuitenkin tärkeätä hahmottaa, että sellainen mahdollisuus on olemassa kuin ”tyhjeneminen”, ”poiskääntyminen” tai ”luopuminen”. Tällaista(kin) polkua on ihmisen (tai ihmisten yhdessä) mahdollista kulkea ja joku sen on avannut ennen meitä. Minusta tuntuu, että vaikka vain hyvin harvat elävät aktiivista mietiskelijän (tai vielä harvemmat zen-munkin) elämää, heidän harjoittamisensa auttaa myös muita. Samaan tapaan kuin ihmisyhteisöjä hyödyttää, että joku antautuu tutkimustyölle. Tai joku runoudellaan laajentaa kielen mahdollisuuksia, vaikka vain murto-osa ihmisistä näitä mahdollisuuksia käyttäisi.

Minusta on siis hyvä, että läsnäolon taitoja ja havaitsevan näkökulman harjoittamista etsitään useissa piireissä. Läsnäolon taitoja tai havainnoivaa näkökulmaa esiintyy varmasti myös siellä, missä ei käytetä termejä "zen", "mindfulness" tai "läsnäolon taidot". Uskon, että esimerkiksi kristillinen rukous tai kristillinen mietiskely voivat tuottaa vastaavanlaista olemista. Samoin arvelen, että psykoanalyyttinen, assosioiva puhe oman mielen äärellä voi rakentaa tällaisen olotilan. Kaikki pyrkimykset joissa yritetään hyväksyvästi ja avoimesti kysyä, miten asiat oikein ovat ja millaisia omat havainnot ja tulkinnat asioista ovat, ja erottaa nämä kaksi toisistaan, voivat auttaa tähän suuntaan.

Mutta mitä hyötyä niistä sitten on? Miksi ne auttaisivat työssä?

1) Läsnäolon ja havaitsemisen taidot auttavat tekemään parempia, perustellumpia ja realistisempia valintoja. Toiminta ei siis suinkaan lakkaa, vaikka läsnäoloon opeteltaisiin keskittymään, vaan se voi muuttua sisäistyneemmäksi. Tämä on seurausta siitä, että kyky tehdä havaintoja ja arvioida havaintojen todenperäisyyttä paranee, ja toisaalta kyky sietää tai kannatella erilaisia olotiloja tai tunnetiloja paranee. Tämä siis pätee sekä yksilöön että ryhmään.   

2) Elämään tulee uusia mahdollisuuksia ja väljyyttä, koska havaintokenttä ja henkinen elämä rikastuvat, muuttuvat monisyisemmiksi. Ihmisestä tai ryhmästä voi tulla siis luovempia.

3) Ihmisistä voi tulla hiukan viisaampia, koska rikastunut henkinen elämä ja havainnoivuus yhdistyvät arvojen suuntaamiin ratkaisuihin ja sitkeyteen. Sitkeyden idea liittyy juuri ajatukseen harjoittamisesta. Ei niinkään projekteja, jotka alkavat ja loppuvat, vaan arkista harjoittamista, aina uudelleen, aina alusta. Raivaan tilaa läsnäololle, koska tiedän tai uskon sen arvokkaaksi, ei siksi että se tuntuisi aina hyvältä tai toisi välitöntä palkintoa.  -- Ei onneksi tarvitse olla zen-munkki voidakseen olla kohtuullinen, hyväntahtoinen ja juureva ihminen omassa ympäristössään.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Sastamala

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Koskettava viesti yhteishengestä, sitkeydestä ja hyvästä tahdosta: tuhopolton jälkeinen jälleenrakennus.