maanantai 8. elokuuta 2011

Havaintoja havainnoista

Osallistuin kesällä esikoisen kasvinkeruuprojektiin. Lapsen saama oppimistehtävä opetti myös äitiä. Huomasin havainnoivani ympäristöä koko kesän hieman eri tavalla. Opin pari uutta lajia, mutta suurin muutos tuli siitä, että ylipäänsä aloin katsella erilaisia kasvupaikkoja uudella kiinnostuksella. Tulin jopa uudella tavalla tietoiseksi kukkien värisävyistä. Ahvenanmaalla, jossa kohtasin paljon tuntemattomia lajeja, oli mukava seurata, miten joka saarelta löytyi tienvarresta vähän eri skaala.

Ahvenanmaan reissulla myös seurasin sivusta ystäväni lintubongauksia. Opin olemaan säikähtämättä tai ajamatta pyörällä ojaan, kun hän aina välillä yhtäkkiä älähti ja alkoi hosua taivaalle.

Aloin pohtia, miten monimutkaisen harjaantumisen takana sen kaltainen havaitseminen on, ja miten paljon tietämystä ja "teoriaa" havaitseminen itse asiassa sisältää. Havaitseminen on valikoivaa. Havaitsemisessa on mukana tulkinta siitä, mitä on mahdollista tai todennäköistä havaita jossain tilanteessa tai ympäristössä.

Keskusteluistamme opin, että asiantuntevan lintuhavainnoijan yksittäinen, hyvin lyhyessä ajassa tehty lintuhavainto sisältää huomattavan paljon luokittelemista, poissulkemista, mahdollisuuksien seulomista - ja tietenkin tarkkoja näkö- ja kuulohavaintoja, joita maallikko ei yksinkertaisesti tavoita, vaikka kuinka tirkistää tai kuulostelee ja toinen avuliaasti osoittelee. Tällaista havaintoa edeltää siten pitkäaikainen paneutuminen, harjoittelu, uteliaisuus ja sitkeys.

Tämän ajatuksen linkitän edelleen Nicholas Carrin [ks. postaukseni aiheesta] huoleen aikaamme vaivaavasta tyhmistymisestä. Jotain inhimillisessä ajattelussa ja potentiaalissa todellakin köyhtyy, jos tämäntapainen tietäminen ja asiantuntemus jää syrjään siksi, että wiki tai googlehan muistaa ja tunnistaa, ja ihmiset keskittyvät vain "ajattelun ja tiedonhankinnan taitoihin".

On hyvä että koululaiset tulevat menneeksi lähimetsään havainnoimaan kasveja. Olisi hienoa että koululaiset kulkisivat luonnossa myös yhdessä, useamminkin. Työkaverini kertoi, että hänen biologian opintoihinsa oli kuulunut kursseja, jossa keskustelu oli kielletty. Tarkoitus oli harjaantua kuulemaan ja erottamaan lintujen ääniä.

Jaettu hiljaisuus on hieno asia. Samoin mahdollisuus käyttää aistejaan. Oppivatkohan koululaisemme riittävästi arvostamaan kaikkia omia aistejaan ja niiden mahdollisuuksia?

1 kommentti:

  1. Kiva näkökohta! Harjaantumisella havainnoimaan on etunsa mutta myös haittansa. Näkee ja kuulee helposti vain sitä, mikä sopii opittuun ja koettuun. Silloin saattaa tärkeää jäädä havainnoimatta.

    Olen joskus hämmästynyt, kun olen nauhoittanut jonkun keskustelun tai haastattelun ja kirjoituttanut sen sitten puhtaaksi. Omat muistikuvani ja muistiinpanoni ovat vain pieni osa sanotusta ja kirjoitettu teksti paljastaa yllättäviä jopa muistikuvan vastaisia asioita.

    VastaaPoista