torstai 1. joulukuuta 2011

Millä mitalla opetusta mitataan?

Mistä koostuu yliopisto-opetuksen laatu? Mistä näemme, että toinen perustehtävistämme, korkein opetus, toteutuu hyvin? Tällaista mietimme työmaalla.

Ohjauksen ammattilaisena ajattelen pedagogista toimintaa keskeisten oppimis-, kasvu- ja työskentelyprosessien tukemisena.  Mitä opiskelijan tulisi tehdä, mitä saada tehdyksi, mitä hänessä tai hänelle pitäisi tapahtua?

1) Opiskelijan pitäisi suorittaa opintonsa loppuun.
 OKM:n uuden rahoitusmalliehdotuksen mukaan eräs opetuksen laadun kriteeri on 55 op suorittaineiden opiskelijoiden määrä. Tämä ei sykähdytä pedagogeja eikä innosta varmasti muitakaan; sen paremmin opettajia kuin opiskelijoitakaan. Suoritettujen opintopisteiden määrä ei tunnu kovinkaan syvälliseltä pedagogisen toiminnan mittapuulta. Ei sitä ole myöskään valmistuneiden tutkintojen määrä.

Se lienee kuitenkin selvää, että opiskelun tulee voida tapahtua jonkin kohtuullisen ajanjakson kuluessa ja edistyä kutakuinkin suunnitellussa ajassa. Opiskeluhankkeen tulee olla ihmisen kokoinen ja suoritettavissa. Silloinkin kun haluamme asettaa koulutukselle muitakin kuin välinearvoon perustuvia tavoitteita, on samalla hyväksyttävä sen funktio suorituksia ja pätevyyksiä jakavana instituutiona.

2) Opiskelijan pitäisi oppia jotain merkityksellistä.
Yliopistossa opitaan -- näkemyksestä riippuen -- asiantuntijatietoa eri alueilta, tutkimuksen tekemisen valmiuksia, kriittistä ajattelua, erilaisia osaamisia tai taitoja, teoreettista tai analyyttistä ajattelutapaa, ongelmanratkaisua....

Opetussuunnitelmatyössä ja opetussuunnitelmatutkimuksessa kiistellään siitä, kuka lopulta määrittää, millaisten asioiden oppiminen olisi keskeistä. Mitä opiskelijan pitää koulutuksensa tuloksena osata ja voidaanko sitä jotenkin kuvata tai peräti mitata. Mikä antaa koulutukselle sen mielen ja ytimen.

Tämä mielletään yleensä opetustyön onnistumisen ydinkriteerinä: mitä "oikeasti" opitaan. Opetussuunnitelmatyöhön liittyvien  uudistusten mullistuksissa on käynyt selväksi, miten vaativa tehtävä tämä on. Ei ole mitenkään yksiselitteistä, mistä ja miten opiskelijan todelliset ja merkityksellisimmät oppimistulokset ovat tunnistettavissa, kuvattavissa ja arvioitavissa.

Ei ole myöskään vaarallista, jos asiaan ei löydy helppoa tai selkeätä tai varsinkaan numeroiksi muutettavaa vastausta. Inhimillinen toiminta ja osaaminen eivät ole yksinkertaisia ilmiöitä eivätkä sellaiseksi muutu. Mutta vaarallista olisi, jos tätä keskustelua ei ollenkaan käytäisi osana opetussuunnitelmatyötä.

3) Opiskelijan pitäisi löytää jokin oma suuntautuminen.
Yliopistokoulutus on suhteellisen vapaa ja pitkäkestoinen, monimutkaisten oppimiskokemusten sarja. Ei edes polku vaan pitkä vaellus. Sen kulussa ei ainoastaan opita osaamisia tai taitoja tai ajattelutapoja. Opiskelijan tehtävänä on opiskelunsa myötä löytää myös jokin oma suuntautuminen, mielenkiinnon kohde tai tarttumapinta. Tämä suuntautuminen voi tarjota ikään kuin "paikan" josta käsin toimia, tai linssin, jonka läpi asioita tarkastella. Tähän liittyvät ajatukset yhteisöön kuulumisesta sekä identiteetistä, joita korkeakoulututkimuksessa on jo jonkin aikaa yritetty nostaa esiin opetuksen laatuun liittyvinä tekijöinä. Koulutus ei ole vain suoritus, eikä edes pelkkää oppimista. Se on myös oman paikan ja oman erityisyyden löytämistä - toisten kanssa ja keskuudessa.

4) Opiskelun tulisi muodostaa mielekäs osa elämänkokonaisuutta.
Kaiken edellä kuvatun lisäksi opiskelu täytyy pystyä asettelemaan osaksi omaa elämänkokonaisuutta, jossa hoidetaan monia muitakin projekteja kuin opiskelua. Sen lisäksi sen kulussa tulisi rakentua jokin mielekäs tulevaisuusorientaatio - näkemys siitä, mihin opiskelu johtaa ja mitä sen avulla voidaan seuraavaksi tehdä, mihin opittua voi käyttää.

Ajattelen niin, että opetuksen laatu toteutuu keskeisimmin 2- ja 3- kohtien kysymyksiä tulkitsemalla. 1- ja 4 -kohdat muodostavat raamit ja välttämättömät ehdot järkevälle koulutustoiminnalle, mutta ne eivät vastaa laadun ydinkysymyksiin. Ne sisältävät kysymyksiä, joiden negatiiviset ratkaisut voivat estää opetustoiminnan onnistumisen. Varsinaiset pedagogisen toiminnan tavoitteet löytyvät kuitenkin 2- ja 3-kohtiin vastaamisesta.

Lisää tästä aiheesta kirjassa

Korkeajännityksiä - kohti osallisuutta luovaa korkeakoulutusta (2011, Tampere University Press) Toimittaneet: Marita Mäkinen, Vesa Korhonen, Johanna Annala, Pekka Kalli, Päivi Svärd, Veli-Matti Värri

3 kommenttia:

  1. Hyvin tiivistetty juttu! Kohdasssa kolme ajattelin vielä yhtä asiaa, jolla on itselleni ollut merkitystä, nimittäin motivaatiota. Olen huomannut elämäni varrella, että kiinnostukseni asiaan, jota olen alkanut opiskella, on lisääntynyt opiskelun myötä silloinkin, kun opiskelu on alkanut vain välttämättömyydestä, ilman lähtömotivaatiota. En osaa sanoa, onko motivaation kasvu itsestään selvä oheistulos, vai yksi opiskelun tavoitteista.

    VastaaPoista
  2. Motivaatio se kinkkinen juttu onkin. Siihen kun tietäisi pätetvän ratkaisun, niin ehkei mitään oppimiseen liittyviä ongelmia olisikaan. Monia kursseja suoritetaan vain opintopisteiden saamiseksi, vaan eri asia sitten on, riittääkö niiden oppisisällön omaksumiseen motivaatiota. Itselle tulee mieleen eräskin C++ ohjelmoinnin pakollinen kurssi, jotta pääsi jatkamaan tietojenkäsittelyopin muille kursseille.

    Opettajan innostus opettamaansa aiheeseen on toki yksi ratkaisu tähän ongelmaan, vaan se on välistä aika kova vaatimus. Opettajana toki koitain aina ottaa itseäni niskasta kiinni, jotta pystyisin joka kertoo innostumaan aiheesta.

    Toinen keino on kait käytännönläheisyys. Jotenkin tylsinkin ja teoreettisinkin aihe pitäisi pystyä sitomaan käytäntöön, kertomalla opiskelijoille jokin käytännön tapaus, missä kyseisellä tiedolla on merkitystä.

    Pistää vain mietityttämään mitä hyötyä siitäkin on, että joskus osasin C++:lla loihtia ASCII kuusipuun.

    VastaaPoista
  3. Juuri eilen kuuntelin psykologi Satu Eerolan luentoa opettajille - hän puhui siitä että oppimispsykologien nykynäkemys motivaatiosta on se että se on nimenomaan oppimiseen liittyvä TAITO, ei mikään sisäsyntyinen ominaisuus joka joko on tai ei ole... eli motivaatio olisikin kykyä asettaa mielekkäitä tavoitteita ja virittyä niiden suunnassa?? - Olisiko se sitten jotenkin niin että näiden "pakollisten" kurssien rakentamisessa voisi yrittää miettiä, millainen toiminta edistäisi sisällöllisen motivaation löytymistä? Nuo mainitsemasi oma innostus ja sovellettavuus ovat ainakin siinä asiassa avain avainasemassa.

    VastaaPoista