tiistai 13. joulukuuta 2011

Osallistamisen ja yhteisöllisyyden varjopuolista II

Jatkan vielä postaussarjaa osallistamisen ja yhteisöllisyyden eri puolista (aloitus täällä)

Työn perustehtäviin liittyvä jakaminen - kuten ryhmässä tekeminen, asioiden ideointi porukalla, toteutusvastuun jakaminen ja yhteinen arvioiminen --  on usein voimannuttavaa, oppimista tukevaa ja kaikkien osallistujien asiantuntijuutta kehittävää.

Lisäksi voisi ehkä sanoa että organisaatio on juuri niin viisas tai taitava, kuin millaiset sen yhteistyön rakenteet ovat.

Jakaminen vaatii suhteellisen jäsentyneitä yhteistyön rakenteita ja puitteita. Ja yhdessä oloon käytettyä aikaa, neuvottelemista ja erimielisyyksien sietokykyä. Se vaatii luottamusta - sekä toisiin että itseen.

Asialla on kuitenkin myös toinen kuin tämä voimaannuttava puoli. Jaetussakin työssä on aina yksilöllisen työn ulottuvuus. Hyvinvoinnin eräs edellytys on yksilöllinen autonomia ja hallinnan kokemus, työn virran säätely (tai työn virrassa uiminen...) henkilökohtaisessa ajassa ja kokemuksessa. Yhteisöllisinkin työ jäsentyy myös jokaisen yksilön omana projektina - tai polkuna tai olotilana, miksikä sen kulloinkin kokeekin.

Hyvinvointi edellyttää itsenäisen ja yhteisen työn sopivaa vuorottelua.

Yliopistossa jokaisella on oma työpöytä ja yleensä myös huone tai työnurkkaus, oma työpiste ja kirjahylly. Ilman näitä emme kuvittelisi kenenkään pystyvän tekemään työtä. Vaikka kuinka haluamme jakaa ja tehdä yhteistyötä, jokainen meistä kuitenkin palaa neuvottelupöydästä omaan huoneeseen, "omiin töihin". Jos osallisuus työprosesseissa edellyttää jakamista ja neuvottelua liian monissa pöydissä ja eri ryhmissä ja kokoonpanoissa, kokemus voi muuttua hajottavaksi. .

Suuret muutosprosessit, kuten Tampereen yliopiston koulutusuudistus, sekoittavat henkilöstön arkipäivän jäsennyksiä juuri tältä osin.

Monille yhteistyön mahdollisuus -- kutsu jakamiseen ja yhteisyyteen individualistisessa työkulttuurissa --  voi olla houkuttelevaa, kannattelevaa ja hyvin innostavaa. Innostus voi kuitenkin viedä lopulta uupumukseen, kun huomaa että oma työminä hajoaa erilaisiin neuvottelupöytiin ja keskusteluihin. Toisenlainen ongelma on puolestaan se, jos jakamisen tilanteet ovat pelottavia, vastenmielisiä ja uhkaavia jo alkujaankin.

Joululomaa odotellessa toivon että löytäisimme sopivan suhteen siirtyillessämme yhteisten pöytien ja oman työpöydän välillä, ja että jokaisella olisi mahdollisuus sekä osallistua että olla rauhassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti