sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Pedagoginen asiantuntijuus yhteisössä

Missä pedagoginen osaaminen tai asiantuntijuus sijaitsee? Yksittäisessä opettajassa vai yhteisössä?


Usein sanotaan että yliopistolla vallitsee individualistinen opetuskulttuuri. Mutta eikö sellainen vallitse kaikkialla? Peruskoulussakin on aina Opettaja, yksin luokkansa kanssa. Mielikuvamme opettamisesta liittyvät lähes väistämättä yksilö-opettajaan, joka kohtaa ryhmän ja johtaa asioita edestä.



Yliopistopedagogisessa koulutuksessa olemme porukalla kuitenkin hakeneet ajatusta, että pedagogisen osaamisen pitäisi löytyä myös yhteisöstä, ei ainoastaan yksittäisestä opettajasta. Mitä tämä tarkoittaisi?






Pedagoginen osaaminen yhteisössä voisi tarkoittaa ainakin seuraavia asioita:

* työn jakaminen: kaikkia opettajien tehtäviä voi periaatteessa tehdä jaetusti. Suunnittelua, opetuksen toteuttamista ja arviointia. Sallivatko työn rakenteet tämän?

* ryhmän hahmottaminen pedagogisena toimijana: akateemisessa ohjauksessa ryhmälle (tutkimusryhmä, vertaisryhmä, ohjausryhmä) voidaan antaa ohjauksen subjektin asema. Tosin, jos ja kun ryhmät hoitavat jotain tehtäviä, jonkun täytyy koordinoida tai johtaa niitä. Osaammeko hahmottaa opettajan ja ohjaajan työn myös ryhmänjohtamisena ja ryhmän rakentamisena?

* pedagoginen johtaminen: pedagogisia prosesseja täytyy tietenkin tietoisesti johtaa: jonkun täytyy varmistaa että yhteisö pystyy neuvottelemaan niistä, tunnistaa niiden tärkeät kohdat ja osaa vaikuttaa niihin yhteisönä ja seurata niiden suhdetta ympäristöön.

* yhteisön työkalut: yhteisö tarvitsee työkaluja käsitellä opetuksen asioita kollektiivisesti. Työvälineitä tällaiseen työhön ovat tietenkin opetussuunnitelmat, opetussuunnitelmatyön erilaiset muodot, erilaiset arviointikriteeristöt ja hyvien käytäntöjen kuvaukset (kuten opinnäytteen ohjauksessa) ja erilaiset arviointi- ja palautejärjestelmät. Herkin ja käyttökelpoisin "työväline" on kuitenkin opettajien ja opiskelijoiden välinen vuorovaikutus opittavien asioiden ja tutkittavien ilmiöiden äärellä. Miten tätä vuorovaikutusta voi parantaa, miten siitä voi oppia?

* osaaminen yhteisössä tarkoittaa myös kollegiaalista tukea. Sitä että asioita voi miettiä ja jakaa yhdessä eikä tarvitse peitellä ongelmia. Tällaisen tuen rakentamisessa pedagogisella koulutuksella ja ryhmätyöskentelyä tukevalla vertaismentorointitoiminnalla, ja muulla vastaavalla koulutuksella, voisi olla paljon annettavaa. Tässä näen myös että joka ikinen pieni vaikutusmahdollisuus kannattaa käyttää. Voi yrittää käynnistää pieniäkin hyvinvoinnin kehiä.

Yliopistopedagogisia kouluttajia ja kehittäjiä tämä kysymys askarruttaa siksi, että heidän työnsä ydinkysymys on: miten yliopistoyhteisöjä parhaiten autetaan toisen perustehtävänsä, opettamisen, hoitamisessa? Mihin panokset laitetaan niin että osaaminen vahvistuu? Kenen osaamisen tulee vahvistua? Millaisen osaamisen? Mikä oikeasti vaikuttaa toimintaan? Mikä on käsitteellisen ymmärryksen ja laadullisen toiminnan muutoksen suhde?

Tähän asiaan ei ole patenttiratkaisua, koska yliopistot, niiden rakenteet, resurssit ja perinteet ovat niin erilaisia. Jokainen yliopisto joutuu miettimään asian oman erityisen tilanteensa pohjalta. Meillä on nämä ihmiset, nämä organisatoriset rakenteet, nämä tutkimukselliset perinteet ja kulttuurit. Mitä ME voimme tehdä? Mihin ME haluamme edetä? Mitä ME rakennamme? Ketkä on ME?

2 kommenttia:

  1. Kiitos Sanna,

    Naseva lopetus :)

    Kun katsotaan erilaisia tiimejà, yhteistyö etenee parhaiten kun on selkeàn ja rakentavan viestinnàn lisàksi neljà kulmakiveà paikallaan, ja ensimmàinenhàn niistà on nimenomaan "ketkà on me?", ennen kuin pààstààn pààmààrààn, yhteistyôn organisointiin ja "kuka tekee mità/pààttàà mistà"-mààrityksiin

    VastaaPoista
  2. Hei Katja, kiitos kommentista. Miten liittäisit noihin kulmakiviin yhteisön oppimisen? Miten yhteisö arvioi ja muuttaa toimintaansa?

    VastaaPoista