torstai 2. helmikuuta 2012

Kohtuuttomuudesta

Nyt kävi ensi kertaa bloggaajalle niin, että tuli vahingossa tuhottua kokonainen teksti. Tässähän oli uupumista käsittelevä pieni mielenpurkaus, josta piti poistaa yksi moka ja koko teksti katosikin. Liian nopeata näppäintyöskentelyä.

Halusin kysyä jotain sen tapaista kuin että, voiko koulutus tai työnohjaus olla kohtuullisuuden tavoittelun keino uupumiskierteeseen vajoavan työelämän keskellä. Koen erityisesti koulutusorganisaatiot sellaisina, joissa on helppo kokea ettei mikään riitä ja ikuisen kehittymisen, kaikkinaisen hallinnan ja erinomaisuuden vaatimus uppoaa sieluun asti itse kullakin. Miten huolehtia siitä, että kouluttamisella ja ohjaamisella ei lisää huonostivoimisen kierrettä vaan rakentaa hyvinvoimisen kierrettä?

Tänään olin kuuntelemassa Arto Pietikäisen workshoppia psykologisesta joustavuudesta ja mahdollisuuksista muuttaa vahingollisia käyttäytymistapoja. Siitä näkymästä käsin uupumiselle tietysti aina VOI jotain. Ihminen ei ole mielensä armoilla.

Vaikuttamismahdollisuuksien etsiminen on tärkeätä. Joskus on taas tärkeätä olla tekemättä mitään, olla vaikuttamatta, olla liikkumatta. Tänään muuttui suunnitelma luonnonvoimien edessä: Helsingin liikennekaaos  esti iltareissun Helsinkiin. Ihminen säiden armoilla.

Mitä tästä opin? En mitään, olen vaan.

1 kommentti:

  1. Lisäys uupumisteemaan: näin tanssiteatteri MD:n teoksen "Burn auts" Hälläteatterissa. En tiedä pääseekö tätä esitystä näkemään enää missään, mutta jos, niin suosittelen! Olisin toivonut että tämän esityksen olisi voinut näyttää yliopiston koko henkilökunnalle ennen koulutusuudistuksen alkamista...! Se muistutti mm. siitä miten loppuun ajettu ihminen parkuu kuin pikkulapsi, takertuu apinavauvan tavoin kaveriinsa, joka tulee tarpeeksi lähelle, syyttää sitä joka sattuu osumaan kohdalle, pistää vahingon kiertämään, hermostuu vielä enemmän sille joka päättää vielä jaksaa ja uhrautua... Tai toisaalta miten paljon muutamien käsiparien voima kantaa, kun on kantaakseen. Tai miten hieno kuvio käsivarsin yhdistetyistä kehoista syntyy. Ja miten monet tanssivat kuvioitaan eteenpäin vaikka yksi välillä putoaa pois pelistä. Kehot ovat viisaita ja niitähän me "nuppityöläiset" vähiten kuuntelemme. Lisää tanssia yliopistoon!

    VastaaPoista