lauantai 14. huhtikuuta 2012

Fossiili

Palaan vanhaan postaukseeni ja kysymykseen siitä, miksi "muutos" tuntuu joskus niin kliseeltä.


1) Kulttuuri ja media ovat täynnä yhteisöä koskevaa muutospuhetta uhkakuvana. Etenkin talouden muutoksiin liittyvät asiat näytetään mediassa ehtona, jolle ei mahdeta mitään, joka on vääjäämätön ja jotenkin ihmeellisesti ihmistoiminnan säätelyn ulkopuolella - niin inhimillistä kuin talous onkin. Viestinä on: SOPEUDU. Tai itket ja sopeudut.

2) Toisaalta yksilöön liittyvä muutosdiskurssi on päinvastaisella tavalla yltiöoptimisista. Yksilön elämä näytetään loppumattoman hallinnan ja muokkailun kohteena. Kuka vaan voi olla supermalli, laulaja, voittaja, bisnesnero, sijoittaja, maratoonari, superkokki, kirjailija, mitä vaan haluaa. Viestinä on: MUOKKAUDU. Sinä voit olla mitä vaan. Siksi sinun TÄYTYY haluta olla mitä vaan.

Elämme ihmiskunnan historiassa vaihetta, joka kohdistaa ennennäkemättömiä odotuksia yksilöiden sekä yhteisöiden oppimiskyvylle. Oppimisoptimismi on tietenkin toivorikas näkökulma, mutta se tuottaa helposti lineaarisen ja kapean näkökulman todellisuuteen: meidän täytyy muuttua, muutos ja kehittyminen on ainoa oikea tapa katsoa asioita.

En tiedä osaanko muotoilla tätä seuraavaa ajatustani kovin hyvin, mutta yritän.

Minua kiinnostaisi miettiä asioita pysyvyyden kautta. Mitä näkisimme, kun tarkastelisimme sitä mikä ei muutukaan? Mikä pysyy? Mikä rutinoituu, toistuu, säilyy, kertyy? Mikä tapahtuu syklisesti? Huom. Tämä ei ole menneessä roikkumista, vaan tietynlainen näkökulman muutos siihen samaan tuttuun todellisuuteen. Siihen josta olemme tottuneet sanomaan että "kaikki aina muuttuu ja kehitystä ei voi pysäyttää".

Toinen tapa lähestyä asiaa olisi läsnäolon kautta. Mitä tapahtuu kun huomio ei suuntaudu eteenpäin eikä taaksepäin vaan laajenee havainnoimaan nykyhetkeä? Tämä on läsnäolon taitoa.


3 kommenttia:

  1. Keskustelimme hiljattain vähän samasta aiheesta. Arvelin, että monissa organisaatioissa olisi hyvä päättää pitää muutos- ja kehitysvapaa vuosi tai pari vuotta. Ei muutettaisi mitään, vaan opeteltaisiin toimimaan vallitsevalla tavalla entistä paremmin. Ajatus perustuu siihen, että uusi muutos on aina tulossa ennen kuin entinen muutos on ajettu sisään ja ehditty ottaa kaavailtu hyöty ulos. Organisaatio toimii silloin jatkuvasti vajaateholla. Monesti muutos vain muuttaa toimintaa toisenlaiseksi mutta ei millään tavalla paremmaksi.

    VastaaPoista
  2. Pitäisiköhän alkaa ajatella oppimista kahdessa suunnassa: ei vain uusien asioiden omaksumisena ja olemassaolevan ymmärryksen lisäämisenä, vaan myös sen huomaamisena ja vaalimisena, mitä jo osaan / tiedän / ymmärrän? Että osaisimme vähän tietoisemmin ja vähän huolellisemmin sen minkä osaamme, emmekä vain olisi kurottumassa kohti taas uusien asioiden hallintaa. Vähän sitä kai ehdotatkin.

    Kysyit "Mitä tapahtuu, kun huomio laajenee ajattelemaan nykyhetkeä?" Yksi asia minulle ainakin tapahtuu, nimenomaan suhteessa muutokseen: Huomaan, että kaikki muuttuu koko ajan, itsestään, monen muun asian johdattelemana, eikä ensisijaisesti minun tahdostani.

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille hyvistä kommenteista. "Muutosvapaa" olisi hienoa... HUOKAUS. Ja Mari, luit hyvin auki sen mitä haeskelin, ja jatkoit sitä vielä eteenpäin.

    VastaaPoista