sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ponnahdusikkuna uuteen uljaaseen toimistoon?


Hesarissa (7.4.2012 "Unelmia ja toimistohommia") kirjoitettiin suunnittelija Esa Santamäen näkemyksistä siitä, millainen on hyvä työpiste, uuden ajan hyvä toimisto. Samantapaisia ideoita esiteltiin "läsnätyön" yhteydessä Microsoftin väen bloggaussarjassa, jota kommentoin vuoden takaisessa postauksessani 

Minua oudoksuttaa se ihannoiva sävy, jolla näistä tilaratkaisukuvioista keskustellaan, samoin se että ne esitetään uusina oivalluksina. Avokonttoreita ja "nomadista" työpistettä on käytetty aika kauan. Minä näen näissä visioissa paljon muutakin kuin uutta uljasta hyvinvointia työssä.

Aalto-yliopiston Design Factoryn Esa Santamäkeä jutun mukaan ärsyttävät aaneloselle tussilla väkerretyt ohjeet - ne ovat kuulemma esimerkki kesken jätetystä designista. Tässä minun ärtymykseni syy: pitääkö suunnittelijan suunnitella kaikki valmiiksi? Miksi tilaa ei saisi jatkaa omilla lappusilla?

Paperi on loistava väline tiedonjakamiseen, samoin post it-lappu.

Unelmien toimisto?

En kaipaa työpaikalleni "hugging pointia", en havaijin tai välimeren näköisiä seinätapetteja enkä kymmentä erilaista pistettä, solua tai moduulia jossa "kohdataan" satunnaisesti.

Olen kyllä itsekin vahvasti sitä mieltä, että tieto rakentuu sosiaalisesti ja että yhteiskehittely sekä yhteistyön eri muodot on otettava huomioon tilajärjestelyissä. Minusta tähän kuitenkin riittää hyvin se, että työpaikalla on joitakin valoisia, sopivan kokoisia ja helposti varattavia tiloja, joiden kalusteet liikkuvat. Ja sen lisäksi joku kahvihuoneen tapainen tila, joka on avoin, epävirallinen, yhteinen ja mahdollistaa kahvittelun, juttelun ja löhöilyn.

Olen myös samaa mieltä siitä, että toimistomaisten työympäristöjen ei tarvitsisi olla tylsiä ja rumia. Ihmiset ovat aika hyviä pesimään ja rakentelemaan työtiloista oman näköisiään omin neuvoin. Siksi onkin hauska käydä jonkun työhuoneessa: se on myös tutustumista henkilön persoonaan ja hänen työhistoriaansa.

Sellainen toimisto ei tietenkään ole viihtyisä, eikä työn kannalta toimiva, jossa on käytävällä vierekkäin pelkkiä "sellejä" ja josta puuttuu yhteisön toiminnat huomioon ottava tila. Silti, ajatus omasta työpisteestä luopumisesta on hankala. Tämä on varmaan designerien mielestä muutosvastarintaa. Siinähän me yliopistolaiset tietenkin kunnostaudummekin. Aina norsunluutorniamme puolustamassa.

Kenen unelmia?

Pari varausta siis tähän unelmakuvaan:

* Virheettömäksi (tussilaputtomaksi?) suunniteltu ja täysin valmiiksi mietitty tila on vielä persoonattomampi kuin tylsä toimistotila, jonka jokainen koristelee lastensa kuvilla, huonekasveilla, kopiohuumorilla tai muulla parafernalialla. Minusta designerin rakentama suunniteltu leikkisyys tai epävirallisuus on vaivaannuttavaa (pirtsakat tapetit, halauspisteet). Työntekijöiden itse rakentama leikkisyys on taas juuri heille mitoitettua.

* Aulamaiset, paljon läpikulkumahdollisuuksia sisältävät tilat ovat kaikuisia ja levottomia.

* Työhuone sisältää työprosessien historioita ja ylipäänsä henkilökohtaisen tavan organisoida pitkäkestoisia työprosesseja.  Esimerkkinä tästä oma kirjahylly tai mapitussysteemi. Tämän vuoksi en ole vieläkään työnohjaajana innostunut toimistohotelleista, joissa saisi pöydänkulman tai vaihtuvan nojatuolin.

* Työhuone on pesä jossa voi olla oma itsensä. Työhuone on tapa kiinnittyä työpaikkaan. Se ei ole ihan pieni asia! Minusta jokaisella pitäisi työpaikalla olla oikeus johonkin omaan tilaan, edes nurkkaukseen, jonne ei kuka tahansa voi kävellä koska vaan. Tuntemillani työpaikoilla usein sihteerien, koordinaattorien ja suunnittelijoiden tilat ovat yhteistä omaisuutta - niihin kävellään helposti suoraan - tosin ehkä kysellen, saako häiritä. Toisaalta työpaikoilla on usein koodi: jos ovi on auki, olen saatavilla, jos ovi on kiinni, en ole saatavilla.

* Kaiken tilan avoimuudessa on minusta myös ongelma, jota olen käsitellyt aiemmin useissa postauksissa: visuaalisen melun, ärsykerunsauden ongelma. Olen hiukan päässyt kokeilemaan tämän tapaista tilaa, ja minusta sen ikävin puoli on juuri levottomuus.

Tuossa ajattelussa, jossa uskotaan, että innovaatioita ja tietoa rakennetaan parhaiten niin että ihmisten väliset satunnaiset kohtaamiset maksimoidaan työpäivän aikana ja kaikkea lokerointia ja raja-aitoja vältetään mahdollisimman paljon, on jotain pahasti pielessä. Se kuulostaa samalta kuin taannoinen mainoslause "kaikkialla, kaikkien kanssa, kaiken aikaa". Se on samalla tavalla naiivi ajatus, kuin se että ihmiselle olisi hyväksi sinkoilla koko ajan ponnadusikkunoiden perässä asiasta toiseen. Ei yhteisöllisyys tai tiedon sosiaalinen rakentuminen ole näin mekaanista.

6 kommenttia:

  1. Naulan kantaan! Luin saman artikkelin ja ajattelin samalla tavalla, vaikka en ihan yhtä selvästi ajatusta kiteyttäen. Tulee mieleen takavuosien tiimikoulutukset. Tiimihenkeä ei saatu väkisin millään vippaskonsteilla tai valmennusjipoilla aikaan. Silti jokaisella on kokemuksia hyvistä tiimeistä. Niitä siis syntyi ja syntyy ihan muilla tavoin, kaikenlaisiin ympäristöihin.

    VastaaPoista
  2. Palaten aiheeseen vuoden jälkijunassa, rohkenen esittää oman mielipiteeni. Esa Santamäen juttu on jäänyt lukematta, mutta kokemuksesta voin sanoa, että yhteiset tilat voidaan järjestää kaiuttomiksi ja houkutteliviksi, kun vain löytyy ideoita ja tahtoa. En nyt itsekkään näe hirveästi mieltä missään savannitapeteissa, mutta pelkästään seinän värillä on suuri vaikutus. Oman yksikön kahvihuoneet muuttuivat heti kohta viihtysämmiksi, kun yksi seinä sai uuden meikin ja sohville ilmestyi kaikua vähentäviä tyynyjä. Ennen kaikkea olen sitä mieltä, että työpaikalle pitää järjestää kaikille yhteisiä viihtyisiä tiloja ja järjestää niihin myös toimintaa, jotta ihmiset oppivat niitä käyttämään.

    Mutta mitä tulee avokonttoreihin, niin tilaratkaisut pitää kyllä oikeasti tehdä työtehtävien ehdoilla. Jos työntekijän työtehtävät ensisijaisesti ovat yksin tapahtuvaa ja keskittymistä vaativaa, niin avokonttorissa ei ole silloin mitään mieltä. Omat henkilökohtaiset sopet varmaan edelleenkin ovat paras ratkaisu esimerkiksi opetusta valmisteleville opettajille ja ainakin tutkijoille. Ja nuo omat tilat pitää voida sisustaa kunkin omilla ehdoilla. Korkkitaulut ovat mm. hyvä keksintö, sillä niihin voi kukin kiinnittää helposti mitä tahtoo, ja ne vähentävät kaikua.

    Luokkatiloista sen sijaan on nyt tänä keväänä herännyt keskustelua, että ne pitäisi saada järjestää miten kukin tahtoo, ja myös jättää siihen järjestykseen kuin kukin tahtoo. Tampereen yliopistolla on toistaiseksi käytäntönä, että pöydät ja tuolit pitää jättää "siisteihin" riveihin. Vaan jos kaikki alkavat suosia ryhmätöitä, niin mitä järkeä on pitää enää kiinni rivijärjestyksestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilat työn ehdoilla, tosiaan. Ehkä tässä kaikessa on osittain kyse myös siitä että se mitä työksi mielletään, on niin muutoksen alaista...!

      Ja tuosta viimeisestä pointista olen täysin samaa mieltä kanssasi. Siitä on ollutkin nyt täällä TAYssa puhetta usealla taholla, että eikö tosiaan voitaisi sopia että jokainen järjestää luokan miten haluaa! Nythän tilanne on se, että ne jotka haluavat suosia yhteisöllisiä istumisjärjestyksiä, joutuvat tekemän tuplatyön, eli järjestämään pöydät ryhmiin ja sitten palauttamaan ne riveihin. Jos sääntö olisi vain että jokaisella on lupa sekoitella kalusteet miten tykkää. Jokainen joutuisi siis oman kertansa aluksi miettimään miten haluaa tilaa ja kalusteita hyödyntää.

      Poista
    2. niin, ja vielä se että pöydäthän voi siirtää yhdessä opiskelijoiden kanssa, niin opettajan ei tarvitse yksin riuhtoa. Niinhän minäkin usein teen, että vasta kun kurssilaisia on tullut paikalle, kannetaan pöydät yhdessä :-D

      Poista
    3. Tästä luokkien järjestyksestä pitää laittaa yleinen keskustelu pystyyn jollekin yliopiston foorumille ja ottaa myös tilojen siistimsestä vastaavat mukaan keskusteluun. Mikähän mahtaisi olla hyvä foorumi?

      Poista
    4. No ainakin ensi alkuun yhteydenottoa siihen tahoon joka järjesti sen Tila-semman. Campus conexuskin siellä hääri joten minäkin voin viestiä yrittää viedä. Halttusen Kai on meiltä ollut enemmän mukana tän tila-projektin asiassa.

      Poista