lauantai 25. elokuuta 2012

Kenelle yliopistopedagogiikassa kirjoitetaan?

Hiljattaisilla Aalto-yliopiston järjestämillä Pedaforum-päivillä pidimme Eetu Heikkisen kanssa työpajaa, jossa pohdittiin sitä, millaisia teksti- ja kirjoittamiskäytäntöjä yliopistopedagogiikan piirissä harrastetaan, millaisia tekstilajeja käytetään ja millaisia tekstilajien välisiä törmäyksiä yliopistopedagogiikan koulutuksissa tapahtuu. Aihepiiri tuntui hedelmälliseltä monella tapaa.  


Mitä kirjoitutetaan?

Pedagogit ajattelevat varmaankin rutiininomaisesti, että kirjoittaminen on hyvästä ja sen avulla oppii.

Kirjoittamalla rakennetaan ja tuetaan esimerkiksi käsitteellisessä oppimisessa oleellista prosessia, jossa vertaillen, työstäen ja soveltaen otetaan ajatuksellisesti sekä tekstuaalisesti haltuun jokin ilmiö, termi tai näkökulma ja myöhemmin ehkä käytetään sitä johonkin konkreettiseen ongelmanratkaisuun. Tämä on ehkä yliopistossa se tutuin ja rutiininomaisin tapa ymmärtää kirjoittamisen rooli oppimisessa.

Itsereflektiivinen kirjoittaminen lienee ainakin jollain tapaa vakiintunut tekstilaji esimerkiksi opettajien- ja terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa, tutkimusta ainakin aiheesta tuntuu riittävän. Sen sijaan en ole varma, miten selkeä kuva yliopistopedagogiikan koulutuksessa on siitä, millaisia tekstejä onnistuneesti itsereflektiiviset tekstit ovat, ja miten niiden kanssa oikein menetellään, kuka niitä lukee ja miten niitä voisi ymmärtää ja käyttää.

Joskus tuntuu myös siltä, että meille on vasta kehkeytymässä käsitys siitä, millaisia tekstejä kannattaisi kohdella osaamisen näytteinä, mitkä puolestaan saavat jäädä "prosessin virtaan". Mihin nämä osaamisen näytteet keskittyvät, kuinka tieteellisiä niiden tulee olla ja millaisiin viestintätilanteisiin niiden kautta osallistutaan? Kelle yliopistopedagogiikassa kirjoitetaan?

Mitä "kieltä" käytetään - millä säännöillä toimitaan?

Yliopistopedagogiikassa yksi tekstilajien välinen hyppäys voi tapahtua kokemuksellisen kirjoittamisen ja tieteellisen kirjoittamisen konventioiden välillä. Näistä siirtymistä puhuimme pajassa. Sen lisäksi yliopistopedagogisen kouluttamisen sekä pedagogisen kehittämisen piirissä esiintyy lukuisia lukemis- ja kirjoittamistilanteita, joissa eri tieteenalojen tai tieteenalakulttuurien väliset erot tuottavat erilaisia kynnyksiä ja törmäyksiä.

Puhuimme myös siitä, että tapamme keskustella ja viestiä pedagogiikan kysymyksistä liittyy erilaisten toimijoiden/ryhmien intresseihin ja vaikutuspyrkimyksiin. New literacies -suuntauksen kirjoittamistutkijat esittävätkin, että niin sanotun lukutaidon (lukeminen, kirjoittaminen, viestiminen eri tilanteissa jne.) kysymyksiä ei voi käsitellä irrallisina "skillseinä", vaan taidot ja osaamiset rakentuvat näillä erilaisilla kentillä, joissa kielen kautta käytetään myös määrittelyvaltaa erilaisiin kysymyksiin.

Tekstien, määrittelyvallan ja tieteenalarajojen välisissä kysymyksissä tuli etsimättä mieleen opetussuunnitelmatyön prosessit, joissa monissa yliopistoissa kysytään, osaammeko ja haluammeko kirjoittaa näin tai noin.

Palaan literacy-aiheisiin vielä tuonnempana. Seuraavassa postauksessa siirryn takaisin alkupisteeseen:

miksi kirjoittaminen on oppimisen kannalta mielekästä?

2 kommenttia:

  1. Hyvin tiivistetty tätä Yopedan tekstien problematiikkavyyhteä. Tuli vielä sellainen mieleen, että ehkä (lähi)tulevaisuudessa päästään miettimään myös muiden medioiden kuin tekstin mahdollisuuksia viestiä omaa prosessointia ja osaamista esim. video, äänitteet, kuvat yms. Ja sitten niihin liittyvä luku/"kirjoitus"taito...

    Tuli mieleen verrata yopedakoulutusta taiteen kolutukseen, kun olen jonkun verran tutkaillut luovan kirjoittamisen akateemista koulutusta USA:ssa. Luova kirjoittaminen on täkäläisissä yliopistoissa yleinen oppiaine, jossa voi siis jatkaa opintoja tohtoriksi asti. Se vertautuu suomalaisiin taiteen tutkintoihin (musiikki, teatteri, kuvataide), joissa keskeistä on, että taiteilija tutkii OMAA TYÖTÄÄN. Ensisijaista on, että taiteilija, kirjailija, kehittyy erinomaiseksi kirjoittajaksi. Tutkimus on tässä ikäänkuin sitä "palvelemassa" ja tukijan identiteetti jotenkin rinnakkainen.

    Jossain mielessä pedagogista koulutusta ja siinä tehtävää tutkimusta voisi verrata tällaiseen "taiteelliseen tutkimukseen". Yliopistopedagogisen koulutuksen osallistujan tutkimuskohde on myös oma työkäytäntö OPETTAJANA. Miten minä toimin ja mihin se perustuu. Se varsinainen oppimisen tulos on ulkoistettu paitsi teksteihin, myös, ja ennen kaikkea, opetus- ja ohjauskäytäntöihin.

    Kysyt erittäin hyvän kysymyksen: "millaisia tekstejä kannattaa käsitellä osaamisen näytteinä?" Jos tuolta taiteen koulutuksen puolelta ottaisi mallia, itsereflektiivistä tekstiä arvioidaan vain kytkettynä käytäntöön/teokseen, jota se reflektoi. Käytäntö (ei siitä tehty kuvaus/raportti) + reflektio olisivat siis yhteinen paketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari, kiitos kommentista ja uudesta näkökulmasta keskusteluun! Kiintoisa rinnastus amerikkalaiseen luovan kirjoittamisen koulutukseen ja meikäläisiin taiteen tutkimuksen koulutuksiin sekä siihen miten niissä ymmärretään "tutkimus"! Tuosta aukeaa vaikka mitä! Aaltoyliopistolaiset toivat myös esille tuon ajatuksen että kirjoittaminen/tekstit ei ole ainoa media, ja jotain tällaista hiukan jo näkyy kysyttävän myös tutkimuksen puolella. Tuo viimeinen pointtisi oli tosi hyvä - reflektoiva teksti saa mielensä teoksesta jota se tutkii - eli opettajien työn tapauksessa se asetetaan tiiviiseen linkkiin käytännön opetustyön kanssa.

      Poista