perjantai 31. elokuuta 2012

Keskustelu arjen taideteoksena

Edellisen postauksen tuottanut bloggausketju tuotti ajatuksen, jota en ollut varsinaisesti koskaan ennen tullut ajatelleeksi. Ajatuksen, että ihmisten välisissä keskusteluissa syntyy "teoksia" - arkisia luomuksia, joiden merkitys voi olla suuri. Ne muistuttavat tekstiluomuksia siinä, että ne voivat sisältää rikkaita viittaussuhteita, merkityskerrostumia ja paljon kiteytynyttä historiaa tai kerrontaa. Sekä siinä, että ne voivat olla luojilleen hyvin tärkeitä, emotionaalisesti latautuneita ja rakkaita. Ja siinä, että niiden rakentamiseen käytetään omaa älyä ja lahjakkuutta, kekseliäisyyttä, muistoja ja tunteita ja että niitä voidaan luoda yhdessä muiden kanssa.



Merkitykselliseltä tämä idea tuntuu siksi, että se suuntaa huomion keskusteluhistorioihin, eli arkielämään kietoutuviin keskustelujen sarjoihin, joissa kerrotaan ja koetaan asioita tietyllä tavalla. En tiedä onko tällä termillä jotain virallista sisältöä, mutta määrittelen sen itse tässä omiin tarpeisiini:

Keskusteluhistoria

Merkityksellinen ja uutta luova keskusteluhistoria ei välttämättä synny kaikkien keskenään paljon juttelevien välille. Tarvitaan ehkäpä seuraavia edellytyksiä:

Antaumuksellisuus ja vilpittömyys. Tämä tarkoittaa, että ihmiset ottavat keskustelun tosissaan. He kokevat että on tärkeätä ja kiinnostavaa keskustella, että asiat joista puhutaan ovat merkityksellisiä, että keskusteleminen sinänsä on arvokasta ja ettei ole samantekevää, mitä tulee sanottua.  Se EI kuitenkaan tarkoita, että keskustelun pitäisi olla jotenkin vakavaa tai formaalia tai että pitäisi koko ajan olla tarkasti selvillä mihin keskustelu on menossa tai ylipäänsä kokea että on jokin tavoite... Mutta ehkä se tarkoittaa, että keskustelijoiden tulee olla kiinnostuneita totuudesta. Siitä mikä on heille totta, missä on jotain mieltä, minkä äärelle asetutaan vilpittömästi, mikä on askarruttavaa ja ihmettelyn arvoista. Ehkä tästä nousee toinen kriteeri: totuudellisuus. Tarkoitan tällä sitä, että ihmiset pyrkivät keskustelussa sitkeästi asettumaan vastakkain todellisuutensa kanssa ja yrittävät ottaa sitä haltuun. Samalla kun sallivat toiselle tämän saman. Eli jos toinen pyrkii pelkästään vakuuttamaan toisen omasta totuudestaan, se ei ehkä luo otollista keskusteluhistoriaa...

- On tärkeätä huomata, että tässä en ole ottanut kantaa siihen, mitä aiheita keskustelujen tulee käsitellä. Mietipä vain omia ystäviäsi, sukulaisiasi, lapsiasi... keskusteluhistoriassa voidaan käsitellä mitä tahansa.

Kiintymys ja turvallisuus. Tämä tarkoittaa että keskustelun osapuolet tietävät tulevansa kuulluksi ja kunnioitetuksi - että heidän puheensa ja yrityksensä ymmärtää keskustelussa tutkimiaan asioita, ovat tärkeitä eikä niitä väheksytä. Että he uskaltavat asettua keskustelussa etsimään ja luomaan uutta. Keskustelussa ihminen oppii ymmärtämään maailmaansa ja kutoo ymmärrystään siitä. Ja joskus repii ja purkaa ja tuskailee sotkujen kanssa.
 
Keskustelun osapuolten maailma laajenee.  Kumpikin (tai kukin) on löytäjä ja ihmettelijä, kysyjä ja vastaaja. Silloinkin kun toinen on toista kannattelevassa roolissa, kuten vanhempi lapselle tai ammattiauttaja asiakkaalle. Tätä juuri tarkoitan sillä, että keskustelussa on "kohteita", objekteja: olemme molemmat jonkin äärellä. Asia, ilmiö tai ihmetyksen aihe on molemmille osapuolille havainnoinnin kohde. Eikä niin että toinen jo tietää miten asia on, ja ainoastaan saa toisen näkemään sen samoin.

Kenen välille keskusteluhistorioita rakentuu?

Läheiset ihmissuhteet. Omassa elämässäni näitä keskusteluhistorioita on rakentunut läheisten perheenjäsenten, puolisoiden, ystävien kesken. Uskon ja toivon, että olen voinut luoda tällaisia keskusteluhistorioita omien lasteni kanssa.

Kaikki keskustelut eivät ole tällaisia, tietenkään. (Kukapa koko ajan tilittäisi tällä tavoin.) Mutta ne ihmiset joiden kanssa sitä on läheinen, ovat usein niitä, joiden kanssa on myös merkityksellinen keskusteluhistoria.

- Tärkeätä on huomata myös se, että voi olla myös läheinen tai lähellä ilman keskusteluhistoriaa. Siitä ehkä myöhemmin.

Terapeuttiset ja ohjaukselliset tilanteet. Minusta tämä avaa uudenlaisen tavan katsoa terapeuttista tai ohjauksellista keskustelua. Sitä ei ole pakko nähdä ongelmien tai oireiden poistamisen orientaation kautta. Sitä voi ajatella yhteisenä luomisena, rakentamisena. Tämä antaa mielestäni myös uutta mietittävää siihen, mikä tekee terapiasta tai ohjauksesta toimivaa tai ei-toimivaa.

Voikohan bloggauksessa syntyä tällaisia keskusteluhistorioita? Luulen että aktiivisissa blogosfäärin yhteisöissä voi.

Miksi keskusteluhistoriat ovat tärkeitä?

Mielestäni tällaiset merkitykselliset keskusteluhistoriat ovat ihmisen elämän yksi oleellinen kasvuympäristö. Aioin sanoa että "aikuisen", mutta tajusin että lapsenahan tämä aloitetaan.

Nyt oikeastaan ymmärrän, miksi minusta on aina tuntunut siltä että pedagogisen tutkimuksen pitäisi kiinnostua ystävyyssuhteista ja arkielämän keskusteluista. Ei siksi että me ihmiset jotenkin koko ajan aktiivisesti "kasvattaisimme" toinen toisiamme, vaan siksi, että merkitykselliset keskusteluhistoriat ovat yksi tärkeimpiä tapoja joilla aikuiset oppivat arjessaan. 

Tämä auttaa ymmärtämään, miksi esimerkiksi hyvä vanhemmuus ei tarkoita, että pitäisi tietää vastaus kaikkeen tai onnistua käyttäytymään moitteettomasti tai olemaan täydellinen millään muotoa. Ei tarvitse osata keskustella "hienosti". Mutta täytyy uskaltautua toden äärelle, vilpittömään keskusteluun siitä, mitä kulloinkin on käsiteltävänä. Olisi hienoa, jos lapselleen voisi välittää sen tunnun, että yhteinen keskustelu on arvokas luomus itsessään.

Keskustelut sitovat yhteen narratiivisuuden (joka on inhimillinen perusjäsennys, tapamme ymmärtää elämäämme); emootiot, käsitteellisen ymmärryksemme ja maailmankuvamme sekä sosiaaliset suhteet. Juuri siksi kiinnitymme niin voimakkaasti ihmisiin, joiden kanssa keskusteluhistorian rakentaminen onnistuu. Keskustelun lämpöön palaaminen on aina yhtä hienoa. Siinä on jotain yhtä luontevaa kuin siinä, miten lapsena iloitsee leikkikaverista, jonka kanssa heti alkaa legotalo, hiekkakakku tai heppaleikki rakentua. Tällaisen keskustelukumppanin kanssa tulee se olo, että "tunnistaa itsensä uudestaan" (re-cognize), tai kuin palaisi kotiin.

Ajatus että keskusteluissa syntyy artefakteja, arjen luomuksia, avaa myös silmät sille, että keskustelu voi tarjota syvän esteettisen kokemuksen. Tärkeimmät keskusteluhistoriat mieltää nimenomaan kauniina.

2 kommenttia:

  1. Kerrassaan mainio oivallus ja hyvä teorian kehittely! Miettiessäni keskusteluluomuksia, joita olen ollut luomassa, jäin pohtimaan, pitäisikö kriteereihin lisätä jonkinlainen "särmä- tai haastetekijä". Tarkoitan sitä, että uutta syntyy todennäköisimmin, kun keskusteluun osallistujissa on eroa: näkökulma, kokemus, koulutus tai muu vastaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niin tosiaan! Särmätekijä on tärkeä lisä, kiitos!

      Poista