maanantai 27. elokuuta 2012

Teksti puhuu meille - tekstin luova potentiaali

Edellisessä postauksessa avasin academic literacy -näkökulman yliopistopedagogiikan koulutukseen.

Yliopistopedagoginen kouluttaminen ja kehittäminen on opettajankoulutusta, mutta se ei ole pelkästään sitä. Se on myös tiedeyhteisön moniäänistä keskustelua tieteen opettamisesta, tutkimusperustaisuudesta, tiedosta ja tiedon representaatiosta. Siksi ei ole ihme että yliopistopedagogiikan koulutuksessa kirjoittamisen ja tekstitaitojen mietintä aukeaa kompleksiseksi vyyhdeksi erilaisia kysymyksiä.

Kysyn uudestaan: miksi kirjoittaminen on hyödyllistä oppimiselle?

Kirjoittaminen tukee ja välittää oppimistoimintaa

Oppimistutkijat miettivät juuri tätä kysymystä. Yksi tapa vastata tähän on se, että kirjoittamisen prosessit, vaikka eivät ole yksi yhteen samoja kuin oppimisen kognitiiviset prosessit, tukevat kuitenkin niitä. Kirjoittamisen prosessit ovat hedelmällisessä suhteessa niihin prosesseihin joiden kautta opimme: kuvaaminen, kertominen, selostaminen, arvioiminen, selittäminen, vertaileminen, argumentoiminen, ongelmanratkaisu...

Lisäksi - kirjoittaminen ei vain "tue" akateemista oppimista vaan välittää sitä monella tavalla. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat se viestinnän muoto, jonka avulla asioista on yleensä kommunikoitava. Muu ei yksinkertaisesti olisi mahdollista.

Muun muassa toiminnan teoriassa puhutaan ulkoistamisesta: ihmisyhteisö tarvitsee kirjoittamisen ja lukemisen taitoja pystyäkseen yhteistoimintaan ja representoidakseen niitä monimutkaisia asioita joiden parissa toimitaan. Ulkoistaminen tarkoittaa silloin mitä tahansa tapaa representoida jotain miellettyä (ts. "mielensisäistä") asiaa niin, että se voidaan ottaa yhteisen toiminnan kohteeksi.

Tästä päästään siihen kirjoittamisen ulottuvuuteen, joka on minusta se hauskin ja kiinnostavin oppimisen kannalta.

Kirjoittaminen luo maailmaa

Kirjoittamisella, eräänä ulkoistamisen keinona, on luovaa potentiaalia. Tällä en tarkoita luovuutta itseilmaisuna, "vapautena" tai spontaanisuutena. Se on eri tapa käyttää luovuus-termiä enkä halua sotkea sitä tähän.

Tarkoitan sitä, että kun jokin asia muotoutuu kirjoittamalla tekstiksi, teksti alkaa saada objektin t. kohteen luonnetta -- arfefaktimaisuutta, teosmaisuutta. Ja silloin sillä alkaa olla jonkinlainen, vaikka pienikin, oma elämä. Se alkaa vaikuttaa tekijänsä ajatuksiin ja toimintaan takaisinpäin. Kun kirjoitan ajatuksistani tekstiä, teksti alkaa "luoda" ajatuksia. Tästä johtuu se että kirjoittaessa voi olla se tunne että "teksti kirjoittaa minua" tai että "löydän" ajatukseni, löydän jotain jota en tiennyt vielä olevan ajatuksissani tai näköpiirissäni.

Kirjoittamista tutkineet oppimispsykologit Carl Bereiter ja Marlene Scardamalia kuvasivat tätä ilmiötä termeillä "textbase" ja "domain knowledge". He erittelivät näiden välistä vuorovaikutusta kirjoitusprosessissa: kirjoittaessa kirjoittaja hyödyntää tietopohjaansa tekstin rakentamiseksi,  mutta teksti alkaa myös muokata tietopohjaa ja tavallaan siten luo uutta tietoa.

Eli: kirjoittaminen ei ole tärkeätä vain siksi että "ymmärrät paremmin ajatuksiasi" tai että "saat selvennettyä vaikeita asioita". Vaan myös siksi että sen avulla laajennat mahdollisuuksiasi
- ylipäänsä havaita ajatuksiasi ja tulla niistä tietoiseksi;
- havaita ja assosioida niiden välisiä kytkentöjä;
- löytää ja kehittää kokonaan uusia ajatuksia; ja
- hahmottaa jonkin asian mahdollisia kehittymissuuntia.

Kun kirjoitat (tai piirrät, maalaat, rakennat - eli luot teosta) kehkeytyvä teos itse alkaa "tehdä työtä" ja kommunikoida sinulle takaisin päin.

Kirjoittaminen on siis mahdollisuus, affordanssi, joka laajentaa sitä mikä on meille ylipäänsä mahdollista ajatella, tehdä ja kuvitella.

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Olen kauan jo havainnut, että teksti auttaa saamaan alitajunnan töihin. Olen tehnyt paljon sitä, että kirjoitan jotain asiasta, jota olen pohtimassa ja huomannut, että alitajuntani alkaa työstää asiaa eteenpäin. Tarkoitatko samaa asiaa, kun kerrot, että teksti muokkaa tietopohjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkäpä se on sama asia vähän toisin sanottuna. Teksti tuo esille joukon kytkentöjä, mahdollisuuksia, assosiaatioita, jäsennyksiä ja suuntia, joita ei pysty mieltämään ennen kuin teksti on olemassa. Tekstin mahdollisuudet lisääntyvät sitä mukaa kun se etenee, siksi se tuntuu syöttävän takaisin päin ajatuksiin ja tuottavan sellaista mitä ei "tiennyt ajattelevansa".

      Poista