maanantai 24. syyskuuta 2012

Ihmisen mieli

Ihmisen ajattelulle, nimenomaan itsereflektiolle, tuntuu olevan ominaista kumma hitaus ja sitkaus. Sittenkin vaikka sitä kokisi äkillisen selvänäköisyyden hetkiä.

Sitä voi tulla selvästi tietoiseksi jostain ajattelukuviosta, jonka näkee kyseenalaiseksi ja oudoksi, jonka voi mieltää itsekin aivan järjettömänä, kun sen on sanallistanut muille tai vaikkapa tekstissä itselle. Sitä voi hetkittäin hyvin voimakkaasti ja vilpittömästi ihmetellä omaa tapaansa ajatella, toimia, reagoida.

Joskus tällaisen kuvion näkeminen voi olla yhtäkkistä, kuin joku kirkkauden leimahdus.

Mutta useammin se on jotain sen tapaista, että oivaltaa - tai TUNTUU oivallukselta - ja silti tietää ennenkin olleensa samoilla jäljillä, samalla sylttytehtaalla. Voi kokea hyvin äkillisesti löytäneensä jotain, tulleensa tietoiseksi, tulleensa herätetyksi tai ravistetuksi - ja sitten keskustelukumppani sanoo että "sinähän puhuit tuosta jo viime vuonna". Tai löytää omista teksteistään todisteet siitä, että asia on ollut työstössä jo viisi tai kymmenen vuotta taaksepäin.

Mikä kummallisinta (kun puheena ovat vahingollisiksi tai turhiksi mielletyt ajattelutottumukset) tällaisesta oivalluksesta on vielä valovuosien matka siihen, että se johtaisi toisenlaiseen toimintaan, toisenlaisiin valintoihin, erilaiseen elämään. Jokin asia voi olla järjellä oivallettuna aivan järjetön, ja samalla emotionaalisesti tosi kuin vesi.

Todellinen muutos, se joka tuottaa oikeasti erilaista elämää, erilaista toimintaa, erilaisia valintoja - se tapahtuu jossain eri ajassa ja eri rytmissä kuin nämä oivaltamiset. Niillä on kyllä jokin suhde toisiinsa, mutta mikä?

 **

Mitä tämä tarkoittaa työnohjaajalle? Kouluttajalle?





1 kommentti:

  1. Tämähän kirvoitti monenlaisia mietteitä. Aloin pohtia ennen kaikkea muutokseen liittyviä kitkatekijöitä. Muutoksen oivaltaminen tai ymmärtäminen ovat aina helppoja verratuna muutoksen toteuttamiseen.

    Helpointa on silloin, jos muutoksen toteuttaminen edellyttää, että jotain jätetään tekemättä. Poikkeuksena lienee, jos pitää lopettaa osa syömisestä, juomisesta tai jostain muusta mieluisasta "paheesta".

    Organisaatioissa muutos vaatii energiaa ja uskottavuutta. Sen vuoksi esimerkiksi johtaja, joka on sallinut jonkinlaisen toiminnan pitkään, vaikka ei olisi sitä käynnistänytkään, ei pysty uskottavasti sitä muuttamaan. Väki tietää, että pian palataan vanhaan malliin kuitenkin. Siksi pomoja vaihdetaan, kun muutosta halutaan.

    Uusi toimintatapa vaatii pitkän ajan uuteen muottiin pakottavaa energiaa ennen kuin organisaatio on oppinut ja omaksunut sen. Joskus uusi tapa vaatii jatkuvia palautuksia pysyäkseen toiminnassa. Entropian laki siis toimii. (Mikä tahansa toiminta menee sekaisin itsestään, mutta sen palauttaminen järjestykseen vaatii energiaa.) Miellän tämän puusuksi-ilmiönä. Lapsuudesta näet muistan, kuinka yhdestä puusta tehtyjen suksien kärjet alkoivat oieta hiihtäessä. Niitä piti aina tervatessa kivertää jättämällä ne jäähtymään kiverryspuristimessa, yleensä hirsitalon nurkanpäässä.

    Juttelin kerran yhden suomalaisen, USA:ssa vuoden viettäneen tiedemiehen kanssa amerikkalaisen ja suomalaisen IT-tekemisen eroista. Hän oli sitä mieltä, että amerikkalaiset tekevät huonompia juttuja, mutta nopeasti. Kun suomalaisen vielä pähkäilee, millainen olisi paras mahdollisen ratkaisu, amerikkalaisella ratkaisu - vaatimaton ehkä - jo toimii ja on myynnissä. Jäin silloin miettimään kysymystä, joka on tullut myöhemmin usein mieleeni: Onko meillä ajattelu- ja pohdintakulttuuri yliarvostettua aikaansaamiskulttuuriin verrattuna.

    VastaaPoista