maanantai 28. tammikuuta 2013

Kysymisestä

Minun piti perehtyä yhteisöllisyyttä käsittelevään kirjallisuuteen. Se on vielä työn alla.

Sen sijaan löysin kirjan, josta saattaa olla iloa pitkäksi aikaa. Sen nimi on "Zen-oppitunteja johtajille".

Johtamisessa ja ohjaamisessa on yhtymäkohtia, vaikka ne eivät ihan sama asia olekaan. Tämän kirjan helmiä miettiessä voi huomata, miten muutamat asiat eivät muutu miksikään tuhannessakaan vuodessa.

**

OPISKELU JA OPPIMINEN

Mingijao sanoi: 

Opiskelua pyhimysten ja viisaiden johdolla ei varmastikaan saateta loppuun yhdessä päivässä. Jos päivä ei riitä, jatka opiskelua illalla. Kasvata tietojesi määrää kuukausien ja vuosien ajan, niin luonnollisesti edistyt. Siksi on sanottu: "Kerrytä tietojasi opiskelemalla. Ymmärrä oppimasi esittämällä kysymyksiä." 

Tämä tarkoittaa, että opiskelu ei voi tuoda oivallusta, ellei ole tarkkanäköinen ja esitä kysymyksiä. Nykyään siellä, missä oppilaita liikkuu, tuskin kukaan esittää yhtäkään kysymystä tarkkanäköisyyttä kehittääkseen. En tiedä, minkä avulla he päivästä toiseen kehittävät henkistä tasoaan ja edistyvät.

(Jiufengin aikakirjat)

**

Tämä on erilaista kysymistä kuin se mitä käsittelin edellisessä postauksessa... Tämä on se kohta, josta Dewey puhuu kuvatessaan ihmistä kokemuksessa, törmäämässä ongelmaan, tutkimassa maailmaansa ja etsimässä vastausta, muuntaen samalla olemistaan. Tai se mistä Mezirow puhuu kuvatessaan ihmistä etsimässä kriittisessä reflektiossa ajattelunsa perustoja. Tai mistä tiedonrakentelun teoreetikot puhuvat todetessaan, että oppiminen on luova prosessi, jossa tutkitaan maailmaa luomalla "ajatusluomuksia"..

Ihminen asettuu tinkimättä vastakkain todellisuuden kanssa; sillä tavoin kuin se nyt ylipäänsä on ihmiselle mahdollista: välittyneesti, värittyneesti, rajallisesti - mutta kuitenkin kurottumassa kohti sitä mikä on todellista, mikä voisi olla todellista. Se tarkoittaa: uteliaana, vilpittömänä ja sitoutuneena, merkityksellisesti.

Kysyvä ihminen on elossa ja läsnä.

Yksi syy miksi pidän työnohjauksesta enemmän kuin ehkä mistään muusta työstä, on se että sieltä löydän ihmisen kysymässä juuri tällä tavalla, suorassa kontaktissa kokemukseensa ja tarkastelemassa sitä avoimesti.

On vaikea kuvata sitä tunnetta, minkä kokee kun ryhmä pysähtyy yhdessä rehellisen kysymyksen äärelle. Vastaamista tärkeämpää on nimenomaan se yhteinen uskallus katsella todellisuutta silmiin.

Mikään ei virkistä ja lohduta niin kuin tällainen kohtaaminen. Usein mitään erityistä mullistavaa ei "ratkaistu". Se ei ole mikään älyllinen temppu. Eikä siinä yritetä olla fiksuja ja filmaattisia. Eikä kukaan lupaa että kaikki maailmassa tulee kuntoon. Silti pelko väistyy, levottomuus sulaa pois, tulee lohdun tai viriämisen tuntu. Ihmisyyden tuntu.

Ihmistä lohduttaa ja auttaa se että saa katsella todellisuutta yhdessä toisten kanssa. Kunpa tarkkanäköisen kysymisen tilaa olisi enemmän.

Monesti luullaan että se vaatisi sitä, että joku osaisi vastata kysymykseen. Kyllä paljon oleellisempaa olisi uskallus pysähtyä ja kysyä. Sillä tavoin kuin yhdessä katsellaan veteen, arvaten sen alaiset syvyydet.




Cleary, T. 2010. Zen-oppitunteja johtajille. Basam Books.

2 kommenttia:

  1. Jotain tuollaista kevyempää lukemista voisinkin suositella kevään 'Kirjastopalveluiden kehittäminen ja asiantuntijuus' kurssilaisilleni: http://www.uta.fi/sis/iti/opinto-opas/kurssisivut/itia53.html

    Mitä tulee kysymiseen, niin yritän aina rohkaista ihmisiä tekemään sen julkiesti, sillä monesti ongelmat ovat kollektiivisia. Tällöin vastauksen saavat samalla nekin, jotka eivät vielä ole rohkaistuneet kysymään samaa ääneen.

    Verkkokursseilla olenkin huomannut tärkeäksi, että kurssilla on 'Pulina- ja pulmapalsta'. En tiedä kenen keksintö tuo on, mutta olen sen hyväksi havainnut. Ja jos joku silti edelleen kysyy jotain kurssiin liittyvää minulta yksityisesti, niin annan usein vastauksen foorumilla kaikille, säilyttäen toki kysyjän anonymiteetin.

    VastaaPoista
  2. Mietin kerran kummissani, miksi eräs kollegani oli niin suosittu puhuja, kun hän ei varsinaisesti kertonut aiheestaan mitään konkreettista. Tiesin, ettei hänellä useinkaan ollut vastauksia niihin asioihin, joista hän puhui. Tajusin lopulta, että hänen antinsa oli joukko oivaltavia kysymyksiä. Hän siis onnistui herättämään kuulijoiden mielessä paljon uusia ajatuksia ja pohdintoja, joista he pitivät. Silloin tajusin, miten vastaus sulkee ajattelua kun taas kysymys avaa sitä. Voi kun sen aina muistaisi!

    VastaaPoista