keskiviikko 27. helmikuuta 2013

"Ei mulla oo mitään kommentteja" - palautteesta ja sen mahdollisuuksista

Ohjauksessa on monesti käytännön tasolla kyse siitä, että ohjattava rakentaa hitaasti (ja välillä vaivalloisesti) jotain tuotosta ja kaipaa siihen "jotain kommentteja" -- palautetta, neuvoja ja tukea. Opinnäytteen ohjaus on tyyppiesimerkki tällaisesta tilanteesta.

Eräässä lehdessä kerrottiin taannoin kirjoittajapiiristä ja naisesta, joka onnistui saamaan kirjansa julki. Kirjoittajapiirissä häntä pidettiin lahjakkaana ja määrätietoisena. Kirjoittajaystävä kommentoi: "Mutta kuinka hänelle osaa antaa palauteta, kun ei huomaa mitään parannettavaa? Siitä olen sentään tyytyväinen, että olen voinut korjata hänen teksteistään pari (--) alan virhettä!"


Tämä on tavallinen tapa ymmärtää palaute: se on virheiden tai ongelmien löytämistä ja niiden korjaamista. Sitten voi kokea olevansa osaava, sitten on oikeasti "antanut" jotain, kun on voinut osoittaa toisen tekstiin parannettavaa.

Olen ohjauskoulutuksissa korostanut korostamasta päästyäni, ja teksteissäni myös kirjoittanut, että ohjaajan kontribuution ei palautetilanteissa tarvitse rajoittua neuvomiseen tai korjaavaan palautteeseen. Silti löydän jatkuvasti itseni työn arjessa sanomassa jotain tällaista:

"ei minulla ole nyt oikein mitään sanottavaa" (= lue: ei ole mitään korjausehdotusta, muuttamista, lisäystä)
"ei minulla ole mitään substantiaalista kommentoitavaa, enemmän vaan tällaisia pohdintoja..."

Vaikka tiedän hyvin, että ongelmanratkaisuun tähtäävä palaute (siis se jossa neuvotaan mitä pitäisi tehdä, esitetään korjaavia havaintoja ja ehdotetaan niille tehtävän jotain) on vain yksi tapa olla hyödyksi toisen työ/kirjoittamisprosessissa, arkirutiineissa tulen itsekin tavan takaa asettaneeksi ongelmanratkaisuorientaation etusijalle.

Eli "oikeaa" sanottavaa on sillä joka näkee mikä työstä vielä puuttuu, miten se voisi täydentyä, millainen artefakti sen pitäisi olla - joka tunnistaa siis erilaisia pieniä tai suuria ongelmia, ja osaa viitoittaa ratkaisuja. Joka on hieman "edellä" tekstiä. Juuri tällä tavalla opinnäytteen ohjaajat yleensä ohjaavat, se näkyy omissa tutkimuksissani selkeästi. Kimmo Svinhufvudin pian valmistuva väitöskirja osoittaa, että myös opiskelijat usein tapailevat tätä otetta seminaarikäytännöissään.

Tämä johtuu tietysti siitä, että hyvät, eteenpäin auttavat neuvot ja osuva korjaava palaute ovat niin äärimmäisen tärkeitä työvälineitä akateemisessa ohjauksessa. Olemme opinnäytteen ohjauksessa todellakin riippuvaisia siitä, että osaamme käyttää niitä hyvin.

Silti - tämä on vain puolikas totuutta.

On erityisesti kaksi kontekstia, josta käsin se toinen puoli näkyy selvemmin. Toinen on terapian ja työnohjauksen maailma, toinen taiteen ja luovan kirjoittamisen maailma. Ensin mainittu on minulle tuttu tutkimusteni ja työnohjaustöiden kautta, jälkimmäinen taas harrastusten, omien lukemisten ja joidenkin hienojen oppimiskokemusten kautta.

Olen yrittänyt ohjauskoulutuksia varten selkiyttää asiaa puhumalla ongelmanratkaisuorientaation ohella tutkivasta orientaatiosta. Mitä se tarkoittaa?

Intressinä on viivyttää päätöksentekoa tekstin äärellä.

Emme siis välttämättä vielä tiedä emmekä päätä mikä tuotoksessa/tekstissä on "ongelmallista" (ts. mikä vaatii neuvoa, kritiikkiä, korjaamista, uutta suuntaa). Tekstiä voi lähestyä monesta suunnasta ja useiden intressien läpi. Tekstin äärellä voi keskustella vaikka ei näkisi siinä suoraan mitään ongelmaa.

Intressinä on tehdä havaintoja ja kohdella niitä tutkimisen lähtökohtana.

On totta, että työtoiminnalle on ominaista se, että pysähdymme yleensä ihmettelemään asioita vasta kun jokin tökkii. Useimmiten teksti on kuitenkin sillä tavoin kompleksinen asia, että havaintomme tai tulkintamme eivät aina ole heti osuvia.

Intressinä on tarkastella potentiaaleja.

Teksti voi aueta moneen suuntaan. Se joka tapauksessa kommunikoi aina moneen suuntaan. Se voi herättää eri ihmisissä erilaista, ja sen mahdollisuuksista pääsee kiinni vain jos ajattelu on tutkivaa. Ongelmanratkaisu on usein sulkevaa: siinä on jo päätetty mikä on ongelma ja että se pitää ratkaista. Tutkiva ajattelu aukoo suuntia, ihmettelee ja kokeilee. Palaute voi olla siis mikä tahansa pohdittu reaktio jostain näkökulmasta.  Tutkiva orientaatio siis tarkoittaa tekstin ympärillä aukeavien mahdollisuuksien tutkimista ja tunnustelua.

**

No niin - tutkivaa orientaatiota kuvatessa tulee käyttäneeksi "tunnustelu" ,"ihmettely","tutkailu" -tyyppisiä verbejä.  Mutta ei se silti ole mitään haahuilua...

Se on oikeastaan asennoitumista ja keskustelua, joka pitää sen varan, että asiat ovat monitulkintaisia, penkomisen arvoisia. Kirjoittajan, tekstin ja aikomusten väliset suhteet ovat usein niin kompleksisia, että ne paljastuvat kirjoittajalle itselleenkin vasta, kun keskustelu sallii sille kunnolla tilaa.

Useissa tapauksissa tutkimustyönkin eteneminen ja opiskelijan ajattelun tukeminen saa parhainta tukea, kun kumpikin - tai edes jompi kumpi - osapuoli huomaa oikeissa kohdissa vaihtaa tutkivan vaihteen silmään. Monesti myös vain tutkiva ote varmistaa, että ratkotaan todella työn kannalta seuraamuksellisia ongelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti