perjantai 22. helmikuuta 2013

Valivali

Olen tainnut kirjoittaa valittamisesta ennenkin, se on myös vanha tutkimusaihe (ohjauksessahan valitetaan kohtalaisen usein). Asia palaa mieleen aina silloin tällöin.


"Ei saa jäädä valittamisen tasolle"

Kouluttajat, työnohjaajat ja kehittäjät tuntevat valittamisen ilmiönä, jossa on jotain tahmeaa! Valittaminen tarttuu, siitä jää sotkua, asiat eivät usein sen myötä selkene, suuhun jää paha maku...

Usein yritämme hahmottaa vaikkapa työnohjauksessa tapahtuvaa asioiden tutkivaa ja hyödyllistä käsittelyä sanomalla, että siinä ei jäädä "kahvipöytävalittamisen tasolle". Valittaminen tulee silloin kuvatuksi hyödyttömänä, hedelmättömänä tapana puhua työstä ja omasta kokemuksesta. Oikea työskentely on jotain muuta.

Valittaminen keskustelun toimintona

Keskusteluntutkimuksen vinkkelistä katsoen valittaminen on keskustelun teko, jossa on seuraavat elementit:

HAITTA: esitetään jokin asia ikävänä, vahingollisena, hankalana, tuohduttavana, moraalisesti arveluttavana ja ylipäätään kohtuuttomana.

VASTUUN ATTRIBUOIMINEN: Valittamisessa on mukana myös sävy tai implikaatio, että on olemassa joku joka on asiasta vastuussa, ja että tämä joku on muu kuin puhuja itse.Valittaminen siis etsii syytä tai vastuullista tahoa tai ainakin vihjaa että sellainen löytyy.

LINJAUTUMISEN (t. affiliaation) HAKEMINEN: Keskustelussa esitetty valittaminen kutsuu vastaanottajaa asettumaan valittajan kanssa samalle kannalle, olemaan yhdessä samaa mieltä siitä, että valituksen aihe on valittamisen arvoinen ja moraalisesti närkästyttävä.

Valittaminen voi olla täysin asiallinen reaktio vääryyteen. Sen sijaan kahvipöytävalittamiseksi kutsuttuun ilmiöön liittyy usein juuri eräänlainen umpeutuva kehä: ketjuuntuva ja eskaloituva kuorossa tuomitseminen. Tunnetila säilyy negatiivisena, se voi jopa vahvistua, eikä edellä mainitsemiani "haittaa" ja "vastuuta" kuvaavia seikkoja kyseenalaisteta tai kohdella pohtimisen arvoisina.

Miten lopettaa valittaminen? Miten muuttaa valittaminen tutkivaksi puheeksi? Miten nähdä valittaja myönteisessä valossa? Pitääkö valittamisesta päästä?

Pari asiaa joita olen nyttemmin ajatellut:

Mistä valittaminen kertoo?

Valittaminen on kuitenkin viestintää ja sellaisena aina mielenkiintoista. Katsonpa siis uudestaan paria edellistä pointtiani:

HAITTA: Valittaa -verbiä (to complain) käytetään myös sellaisessa merkityksessä että valitetaan kipua vaikkapa lääkärille. "Complaint" on tässä diskurssissa siis "vaiva". Valittajaan sattuu! Tämä ehkä kannattaa ottaa huomioon. Joskus myötätunto on ihan oikea vastaus valittamiseen, vaikka ei haluaisikaan mennä mukaan valittamisen sisältämään syytökseen tai vastuunsiirtoon. Joskus valitus loppuu siihen, että vihdoin joku on myötätuntoinen. Minulla on tästä pieni evidenssi ohjausvuorovaikutuksen tutkimuksessa (Vehviläinen 2012), mutta olen huomannut sen myös käytännössä monta kertaa.

LINJAUTUMISEN HAKEMINEN: Joskus sitä ärtyy valittamisesta juuri siksi, että tunnistaa valittamisen sisältävän liittolaisen etsimisen eleitä, yrityksiä asemoida toista: "älä ole tämän ihmisen kaveri", "älä kannata tätä ajatusta", "rupea minun kanssani tuon ihmisen vastustajaksi".

Liittoutumisleikkiin ei tarvitse eikä useinkaan pidä lähteä. Silti on mahdollista kuulla alta viesti siitä, että tämä on asia jossa liittolaista hakeva valittaja tarvitsee tukea, tuntee ehkä itsensä uhatuksi tai voi olla vaikeuksissa.  Tämä on asia, joka on tuolle ihmiselle tärkeä ja/tai hankala.

Joskus pelkästään se, että yrittää nähdä toisen ihmisen myötätuntoisesti silloinkin, kun hän herättää ärtymystä, voi auttaa ohjaamaan keskustelua rakentavampaan suuntaan. Omat sanat tulevat suusta suotuisammassa järjestyksessä.

**

Kuten sanottua, valittaminen voi olla myös ihan paikallaan. Joskus tapahtuu kohtuuttomia asioita, jotka oikeasti ovat jonkun syytä. Oikeaan osoitteeseen valittaminen jämäkästi ja asiallisesti on taito sinänsä.

Lisäksi valittaminen voi olla myös -- noh, terapeuttista... Sehän kiinnittää tehokkaasti ihmisiä toisiinsa (on tosin vahingollista, jos se jää ainoaksi liimaksi!) Jokainen kyllä tietää miltä tuntuu, kun saa luottamuksella ja sydämensä pohjasta valittaa. Luottamuksellisiin suhteisiin kuuluu, että voidaan hetkeksi sopia että "nyt ei tarvitse olla rakentavia eikä fiksuja, nyt saa marmattaa"...

Silloinkin kun valittaminen ei ole tilanteeseen nähden rakentavaa, se voi silti  muodostaa lähtökohdan rakentavalle, tutkivalle toiminnalle. Se on emotionaalista viestintää. Valittamisessa on lanka jota seuraamalla voi päästä asian ytimeen. -- Osaisipa sen langan löytää.



Lähde 

Vehviläinen, S. (2012) Huolipuhe vastaanotolla. Ikkuna opiskelijan työprosessiin. Teoksessa Soini, T.  & Pyhältö, K (toim.) Akateeminen ohjaus tohtorikoulutuksessa. Tampere University Press.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti