maanantai 1. huhtikuuta 2013

Hyviä ajatuksia yhteistoiminnallisesta opettamisesta

Yksi oman työni ydinajatuksista on ollut kyseenalaistaa individualistisen (yksinäisen t. eristyneen) opettajuuden ideaa ja tutkia mitä tapahtuu, kun tätä kulttuuria ravistellaan eri puolilta. Tässä linkki TAMKin ammatillisen opettajakorkeakoulun blogista ajatuksia siitä, miten tällaista ajatusta voisi käytännössä toteuttaa. 

http://taokk.blogspot.fi/2013/03/tiimiopettajuuden-kynnyksella.html


6 kommenttia:

  1. Loistavia ajatuksia tuolla. Samaa olen itsekin pohtinut. OSin omassa työssä tätä jo toteutetaan joillain opintojaksoilla, missä esimerkiksi jakson luennoista vastaa useampi eri henkilö. Mutta tästä yhteisopettamisesta voisi tehdä toki tuolla TAOKK blogissa esitettyjen ideoiden mukaisesti jotain suurempaa.

    Yksi ongelma on tietysti ajan käyttö. Kahden tai useamman opettajan välisen opetuksen jakamisen sopimuksen täytyy taata, ettei toisten työmäärä kasva suhteessa muihin ja suhteessa entiseen. Eli jos esimerkiksi opettajat toimivat "varjo-opettajina" antaakseen toisilleen palautetta, niin pitää keksiä mistä siihen revitään aika. Eli opetusta pitää pystyä jotenkin myös tehollistamaan, jotta jää aikaa uusille tehtäville.

    VastaaPoista
  2. Edellisessä työpaikassani Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikössä aloimme kouluttaa parittain (joka sisälsi varmaankin useita versioita noista TAOKKin pointseista), pohdimme myös juuri tuota esittämääsi pointtia, että seuraako tästä sitten tuplatyöt kaikille. Huomasimme kuitenkin että vaikka tuntimäärä lisääntyi, kuormittavuus vähentyi. Tämä pätee mielestäni ainakin tällaiseen pedagogiseen koulutukseen, jossa käsitellään paitsi suhteellisen vaativia käsitteellisiä asioita, myös viedään läpi vaativaa ryhmäprosessia. Siksi parittain työskentely tuntui sittenkin houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Ja kun tottui parityöskentelyyn opettamisessa, oli vaikea sen jälkeen palata sen jälkeen yksin opettamiseen!

    VastaaPoista
  3. Pitäisi varmaan itse koittaa ja kokea käytännössä, miten opetuksen jakaminen toimii. Verkko-opetuksessa tämän pitäisi olla peräti helppoa, kun vaikkapa Moodle-oppimisalustalla voi esimerkiksi helposti liittää kurssille myös useita opettajia. Tarvitaan ainoastaan hyvä suunnitelma työnjaon toteuttamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, laitathan sitten kokeiluistasi juttua blogiisi!

      Poista
  4. Hyviä pointteja sekä artikkelissa että kommenteissa. Psykoterapiakouluttajana olen itse päätynyt luonnollisen pariutumisen kautta aika tiiviiseenkin opetuskumppanuuteen. Olen varma että työ olisi sekä laadullisesti heikompaa että todella paljon kuormittavampaa sekä ryhmäprosessien että sisällön hahmottamisen ja pedagogiikan miettimisen kannalta, jos sitä joutuisi tekemään yksin. Kun tekee yhdessä, joutuu ja pääsee paljon syvemmin miettimään koulutuksen tavoitteita ja keinoja miten niihin toivottavasti päästään. Raha/ajankäyttö on tietysti aina läsnäoleva kysymys varsinkin tällaisessa kouluttamisessa jossa kumpikaan kumppanus ei nauti peruspalkkaa mistään, mutta toisaalta parityö synnyttää monenlaista uutta ajatusta, jota yrittäjänä pystyy jossain vaiheessa hyödyntämään.

    Etsin jotain ihan muuta ja ilokseni löysinkin vahingossa tämän blogisi. Olen ties miten pitkään huojunut työpsykologin ja terapeutin identiteettieni välillä, ja työnohjaajuuden kautta taas alkanut miettiä että ehkä sittenkin pohjimmaltani olen enemmän ohjaaja kuin terapeutti. Se että pohdiskelet näitä ohjaamisen ja kouluttamisen teemoja (olen lueskellut blogitekstejäsi sieltä täältä) vähän erilaisella kielellä ja käsitteistöllä kuin itse olen oppinut niitä ajattelemaan, on tosi virkistävää. Palaan tänne lukemaan ja ehkä keskustelemaankin vielä myöhemminkin.

    Liisa Uusitalo-Arola
    (ja kyllä, olemme tavanneet joskus muinaisuudessa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Liisa!!! Onpa hauskaa kuulla sinusta! Muistan kyllä. :-) -- Voin hyvin kuvitella että psykoterapiakouluttajalle tuo parityö on paitsi luontevaa myös äärimmäisen tärkeätä.

      Poista