lauantai 20. huhtikuuta 2013

Mikä on työnohjauksellista? osa III: Keskusteluhistoria työskentelytilana

Lupasin kirjoittaa vielä yhdestä työnohjauksen elementistä, joka tekee siitä tunnistettavaa ja erityistä. (Sarjan aiemmat postaukset ovat täällä ja täällä.)

Työnohjaus rakentuu keskusteluhistorian varaan. Näin on tosin muutamissa muissakin ammatillisissa kohtaamisissa. (Haastan lukijani miettimään missä he ovat rakentaneet merkityksellisiä keskusteluhistorioita.)

Keskusteluhistoria ei ole kuitenkaan mikä tahansa vuorovaikutustilanteiden sarja. Seuraavat seikat auttavat hahmottamaan mikä siinä on erityistä ja miksi sellaista ei aina muodostu, vaikka tavattaisiinkin monta kertaa keskustellen.

Keskusteluhistoria syntyy, kun ihmiset käyvät yhdessä sarjan keskusteluja siten, että pystyvät sen kulussa rakentamaan yhteisen ymmärryksen jostain asiasta tai useista asioista.

"OMA KIELI" JA KESKUSTELUN LUOMUKSET
Keskustelijat luovat tavallaan yhteisen "kielen", jossa opettelevat toistensa tavat ja ilmaisukeinot ja hakevat yhteisymmärryksen tilaa. Keskustelussa luodaan "keskusteluluomuksia". Ne ovat aineettomia artefakteja, rakentelun tuloksia. Usein ne ovat jonkinlaisia tulkintoja tai selityksiä, tarinoita tai kuvauksia, joskus luokitteluja tai rinnastuksia. Niihin liittyy usein jonkinlainen kontekstisidonnainen puhetapa tai sanasto, jonka avulla monimutkainen ajatuskulku voidaan yhdessä helposti palauttaa mieleen.

AIKA
Keskusteluhistorialla on, kuten termikin sanoo, ajallinen ulottuvuus: sarja tapaamisia joiden kulussa alkaa hahmottua ajatuskulkuja ja erilaisia viittaussuhteita. Keskusteluhistoria syntyy suhteessa muuhun elämänhistoriaan - yleensä nimenomaan asiakkaan tai ohjattavan muuhun elämänkulkuun ja tapahtumiin.

VILPITTÖMYYS JA KUNNIOITUS
Keskusteluhistoria rakentuu molemminpuolisen kunnioituksen ja vilpittömän paneutumisen hengessä. Osapuolten täytyy kokea, että on kiinnostavaa ja tärkeätä perehtyä toinen toistensa ajatuksiin ja antaa niiden tulla esiin ja rikastua.

Pohdin tällä hetkellä sitä, miten paljon aikaa oikeastaan vaaditaan, että tällainen mielekäs mikrohistoria voi syntyä. Aivan hetkessä se ei synny, ja sen vuoksi työnohjaukseen tarvitaan aikaa. Mietin kuitenkin myös sitä, että pelkkä pitkä aika ei riitä tuottamaan merkityksellistä keskusteluhistoriaa. Ja joskus se onnistuu muutamankin kohtaamisen perusteella.

Tämä saa miettimään, että jotain oleellista arviointia tapahtuu työnohjaajan mielessä, kun hän arvioi, voiko työskentelyyn lähteä, onko siihen edellytyksiä. Se liittyy varmastikin tarjolla olevien ongelmien luonteeseen, tai siihen kuinka toimintakykyinen ohjattava henkilö tai ryhmä tuntuu olevan. Mutta ehkä se liittyy myös siihen, kuinka pitkä tai lyhyt matka tuntuu olevan sen yhteisen kielen ja yhteisen rakentamisen mahdollisuuteen. Tämä taitaa olla jotain hyvin intuitiivista. Luulen että jotain sellaista siinä myös kuuntelee. Pystymmekö rakentamaan sellaisen keskusteluhistorian, jossa tutkiminen tulee mahdolliseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti