lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kirjoitusretriitistä - mikä toimi tällä kertaa?

Hangossa kirjoittamassa- tarinani sai jatkoa tänäkin kesänä, kun kirjoitan loppuun viime kesänä alulle laittamaan kirjakäsikirjoitusta. Kirjan teksti on levännyt työvuoden aikana, mutta ihmeesti tuntuu siltä, että se on myös edennyt. Kirjan rakenne meni osittain uusiksi, mutta tulos on tiiviimpi ja paremmin etenevä.


Tällä kertaa kirjoittamista edistivät seuraavat asiat, vapaasti mieleen tulevassa järjestyksessä:

- valon ja vähäeleisen kauniin tilan luominen ympärilleni. Tämä ei välttämättä toimi kaikille samoin, mutta minusta tuntuu että kun visuaalisesti näin ympärilläni hyvin jäsennettyä tilaa, ajatuksillekin tuntui tulevan tilaa.Vuokrasin siis väljän puutaloasunnon viikoksi.

- kevyt läppäri, jonka sylissä pitäminen mahdollistaa mukavan sohvalla risti-istunnassa tai nojatuolissa kirjoittamisen.

- työrytmi. Kokosin kyseiselle viikolle kaikki keskeneräiset työt ja sijoittelin osan niistä tähän viikkoon, osan seuraavaan. Sitten annostelin kirjankirjoitusajan "palkinnoksi" hyvin tehdyistä muista töistä.

- tiivis sisällöllinen keskustelu läheisen kollegan kanssa. Kirjoitin koko viikon aihepiiriäni hyvin tuntevalle ystävä-kollegalleni intensiivisesti ajatuksiani ja luin hänen ajatuksiaan samasta aihepiiristä. Näissä mailikirjeissa ajatus sai liikkua täysin vapaasti, mutta usein huomasin sen vaivihkaisesti liikuttelevan kirjan teemoja oikealle paikalleen.

- ihanat tauot auringon ja meren lähellä ja itselle sopivan päivärytmin hakeminen



- uusi harrastus jooga, joka tuo elinvoimaisen olotilan ja kiitollisen mielen

- aamusivujen kirjoittaminen, eli kynällä kirjoitetut suoraan mielestä sivulle siirtyvät tajunnanvirtapurkaukset heti herättyä. Tämä luovan työn tekijöiden suosima, alitajuntaa ja mielen kytköksiä herättelevä tapa on peräisin Julia Cameronin kirjoista. Olen lukenut pari lukua yhtä niistä ja poiminut pari käytäntöä sieltä, mutta en ala esittelemään kirjaa laajemmin, koska en ole lukenut sitä kunnolla ja koska minulla on melkoisia varauksia kirjan tyylin ja retoriikan suhteen. En tiedä saanko kirjaa luettua koskaan läpi, mutta aamusivut ovat niin monen tuntemani ihmisen luottometodi, että tartuin siihen nyt itsekin. Se toimi samaan tapaan kuin tuo ystävälle mailaaminen.

- läpeensä tuttu aihe: täytyy myös todeta että kirjoittamisen sujuvuuden tärkeimpänä lähteenä on se, että kirjoitan asioista joista olen kouluttanut niin paljon, että olen jäsentänyt ne monen monta kertaa, hahmottanut niiden väliset yhteydet ja tutustunut eri tapoihin, joilla ne voi tehdä ihmisille ymmärrettäväksi. Viime kesänä, kun käynnistelin työn alla olevaa kirjaa, kirjoittamiseni oli tukkoisempaa, koska asioiden väliset yhteydet eivät olleet yhtä kiteytyneitä. Nyt kirja on tulossa valmiiksi suunnilleen tarkoittamassani aikataulussa.

- koska tein tällä viikolla myös muita töitä, en pitänyt viestintäblokkia vaan puhelin ja maili olivat avoinna. Se ei tuntunut häiritsevän lainkaan.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Lapsen lepoasentoon



Joskus elämä on "bowl of cherries". Joskus taas ei.

**

Olen viime aikoina  tutustunut joogaan ja oppinut mm. että tiettyä lepoasentoa kutsutaan "lapsen lepoasennoksi". Kehotus mennä lapsen lepoasentoon tulee monta kertaa joogatunnin aikana. Lisäksi kerrotaan, että koska tahansa harjoituksen aikana voi mennä tähän asentoon, jos tuntee siihen tarvetta. Minusta tämä kutsu tuntuu joka kerta sykähdyttävältä.

Millainen on lapsen lepoasento, mielikuvana? Lapsi lepää usein luontevasti, samaan tapaan kuin on luontevasti toimelias. Lapsi elää syklisesti kehossaan.

Lisäksi lapsen maailmaan, silloin kun kaikki on niin kuin pitää, kuuluu turvallinen olo ja tieto, että joku pitää huolta. Lapsi on olento joka on monin konkreettisin tavoin riippuvainen muista, ja lepää tässä riippuvaisuudessaan.

Jooga tarjosi kokemuksen myös tähän liittyen. Olin "aerial" joogassa, jossa asanoita tehdään eräänlaisen liinan tai riippukeinun varassa. Alku- ja loppuhetki vietettiin kokonaan sen riippukeinun sisällä, kuin toukat kotelossa, hiljalleen keinuen. Minulle uskaltautuminen roikkumaan, välillä pää alaspäin, näissä liinoissa oli iso askel. Uskalsin tehdä jotain sellaista joka tuntui ensin fyysisesti hieman pelottavalta. LIsäksi metaforisesti ajattelin, että se oli askel kohti olotilaa, jossa jäädään lepoon sen tosiasian kanssa että olemme kaikki hyvin riippuvaisia toisistamme. Tarvitsevia.

**

Haluaisin että kaikki voisimme mennä lapsen lepoasentoon, aina silloin tällöin, kun sitä tarvitsemme. Suoda itsellemme lapsen levon.

Hyvää juhannusta ja kesää kaikille!