maanantai 19. elokuuta 2013

Syksymieli

Kirjassa Hamsterit Veikko Huovinen kuvaa "toiveikasta talvimieltä", sitä kun varastot ovat täynnä, itsellä on lämmin villapaita päällä ja oma lauma on turvassa tuiskuilta  -- saa olla pieni, piilossa ja turvassa, luonnon suuruuden kainalossa.

Tänään sen sijaan kohtasin toiveikkaan syksymielen, huomasin yhtäkkiä olevani sen keskellä, sitä on kaikkialla. Mitähän se on?

Se on ehkä sitä, että vaikka on vielä elokuu, on jo tavallaan luopunut kesästä, ei enää ikävöi aurinkoa ja on hyväksynyt sen että sataa, on kylmä ja pitää käyttää takkia. "Posken rusketus häviää, illat pimenee jouluun..." Jos jonain päivänä on lämmintä ja aurinko sittenkin paistaa, se on bonusta. Ja kun sataa, on ihanaa olla sadetakissa ja pärjäillä!  

Ei ole enää sitä lomalta palaavan eksynyttä oloa töissä: mitä täällä tapahtuu, mitä minun pitikään tehdä? Keho ja mieli muistavat taas mitä liikeratoja ja lihaksia sitä tarvitsikaan...

Siihen liittyy myös lasten ja nuorten asettuminen uuteen kouluun, ehkä kaivattuun opiskelupaikkaan, uuteen harrastukseen. Kiitollinen ja tyytyväinen mieli siitä, että saa tehdä työtä ja oppia ja olla osa jotain sellaista porukkaa, johon on toivonut kuuluvansa. Tai ehkä uusia mahdollisuuksia, jotain sellaista mitä ei ole ennen tehnyt, osannut tai uskaltanut: uusi harrastus tai edistysaskel vanhassa harrastuksessa.

Se on iloa toimeliaisuudesta, sadosta, kaikesta siitä, miten voi olla mukana, tekemässä jotain, ponnistelemassa tai hiljaa puuhaamassa.

Se on ehkä sitäkin, että tunnistaa uudelleen sen mitä haluaa tehdä, missä olla mukana ja millaisen viestin kertoa. Ja jos se viesti tulee kuulluksi oikein, se on suuri asia ja kantaa pitkälle, kaamokseen asti ja yli.


Syksyn kynnyksellä joskus oivaltaa parhaiten sen mitä "työ" tarkoittaa, parhaimmillaan ja merkityksellisimmillään.

2 kommenttia:

  1. Kiva, että otit syksyn puheeksi. Olen usein tunnustanut, että syksy on minun suosikkini vuodenajoista. Maalla kasvaneena olen tuntenut pientä pelkoa siitä, että se tulkitaan oudoksi mielipiteeksi. Siellähän asenne oli se, että syksyllä kaikki loppuu. Sato korjataan, kukkaset lakastuvat ja linnut lähtevät. Niinpä olen vähän ihmetellyt, miksi minusta syksy on hyvä vuodenaika.
    Yksi syy on varmaan se, että elämänkumppanini on opettanut minut havaitsemaan myös syksyn kauneuden. Nyt minusta kynnetty peltokin on kaunis. Ennen se ole vain osoitus välttämättömän homman tulleen hoidetuksi.

    Tätä juttuasi lukiessani oivalsin yhden lisäperustelun syksyn houkuttelevuudelle. Minulle, nykyisin hyvin urbaanille eläkeläiselle, syksyllä kaikka taas alkaa; kuntoilut, konsertit, matkailut, vierailut ja kaikki ns normaalit asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on kaunis, tosiaan. Ja se on tosiaan alkamisesta iloitsemista. Jostain syystä myös pidän siitä lakastumisen ja luopumisen tunteesta. Ilman luopumista ei ole minkään "saamistakaan".

      Poista