perjantai 9. elokuuta 2013

Tekstin kanssa

Kirjoitin aikaisemmin näin;

"... kun jokin asia muotoutuu kirjoittamalla tekstiksi, teksti alkaa saada objektin t. kohteen luonnetta -- arfefaktimaisuutta, teosmaisuutta. Ja silloin sillä alkaa olla jonkinlainen, vaikka pienikin, oma elämä. Se alkaa vaikuttaa tekijänsä ajatuksiin ja toimintaan takaisinpäin. Kun kirjoitan ajatuksistani tekstiä, teksti alkaa "luoda" ajatuksia. Tästä johtuu se, että kirjoittaessa voi olla se tunne että "teksti kirjoittaa minua" tai että "löydän" ajatukseni, löydän jotain jota en tiennyt vielä olevan ajatuksissani tai näköpiirissäni. --- Kun kirjoitat (tai piirrät, maalaat, rakennat - eli luot teosta) kehkeytyvä teos itse alkaa "tehdä työtä" ja kommunikoida sinulle takaisin päin."





Kirjaprosessini viime vaiheet ovat olleet sellaiset, että tämä yllä kuvaamani tekstin "oma elämä" ja oma luonne on tuntunut varsin rasittavalta. Olin aika valmistautumaton kohtaamaan niin epämiellyttäviä tunteita kirjoittamiseen liittyen - kirjoittaminen oli kuitenkin pitkään ikään kuin työn "herkkua".

En ollutkaan lainkaan tyytyväinen siihen, miten teksti "kirjoittautui", oli jonkinlainen shokki, että teksti muistutti niin vähän niitä haavekuvia, joita ehdin siitä elätellä.


Nyt olen taas hieman pidemmällä, ja tunne on lakannut olemasta ahdistava. Teksti katsoo edelleen takaisin, mutta jotenkin ystävällisemmin. Hyvä -- siitä tuli eri teksti kuin aioin, mutta se ei ehkä tarkoita että se on huono teksti? Ei ollut tavoitteen mukainen teksti, mutta tavoitehan ei ole mikään itseisarvo, vaan liikkellelähdön väline.

Ja tulihan siitä sentään kuitenkin KIRJAkäsikirjoitus... Olisin voinut joutua vielä kauemmas tavoitteestani, esimerkiksi: ei siitä takkia tullut, tulikin kalvosarja, nettisivu, verkkokurssi? Sekin olisi voinut olla ihan ookoo...

Työprosesseissa tavoitteet muuttuvat, niinhän sen usein kuuluukin mennä. Niiden muutos on usein osoitus oppimisesta ja viisastumisesta, asioiden hioutumisesta tai rikastumisesta. Mutta tavoitteisiinsa tuppaa kiintymään.

Ps. Uudet lukijat, tervetuloa! Ihanaa että olette siellä.


2 kommenttia:

  1. Onpa kiva että tunnelmat tasaantuvat. Mutta helppo on elää mukana, nimim Mahtaako tulla tuluskukkaro.

    Onko Brene Brown sinulle tuttu? Hänen TED -puheistaan saa pikaista lohtua, jos tarvetta vielä ilmenee. BB puhuu haavoittuvaisuuden välttämättömyydestä kauniisti ja vakuuttavasti. En saa linkkiä tähän, mutta googlella löytyy helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu olen kuullut Brenestä, jotain TEdejäkin kuunnellut. Hyvä vinkki!

      Poista