perjantai 2. elokuuta 2013

World according to Lazybones

Prokrastinaatiossa eli vetkuttelussa on jotain kiehtovaa. Se herättää kysymyksen, miksi sitä ylipäänsä tekee sitä mitä nyt sitten tekeekään... Mikä lopulta ratkaisee? Missä on tahto, missä kohtaa se astuu mukaan?


- Otsikkoni on sikäli kelvoton, että prokrastinaatio ei ole laiskuutta. Sehän on päinvastoin kauheata työtä ja kamppailua, mentaalista energia kuluu vaikka kuinka!


Jälkikäteen, kun prokrastinointi on loppunut ja on lopulta alkanut tehdä, ja katsoo taaksepäin, usein ajattelee: miksen aiemmin! Tämä oli näinkin helppoa. Tämähän oli kaikki jo valmiina mielessä, sen kuin teki vaan. En muista enää yhtään syytä, joiden takia olin tekemättä tätä. (Se on hupaisinta - prokrastinaation jälkeisessä tilassa ei pysty enää edes eläytymään prokrastinoinnin syihin! Ne ovat kadonneet kuin tuhka tuleen.)

Mutta: eihän se (työ, asia, teksti, suunnitelma, urakka tms.) ollut valmiina silloin kun prokrastinointi alkoi. Se ehti työstyä, tulla käsitellyksi, puntaroiduksi, mielletyksi ja kuvitelluksi monen monta kertaa.



Eikä ollut mitään yhtä asiaa joka ratkaisi ja tuotti käänteen, vaikka ajallisesti on tietenkin olemassa hetki, jonka jälkeen prokrastinointi loppuu ja on ohi. Siinä hetkessä saattaa olla jokin teko tai asia, joka voi näyttää ratkaisseen asian. Mutta oikeasti se ei mene niin. - Miten se sitten menee?

Tulee vain se päivä, jolloin maailma näyttää erilaiselta. Eilen vielä maailma näytti siltä, että "en tee". Tänään se näyttää siltä, että "teen". Miten maailma 1:stä päästään maailma 2:een?

Kun katson prokrastinoinnin rajan yli taaksepäin (ja jos voisin oikeasti nähdä sinne) näkisin oikeastaan kaiken sen, mikä on muuttunut, ja mikä kaikki piti yllä maailmaa, jonka mukaan "en tee". Siellä on monenlaista asiaa, olosuhdetta, uskomusta, kanssamatkustajaa, yllyttäjää, avun antajaa, harhaa ja luuloa, vakaumusta ja ajanvietettä, mitä milloinkin.

En tiedä, mutta minusta on alkanut tuntua siltä että prokrastinaatio ei ole pelkästään huono asia. Se on joskus tietysti suuri ongelma, suuri sotku... Mutta ehkä se on myös erittäin tärkeä prosessi, jota voisi oppia kuuntelemaan. Ainakin minä tiedän, että tällä omalla viime aikaisella prokrastinaatiollani on minulle erittäin tähdellistä kerrottavaa - matkallani tulevaisuuteen.

5 kommenttia:

  1. Tämä on kinkkistä. Monta kertaa sitä on tietenkin äärimmäisen tyytyväinen kun vetkuttelun raja on ylitetty ja välttelyssä olleet asiat tehty. Silti on tämmöinenkin, monesti hyvin oikeaan osuva näkökulma, johon törmäsin juuri tänään:

    The work you do while you
    procrastinate is probably the work you
    should be doing for the rest of your life
    –Jessica Hische, designer and illustrator

    Siis mistä tietää, kummasta on kyse? Siitä että välttelee jotain mitä oikeasti olisi oikein hyvä tehdä, vai siitä että taas lankeaa suorittamaan jotain sen sijaan että tekisi sitä mitä pitäisi OIKEASTI tehdä? Siinä pulma!

    Lainaus on uusiseelantilaisesta lehdestä Good (good.net.nz). Ne siellä näyttävät miettivän samoja asioita kuin mekin, vaikka ovatkin pää alaspäin.

    VastaaPoista
  2. Minulla on pitkäaikainen kokemus vetkuttelusta ja ainakin yksi opetus tulee heti mieleen. Vetkuttelun vuoksi olen joutunut usein tekemään aiotun asian toisin kuin alunperin suunnittelin. On täytynyt löytää lyhyempi tie. Hämmästyttävän usein tulos ollut riittävän hyvä tai jopa parempi kuin alkuperäisellä tavalla tehtynä. Se panee miettimään, että varmaan tekemisessämme on paljon sitä, että toteutamme toimemme tavalla, mikä ensin tulee mieleen. Emme hoksaa ajatella, voisiko olla muita keinoja saavuttaa tavoite tai kenties päästä lähelle tavoitetta minimaalisella vaivalla.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun jatkoitte ajatusta, saitte kiinni siitä mitä haeskelin paremmin kuin itse osasin sanoa. Oli vaan itsellä se olo että prokrastinaation kautta pääsee usein kiinni johonkin tärkeään siinä toiminnassa tai työssä. Joko sen motiiveihin kuten Liisa mietti, tai sen toteutustavassa kuten Yksi johtaja mietti. Prokrastinaatio joka kestää kauan, vie omat ajatukseni myös siihen, miten paljon omassa toiminnassa on sellaista joka jää piiloon ja havaitsematta, joka unohtuu. Kaikkeen ei vaan pääse kiinni, jää arvoitukseksi se miten sitä on muuttunut ja mikä omassa toiminnassa ja elämänpiirissä pitää yllä tiettyjä tottumuksia tai "faktoja". On ollut myös kiva miettiä prokrastinaatiota uteliaisuuden kautta, kun niin usein siitä puhutaan vain yksinomaan negatiivisena asiana josta pitäisi päästä eroon.

    VastaaPoista
  4. Tuli mieleen kysmys: Onko vitkuttelu aina vitkuttelua? Onko tämä aika niin jatkuvaa aikaansaamista arvostavaa, että me ei enää tunnisteta tekemistä silloin kun se on jotain muuta kuin aikaansaavaa: siis työstämistä, muhittamista, prosessointia?

    Olen ollut tapetin poistopuuhissa viime aikoina. Tein tämmöisen perusoivalluksen, joka sopii minusta aika moneen paikkaan. On kärsivällinen ja kärsimätön tapa poistaa tapetteja. Kärsivällinen tapa on nopeampi. Pitää vain malttaa kastella tapettia yhä uudestaan ja yhä märemmäksi, kunnes tapetti tippuu alas lähes itsestään. Kärsimätön tapa vie hirveästi aikaa. Sitä yrittää alkaa repiä tapettia silloin kun sen "kaiken järjen mukaan" pitäisi jo olla tarpeeksi märkä, mutta oikesti se ei ole. Paperi repeilee, on yhdestä paikasta kiinni ja toisesta ei. Siinä kohtaa sitä ehkä vähän kiroillee ja alkaa nimitellä tapettia tyhmäksi ja käyttää tunteja edelleen liian kuivien palojen irotteluun sen sijaan, että nöyrtyisi vaan lisäämään reilusti vettä.

    Joskus vitkuttelu voi olla veden lisäämistä tapetin poistoon. Joskus se on vaan vitkuttelua. Tässäkin pitäisi kai tuntea itsensä, kenenkään toisen voi olla vaikea tietää, mitä on meneillään. Joskus soimaamme itseämme vitkuttelusta, kun oikeastaan kehua itseään: "hyvä että mä olen osannut näinkin pitkään pidättäytyä tarttumasta tähän hommaan". Eli vitkuttelusta puhumisen rinnalle kai ois hyvä nostaa "toiminnasta pidättäytymisen hyve".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hienoa, tästä kuoriutuu lisää. Tämän takia se ilmiö on just niin kiinnostava! Ja uskon tosiaan että on hedelmällistä kysellä, milloin me ylipäänsä nimitämme jotain asiaa prokrastinoinniksi ja mistä se taas kertoo että niin pahana sitä usein pidämme.

      Poista