keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Eikö mitään uutta auringon alla?


Hyvä ohjaus.
Ohjaava yhteisö.
Hyvä työyhteisö.
Työnohjaus.
Valmennus.
Yhteisöllisyys.
Dialogisuus.
Hyvä oppimisilmapiiri.
Hyvin toimiva ryhmä.
Pedagoginen johtaminen.
Dialoginen johtaminen.
Valmentava johtaminen.
Palveleva johtaminen.
Jaettu johtaminen.
Yhteistoiminnallinen oppiminen.
Kollaboratiivinen oppiminen.
Tutkiva oppiminen.
Transformatiivinen oppiminen.
Valtauttava oppiminen.
Kriittinen itsereflektio.
Opiskelukyky.
Työkyky.
Työhyvinvointi.
Työnimu.
Kiinnittyminen.

...(jatka listaa)...


Seminaari toisensa jälkeen törmää samoihin periaatteisiin, joiden avulla ihmisten yhteistoiminta -- olipa se sitten työ- tai oppimistoimintaa -- voisi olla tolkullista, merkityksellistä, tuloksellista ja muuntuvaa. Tai ainakin periaatteisiin, joita ilman yhteistoiminta harvoin onnistuu.

Nimilaput ja tutkimusperinteet vaihtuvat. Silti tietyt, samat asiat tulevat aina uudelleen esille. En ole varmasti ainoa, joka on tätä pohtinut.



Tavoitteellisuus, päämäärät, suuntautuneisuus. Yhteisellä toiminnalla täytyy olla ymmärrettäviä tavoitteita, suuntia ja arvoja. Näiden on myös tultava riittävässä määrin jaetuksi, koetelluksi, arvioiduksi ja muovatuiksi. Koska toiminta tapahtuu aina muuntuvassa ympäristössä, toimintaa täytyy pystyä uudelleenarvioimaan suhteessa tavoitteisiin ja tavoitteita voidaan myös joutua muovaamaan.

Motivaatio. Ihmisten pitäisi voida kokea yhteiset tavoitteet myös (riittävässä määrin) henkilökohtaisesti mielekkäinä, kytkeä niihin jotain oman elämän näkökulmasta keskeistä ja omistautumisen arvoista, sekä pystyä käyttämään omia kykyjään, tahtoaan ja innostustaan niiden suuntaisessa toiminnassa. Ihmiset yleisesti ottaen haluavat kokea olevansa päteviä, riittävästi voimissaan, autonomisia sekä kuuluvansa johonkin. Moni haluaa myös kasvaa ja kehittyä - se mikä yhdessä hetkessä on pätevyyttä, muuttuu seuraavassa hetkessä opinjanoksi.

Yhteistyön ja viestinnän rakenteet ja välineet.  Tarvitaan tapoja tehdä tolkullista, jäsentynyttä yhteistyötä tärkeiden tehtävien äärellä, ratkoa erimielisyyksiä, selvittää toimintavaihtoehtoja, oppia uusia työtapoja. Tarvitaan erilaisia tapoja koota ihmisiä yhteen, informoida, pitää kuulolla, auttaa tutkimaan ja ideoimaan, sallia keskustelua, olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa jne.jne. Tarvitaan erilaisia toimintatapoja, tilanteita, välineitä, alustoja, työkaluja, kohtaamisia, arkistoja, muistiinmerkitsemisen ja jakamisen tapoja. Ja jotta osattaisiin tehdä näitä yhteistyön ja viestinnän muotoja ja välineitä koskevia ratkaisuja (ja hoksata millaiset uudet välineet ehkä edesauttaisivat hyviä työ- tai oppimisprosesseja) täytyy olla tajua siitä, mitä kulloinkin tavoitellaan. Näitä muotoja ja välineitä täytyy jatkuvasti  vaihdella, koska toiminta muuttuu ajassa, ympäristön muuntuessa, rakenteiden murtuessa, tiedon lisääntyessä tai välineiden muovautumisen myötä.

Kunnioittava ammatillinen vuorovaikutus. Tarvitaan tapoja, joilla ihmiset toimivat toisiaan kohtaan (arkisen ja riittävän) kunnioittavasti, hyväntahtoisesti ja asiapitoisesti. (Ja osaavat korjata jälkiä, jos välillä eivät ole niin toimineet.) Vuorovaikutusta tapahtuu monilla tasoilla ja monien kanavien kautta. Tämä voimavara on jatkuvasti uusinnettava eikä sitä voi tehdä "varastoon". Hyvä vuorovaikutus on kuin kudos jonka varassa kaikki muu lepää, jonka varassa inhimillinen toiminta rakentuu ja muovautuu. Sen ominaisuus on myös korjautuvuus: virheitä tehdään mutta niitä voidaan myös korjata. Joka aamu aurinko nousee.

Joustavuus ja läsnäolo. Nämä eivät ensi kuulemalta ole mikään yksi asia. Ehkä ne kuitenkin ovat saman asian kaksi puolta. Joustavuus tarkoittaa että sekä yksilöiden että yhteisöjen toiminnassa huolehditaan pelivarasta ja joustosta. Ollaan tietoisia siitä että elämä voi yllättää, asiat eivät aina mene kuten toivotaan, että kaikkea ei voi hallita tai ennakoida. Se tarkoittaa myös, että ratkaisuja ja hienoja asioita voi löytää yllättäviltä suunnilta. Tätä voi kutsua myös luovuudeksi - mielen, tarkastelutavan tai työmuotojen pitämistä siinä määrin (tai edes joskus!, edes välillä!) avoimena, että voidaan havaita uusia mahdollisuuksia ja reittejä. Tällaiseen tilaan ei päästä jos ei olla läsnä hetkessä, kokemuksessa tai tilanteessa, jos suuntautuminen on liian tiukasti kiinni hallinnassa, jo tiedetyssä, jo opitussa tai arvellussa.

Toiminnan muutoksen mahdollistavat (ja edellyttämät) oppimisen, arvioimisen ja muutoksen rakenteet. Tarvitaan tapoja, joilla organisaatiot, yhteisöt tai ryhmät osaavat tutkia ja kriittisesti tarkastella noita edellä kuvattuja asioita ja arvioida niitä suhteessa ympäristöönsä; muovata niitä ja joskus purkaa ja rakentaa uudelleen. Sekä yksilöiden että yhteisöjen pitäisi pystyä siis reflektiiviseen oppimiseen.




No miksei sitten toimita näin? Mikä estää?

Niistäpä voisi tulla toinen lista toistuvista asioista. Jokainen noista edellä kuvatuista kohdista muodostaa itseasiassa kokonaisen kimpun haasteita. Ehkäpä jatkan hieman niistä seuraavissa postauksissa.

5 kommenttia:

  1. Jep, tuohon ei ole mitään lisättävää =) Ja kyllä noiden ohjeiden mukaisesti onnistuu joskus toimimaankin. Sen helpompaa tämä ehkä on mitä pienempi ryhmä on kysessää. Eli taitaa tässä vanha sanonta pitää paikkansa: "Joukossa tyhmyys tiivistyy." Esim. isossa organisaatiossa voi muun muassa jousto loppua kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näin se taitaa olla. Minusta tuntuu että isossa organisaatiossa tuo tavoitteellisuus on myös varsin vaikea hahmottaa.

      Poista
  2. Siinäpä se. Ei varmaan ole kovin paljon uutta keksittävissä näissä asioissa. Tämä kaikki kuitenkin näyttää olevan sellaista, mikä toimii vain kun se keksitään, tai ainakin muistetaan, yhä uudelleen. Fiksu toiminta taitaa tarvita kerta toisensa jälkeen jonkinkokoisen oivalluksen toteutuakseen. Jotain tietysti, onneksi, aina muuttuu jonkin asteiseksi rutiiniksikin, silti minullakin oli viime viikollakin ainakin yksi sellainen päivä jolloin keksin saman pyörän kaksi kertaa uudelleen. Siis samana päivänä :-)

    VastaaPoista