maanantai 7. lokakuuta 2013

Miten ohjataan - ohjauksen orientaatioista

Olen kouluttanut viime aikoina taas paljon ohjauksen teemoista. Yksi näkökulma on ollut ohjauksen metodit: mitä keinoja ohjaajalla on, mitä voisi olla?

Olen pitänyt tapanani esitellä ohjauksen keinoja suhteutettuna ohjaajan orientaatioon.  Tämä on ehkä poikkeava tapa - usein esitellään ohjauksen keinoa akselilla yksilö- tai ryhmäohjaus. Olen itse aiemmin jaotellut ohjauksen keinoja sen mukaan, millaiseen ohjausprosessin vaiheeseen ne osuvat. Toisinaan olen puhunut reaktiivisista ja proaktiivisista keinoista. Ensin mainitulla olen tarkoittanut niitä keinoja, joilla reagoidaan johonkin esille tulleeseen asiaan tai ongelmaan. Jälkimmäisillä taas niitä keinoja, joilla ennakoidaan työvaiheita ja annetaan niihin valmistelevaa tukea.

Nyttemmin olen ajatellut että järkevintä on miettiä ensin, millaisessa orientaatiossa ollaan. Orientaatiolla tarkoitan aika konkreettista asiaa: mitä "toimintalinjaa" ohjaaja seuraa, minkä konkreettisen asian parissa ollaan.

Ollaanko opetusorientaatiossa? Onko tarkoitus ohjeistaa kompleksista tehtävää ja viitoittaa sitä etukäteen? Huolehtia että erilaiset taidot pääsevät käyttöön ja kehittymään?

Vai ollaanko ongelmanratkaisuorientaatiossa? Onko tarkoitus etsiä ratkaisuja työskentelyssä kohdattuihin ongelmiin?

Vai ollaanko kenties tutkivassa orientaatiossa? Onko siis pikemminkin tarkoitus alkaa tutkia mitä ohjattavan kokemuksessa tai jossain tilanteessa on nähtävissä? Onko tarkoitus etsiä asian ei-niin-ilmeisiä puolia, kenties piileviä ulottuvuuksia, huomaamattomia näkökulmia?

Tai ehkä ollaan kannattelevassa orientaatiossa? Ehkä tarkoitus onkin yksinkertaisesti keskittyä olemaan läsnä ja hyväksymään se mitä on "kannettavana": olipa se sitten vaikea tunnetila, reaktio, äkillinen käänne. Joskus jonkin asiantilan hyväksyminen tai "nieleminen" käy työstä. Ohjaus voi olla tätäkin.

Minusta ohjaajan järkevän toiminnan edellytys on se, että hän osaa vaihdella ja tunnistaa näitä orientaatioita. Mitä itse on tekemässä, mitä yhdessä ollaan tekemässä, ja miten orientaatiot ohjauksessa vaihtelevat. Ohjauksen juju on juuri se, että näitä orientaatioita päästään suhteellisen sujuvasti vaihtelemaan.
 
Joskus voi olla oleellista osata selkeästi kutsua ohjattavaa johonkin näistä orientaatioista. Joskus taas pitää jarrutella ja vastustaa liian äkkinäistä tarvetta siirtyä orientaatiosta toiseen. Joskus pitää luotsata ryhmä yhdessä johonkin orientaatioon. Joskus taas pitää auttaa ryhmää kestämään sitä, että jäsenet ovat eri orientaatioissa.

**

Näiden orientaatioiden kirkastumisesta on ollut minulle aika paljon hyötyä myös muussa kuin ohjaustyössä. Usein kun jokin asia alkaa vähänkin häiritä, ensimmäiseksi tekisi mieli kiirehtiä ongelmanratkaisuun. Joskus on paljon järkevämpää hieman tutkia, mistä on kyse - tutkitaan ennen minkään sorttista hutkintaa.

Mutta vielä useammin huomaan, että ei tässä nyt ole mitään erityistä tutkittavaa. Kyse on pikemminkin vaan siitä että minun pitää kannatella itseäni tässä epämukavassa, vaikeita tuntemuksia herättävässä olossa - sille ei tarvitse tehdä mitään, se ei "TARKOITA" mitään eikä siitä tarvitse vetää minkään valtakunnan johtopäätöksiä. Sitä pitää vaan kestää jonkin aikaa.

"Oman itsen kannattelu" on aika oleellinen työelämätaito.

4 kommenttia:

  1. Tämäpä oli hyödyllinen juttu. Sopiiko ottaa käyttöön? Tai no, miksiköhän muuten olisit kirjoittanutkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietty sopii! Kivaa. Ohjauskirjassa käytän tätä samaa erottelua.

      Poista
  2. Täällähän nämä toisessa yhteydessä mainitsemasi eri orientaatiot ovatkin kätevästi pähkinän kuoressa.

    VastaaPoista