sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Miksi ei?

Edellisessä postauksessa ihmettelin déja-vu tunnelmissa sitä, miten monien teorioiden, mallien ja lähestymistapojen kautta päädytään suosittamaan samoja periaatteita hyvän työ- ja oppimistoiminnan peruselementeiksi. Katsotaanpa asiaa johtamisen, työhyvinvoinnin tai työnimun, ohjaamisen, dialogisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätoiminnan toimivuuden, oppimisen tai tiedostamisen kannalta, löydämme aina edestämme samat ydinasiat.

Lisäksi usein seminaareissa todetaan, että nämähän ovat ihan järkeenkäypiä perusasioita ja tuntuvat monesti itsestäänselviltä. Miksei vaan tehdä niin!

Pari asiaa tulee heti mieleen. Ensimmäinen on rutiinit. Toiminnasta suurin osa on rutinoitunutta. Rutiini-sanalla on turhaan ikävä kaiku. Kyllähän inhimillisen toiminnan ja työn perusta on kuitenkin rutinoituneessa tekemisessä. Tutussa, harjaantuneessa, ei-reflektoidussa tekemisessä. Voimme ihmetellä tai reflektoida vain joitain asioita kerrallaan, monien muiden pysyessä samalla paikallaan. Kaikki pallot eivät voi olla ilmassa yhtä aikaa! Rutiini ja tottumus on sellainen osa toimintaamme, jonka luonnetta valintana emme hahmota, koska valinnan teko on jo muistimme ulottumattomissa, historian hämärässä tai kokonaan tuntematon. Toiminta on aina välittynyttä, jonkin välineen tai median välittämää. Nämä välitykset sisältävät kerrostumia jotka hidastavat muutoksia, silloinkin kun kovasti haluaisimme muovata toimintaa toisenlaiseksi. Rutiineita voi kyllä purkaa ja opetella uusia, mutta vain rajallisessa määrin. Kun liian monta toiminnan aluetta on muutoksessa, toiminta häiriintyy. Tai sitten ihmiset uupuvat.

Toinen syy on eri katsomukset, käsitykset ja ideologiat. Emme yksinkertaisesti ole samaa mieltä tavoitteista emme näe niitä samoin, tulkitsemme maailmaamme niin eri tavoin, että näemme ydinasiatkin eri tavoin.

4 kommenttia:

  1. Olipa tarkka pointti tämä välittyneisyyden monikerroksellisuuden osuus muutoksen vaikeudessa. Kolahti ihan kokemuksellisesti kohdalleen. Tästähän siinä varmaan on kysymys, kun "samaa" pyörää joutuu keksimään yhä uudelleen - ei se ehkä tarkkaan ottaen olekaan ihan sama, vaan niitä aikaisempien kokemusten muodostamia säikeitä ja kerroksia joutuu purkamaan yksi kerrallaan. Poisoppiminen on totisesti vaikeaa.

    Ja tuo toinen pointti on yhtä lailla tärkeä. Ihan liian usein oletetaan että se mikä on minulle/minusta hyvä, on sinullekin hyvä. Ei se mene välttämättä ollenkaan niin, ei kokemuksellisesti eikä todellisuudessa. Mutta erillisyyden sietäminen ja kunnioittaminen on oikeasti vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun komppaat, ja sulla on hirveän hyviä formulointeja - usein huomaan vasta sun vastauksesta että mistäs sitä oikeastaan kirjoitinkaan. Minulle tämä välittyneiden rutiinien maailma on se tutuin, kun olen tullut niin moniin kysymyksiin juuri keskusteluntutkimuksesta päin... Mietityttää siis se, miten valita taitavasti se, minkä asian muutostyöhön oikeasti kannattaa lähteä.

      Poista
  2. Kolmas asia, johon olen usein törmännyt, on johtamisen uskottavuus. Vaikka päätetään, että tehdään jokin muutos, väki ei lähde mukaan, koska se on tottunut siihen, että pienen ponnistuksen jälkeen kuintekin palataan entiseen menoon. Tämä on uskoakseni suurin syy, miksi johtoa vaihdetaan, kun muutos on välttämätön. Uuden johtajan on helpompi viedä muutos kuin sen, joka on pitkään hyväksynyt tai jopa itse suunnitellut vanhan menon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Ihmiset miettivät todennäköisyyksiä ja noudattavat sitä mitä kokemus kertoo!

      Poista