lauantai 22. helmikuuta 2014

Iloja, tiloja, musiikkia

Asiasta taas hieman toiseen. Edellä mietin että motivaatiota tai ei, välillä tipahtelee kamaliin tunnekokemuksiin, jotka kuuluvat omaan omituiseen tapaan reagoida työhön liittyviin asioihin. Niitä tulee ja menee. Ne hellittävät aina lopulta.

Mutta on myös toinen asia joka tulee ja menee, tai ehkä tässä tapauksessa pitäisi ajatella se toisin päin, menee ja tulee... Siis on olemassa hienoja asioita, jotka palaavat aina uudestaan.

Rakastan ryhmien työnohjaamista ja niissä ajoittain syntyvää erityistä tilaa.

- sitä, kun ajatus liikkuu vapaasti ihmisten välisessä tilassa, ihmiset puhuvat suoraan ja pelkäämättä -- siis pelkäämättä toisiaan tai omia ajatuksiaan.

Tällaisessa tilanteessa ensinnäkin syntyy tunne siitä että jokainen läsnäolija on arvokas, hyvä, tärkeä omana itsenään. Lisäksi ohjaajalle tulee tunne että ei tarvitse "vetää", voi pikemminkin vain syötellä hiukan ja antaa tapahtua.

Niissä tilanteissa ryhmä muodostaa ikään kuin oman musiikin, alkaa soittaa yhteen, improvisoida. Se musiikki on hienointa mitä tässä työssä saa kohdata. Se ei ole aina täydellistä harmoniaa - mutta se on yhteisesti kehiteltyä. Yhteinen luomus.

Lisäksi silloin huomaan käyvän niin, että ohjaajana uskallan assosioida enemmän, tehdä spontaaneja ratkaisuja ja kuunnella hiljaista impulssia, joka on siellä jossain tietoisuuden tai tarkkaavaisuuden alueen reunalla.

Pidän siitä miten katseet toimivat näissä tilanteissa, miten ihmiset jotenkin lepäävät toistensa katseissa eri tavalla kuin arjessa yleensä.

Ihmiset usein myös nauravat paljon, nauru tulee oikein syvältä ja siihen sisältyy ymmärtämistä ja jakamisen tuntua.

Minulle syntyy tällaisissa tilanteissa ohjaajana myös hyvin selkeä fyysinen kokemus keveydestä, se on melkein kuin oikeasti joku nostaisi ja kantaisi.


- Minusta tuntuu että koko tämä pitkä monen vuoden matka ohjaustyöhön kannatti tehdä ihan yksinomaan sen takia että saa aina välillä elää näitä hetkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti