maanantai 10. maaliskuuta 2014

Toistaitoinen

Työmaalla vaihtui kone uudempaan, samalla uusi Windowsin versio ja muutakin uutta.

Huomasin että kun mikään ei ollut oikealla paikallaan, en osannut ajatella ollenkaan. Koneen asentamisen jälkeen minun piti tehdä yksi työ nopeasti, ja huomasin että löi aivan tyhjää. Olin kuin kala kuivalla maalla. Vaikka mitään ei periaatteessa ollut kadonnut.

Kyse ei olekaan siitä, etteikö asioita lopulta löydä, kun oikein miettii. Vaan siitä että se miettimisaika on aivan liian pitkä! Minulle oli ehtinyt syntyä kolmen vuoden työhistorian luoma täysin paikallinen ruutumaisema, johon olin alkanut "nojata" paljon enemmän kuin olin tajunnutkaan.

Kyse on siitä että kone (sen sisältämät tiedot, tietojen erityinen järjestys sekä siihen liittyvät visuaaliset vihjeet) on todella vahvasti ajattelun jatke, ja se on sitä jollain hyvin kontekstisidonnaisella ja persoonakohtaisella tavalla.

Minulla oli tietty järjestys, tietty näkömuistiin nojaava kartta, siihen liittyviä visuaalisia muistikuvia ja vihjeitä. Osasin toimia hyvin nopeasti juuri siinä ympäristössä, juuri siinä silmän ja käden yhteistyörutiinissa. Nyt on opeteltava ne kaikki uudelleen. Järjestys pitää rakentaa uudestaan, eikä siitä saa enää samanlaista.

Minkähänlaista olisi aikamatkustaa opiskeluaikoihin, kun ajattelun välineet olivat toisenlaiset? Osaisinko toimia siellä enää ollenkaan?

1 kommentti:

  1. Toinen kokemus tätä samaa sarjaa - eli miten voi joskus ulkoistaa osan ajattelustaan aivojensa ulkopuolelle. Jos ajan autoa yksin tai olen muuten tilanteessa että kukaan muu ei voi tai halua lukea karttaa, varmistun reitistä etukäteen ja seuraan liittymiä ja viittoja ajaessa tarkasti ja suunnistan itse. Jos kuitenkin mukana on matkustaja, ja sovin että hän opastaa reittivalinnassa, huomaan toimivani niin, että muutun "avuttomaksi": ikään kuin olisin lainannut osan aivoistani kartanlukijalle. Eli sitten ikään kuin tarvitsen joka mutkassa sen opastuksen. Eli jos kartanlukija herpaantuu, onkin yhtäkkiä vaikea siirtyä ajattelemaan reittiä. Se on jotenkin joko-tai. Tai toisinto tästä ilmiöstä liikkuminen uudessa ympäristössä yksin vs. opastajan kanssa. Yksin liikkuessa reitin oppii melko pian, opastajan kanssa ei oikeastaan ollenkaan.

    VastaaPoista