tiistai 29. huhtikuuta 2014

Assosioiva puhe ja ajan kokemus

Tänään olin eräässä harvinaisen antoisassa tilaisuudessa, jossa kirjoitan varmasti myöhemmin lisää.

Mutta ensin yksi juttu. Esitin siellä ajan kokemuksesta ajatuksen, jonka väitin kirjanneeni tänne blogiin. Huomasin kuitenkin, että ei siitä olekaan omaa postausta, vaikka ajatus saattaa ohimennen jossain esiintyäkin. Ja olen muistaakseni siihen tulevaan kirjaan siitä jotain laittanut...

Mutta silti: tässä se ajatus nyt kertaalleen, kun kerran lupasin. Olisi mukava kuulla, ovatko muut kokeneet tällä tavoin.

Minulla on sellainen kokemus, että ajan kokemukseen vaikuttaa se, miten assosiatiivista, kokemuksellisesti rikasta tai moniulotteista keskustelu on.

Tarkoitan esimerkiksi sitä, että keskustelussa käytetään paljon vapaata assosiaatiota, eli ajatukset saavat puheenvuorojen välillä siirtyillä väljästi aiheesta toiseen, sen mukaan mitä kellekin tulee mieleen. Voidaan antaa henkilökohtaisten mielteiden laajentaa näkökulmia ennakoimattomiin suuntiin. Tai keskustelu käyttää ylipäänsä hyvin laajaa skaalaa inhimillisestä kokemuksesta -- voidaan puhua ajatuksista, unista, kehollisista kokemuksista, muistoista, mistä tahansa mieleen tulevasta. Voidaan siirtyä älyllisestä, käsitteellisestä suoraan keholliseen tai intuitiiviseen. Eli ylipäänsä liikuskellaan kokemuksen koko skaalalla, aistit ja kanavat ovat auki sisään ja ulos.

Silloin ainakin minulle tulee tunne, että aikakokemus ikään kuin laajenee, tulee tunne verkkaisesta, pysähtyneestä ja moneen suuntaan aukeavasta ajasta. Kiireen tunne häviää kokonaan.

Sitten kun taas ollaan hyvin rajatusti tietyssä diskurssissa ja yritetään edetä lineaarisesti kohti jotain lopputulemaa tai pysyä tietyn kehyksen sisällä, aika tuntuu juoksevan nopeasti.

Tein tämän havainnon "laajenevasta" ajasta ensi kertaa omassa työnohjaajakoulutuksessani (Metanoia-instituutti), jossa käytettiin ns. insight-työskentelyä. Siinä hyödynnetään ryhmätilanteessa samantyyppistä vapaata assosiaatiota kuin psykoanalyysissä, ja samasta psykodynaamisesta ajattelusta se ponnistaakin. Insight-työskentely oli yksi tapa tutkia ryhmän todellisuutta.

**

Aikakokemus on laadullisesti muuntuva asia. Tätä mietin, kun aina uudelleen todistan, miten ihmiset onnistuvat laajentamaan aikataskuja työpäivässään työnohjauksen avulla. Työnohjaus on vain puolitoistatuntinen  kerran kolmessa, neljässä viikossa. Silti se laajenee kokemukselliseksi keitaaksi, jossa virkistytään ja tulee tunne läsnäolosta ja laajenevasta aikakentästä. Hidastava, kuunteleva, ihmettelevä ja havainnoiva ote mahdollistaa dialogin ja muuntaa kokemusta ajasta.

Kiire hahmotetaan usein kvantitatiivisena asiana, tuntien tai minuuttien puutteena. Voisiko kiirekokemusta muuttaa laadullisena kokemuksena?  

4 kommenttia:

  1. Olen tehnyt tuon saman havainnon usein. Kirjoitan juuri tällä hetkellä ihmisen myyttisen tietoisuuden avartumisesta ja siihen liittyy mm. tuo erilainen, pikemminkin syklinen aika. Arjessa emme huomaa kovinkaan helposti, milloin olemme henkilökohtaisesti tuossa erityisessä tilassa, mutta olen löytänyt useitakin sellaisia tilanteita, joissa ihminen toimii nimenomaan myyttisen tietoisuuden tilassa. Usein siihen pääsemiseksi tarvitaan jokin konkreettinen heräte, kuten kirkkoon astuminen, teatterin esirippu tai vaikkapa luontokokemus. Tai sitten jossakin erityisessä tilanteessa ihmisten välillä syntyy sellaista vuorovsikutusta, joka avaa tuon myyttisen tietoisuuden. Tämä on ihana aihe, jota seuraava, syksyllä ilmestyvä kirjani käsittelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, onpa kiinnostavaa ja kiva kun olet tehnyt saman havainnon. Tuosta kirjasta kuulisin mielelläni enemmän! Ja tosiaan: syklisestä aikakokemuksesta voisi puhua tässä yhteydessä. Hienoa kun toit taiteen ja uskonnon kehykset mukaan... Tuo minun eilinen kokemukseni sivusi nimittäin tarinateatteria. :-) Siitä täytyy kirjoittaa lisää.

      Poista
  2. Meillä vanhoilla ihmisillä aika tuntuu kuluvan entistä nopeammin. Yksi selitys, jonka olen tälle käsitykselle saanut, on aikakäsityksen riippuminen tapahtumafrekvenssistä. Kun tapahtuu vähän, aikaa olisi kulunut oman aikakäsityksen mukaan vain vähän mutta todellisuudessa paljon enemmän. Voisiko ajatella, että tässä on kysymys samasta ilmiöstä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko että tapahtumarikkaus kiihdyttää aikaa vai toisinpäin? Minulla oli sellainen kokemus että kun lapset olivat pieniä ja elämässä tapahtui hirveän paljon yhtä aikaa, vuodet vain sujahtivat ohitse, ja jälkikätene mietti että olinko itse siellä edes mukana... Olisikohan se juju siinä, miten läsnä tapahtumissa on? Jos tapahtuu paljon johon ei ehdi paneutua, aika tuntuu karkaavan käsistä. Mutta jos on läsnä ja havaitsee paljon, aikaa tuntuu vaan riittävän ja riittävän.

      Poista