keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ihmettelyjä dialogin jäljiltä

Kyllähän ihminen muuttuu, viisastuukin. Mutta yhdellä tapaa kaiken aloittaa aina alusta. Tai paremmin sanottuna: sitä on joka hetki alussa. Jokainen hetki on alku, jokainen hetki on nyt.

Olen mukana yhdessä porukassa, jossa tutkitaan dialogia. Tutkitaan sen mahdollisuuksia, katsotaan mitä voisi olla.

Tämä peili ei ole pelkästään miellyttävä - siinä joutuu vastakkain eniten ehkä juuri itsensä kanssa. Mitä uskoin tietäväni vuorovaikutuksesta ja kommunikaatiosta, saatan joutua kyseenalaistamaan. Mitä kuvittelinkaan itsestäni -- saatan tuuskahtaa nenälleni ennen kuin huomaankaan.

Sitten kun on siellä nenällään, lattiatasolla ja katselee maailmaa sieltä: no, ei se huono näkökulma ole sekään. Siitä pääsee sitten ylös.

Tyhmyys mahtuu viisauden sisään. Pienuus suuruuden sisään. Vai oliko se toisinpäin...

**

Haluaisin joka päivä muistaa tämän: ihminen on pieni ja sellaisena pysyköön. Yhdessä olemme suuria.

**

Dialogisessa hetkessä tai sen etsinnässä on tämä taika. Inhimillinen perspektiivi. Kun sen avulla katsoo uudelleen arjen touhuja, kaikkia niitä puuskia, vimmoja ja sotkuja, solmuja ja tuoksinoita - eivät ne ehkä katoa minnekään, mutta jokin perspektiivissä muuttuu.

Ja tajuaa oman rajallisuutensa ja samalla sen käsittämättömän avaruuden, joka aukeaa ihmismielten välisessä tilassa.

2 kommenttia:

  1. Mahtava tuo viimeinen ajatuksesi. Pienten lasten äitinä tuon hetken kokee konkreettisesti hyvin hyvin usein. Dialogi lapsen kanssa, ehdottomasti yksi parhaita dialogiharjoituksia, sanoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Bleue - kiitos kommentista, ihanaa kun toit tuon näkökulman esiin. Niin se tosiaan on. Se mahdollisuushan on siinä joka päivä, koko ajan.

      Poista