sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

"Kokeile tätä" - haasteista ja niiden keveydestä

Nyt valittamiset sikseen, ja aivan toiseen aiheeseen.

Liityin facebookin lankkuhaasteeseen, siinä pitäisi kuukaudessa päästä 5 minuuttiin lankussa. Tulin vasta yli puolenvälin mukaan aloitusajalla 1:10, joten katsotaan nyt. Jostain syystä lankun tekeminen onnistuu paljon paremmin tällaisen haasteen kanssa kuin vain "ylipäänsä".  Tässä ohje ja facebookin haastesivulta tarkemmat ohjeet. Haaste loppuu jo 17.4. mutta voihan sitä omaa leikkiä jatkaa pidempään.

Minua kiinnostaa tämä ilmiö, että hyvien tapojen rakentaminen elämään onnistuu helpommin kun niistä rakentaa tällaisen haasteen, leikinomaisenkin asian, tyyliin "kokeile tätä ja katso mitä tapahtuu". "Tipaton tammikuu", "herkuton helmikuu", "kuukausi ilman somea". Tai: "kirjaa joka päivä illalla mistä olet kiitollinen". "Tarkkaile hengitystäsi joka päivä viiden minuutin ajan0." "Kävele töihin kolme kertaa viikossa". "Sano joka päivä viisi myönteistä asiaa työkaverillesi". Tai laske askelmittarilla montako askelta päivän aikana keräät. jne.jne.



Hyvä arki koostuu eniten nimenomaan hyvistä rutiineista, tavoista joita ei tarvitse erikseen miettiä tai ryhtyä tekemään, joihin ei tarvitse itseään ajaa tai pakottaa, koska ne sujuvat itsestään. Silloin kun pitäisi luoda uusia tapoja, uusia hyviä rutiineja, alkuun pääseminen voi olla todella vaikeaa. Ehkä tämä leikin varjolla aloittaminen on se konsti, jolla asiaan tulee hauskaa keveyttä.

Minun on ainakin joskus vaikea tehdä asioita vain siksi, että "ne ovat minulle hyväksi". Siinä on mukana velvollisuuseettinen vire, josta kaipaa lepoa -- ehkä siksi että työssä ja arjessa muutenkin velvoittuu niin paljon. Sitten kun on omissa oloissaan, ei haluaisi velvoittua. Siksi elämää tervehdyttävien mindfulness- terveys- liikunta ym. juttujen rakenteleminen tuntuu työläältä. Ei jaksa mitään "projekteja":

Mutta kun niistä tulee leikkiä, ehkäpä psykologinen este häviää? Projektista tulee jotenkin vähemmän mahtipontinen. Tehtävä muuttuu konkreettisemmaksi ja siihen tulee jokin leikillisyyden ulottuvuus. Huomio on ehkä hieman vähemmän siinä mihin pitäisi päästä, ja enemmän siinä itse tekemisessä.

Toinen puoli on se, jos haasteessa tai kokeilussa on mukana muita. Se tekee leikin vielä hauskemmaksi, ellei sitten muuta sitä liian kilpailevaksi. Tai no, ehkä tässä asiassa ihmiset ovat erilaisia. Joistakin kilpailu on vielä hauskempaa. Minä itse inhoan kilpailemista ja se vie minulta viimeisetkin innostukset.

Tämä uusien rutiinien rakentaminen "kevyellä kädellä" on, tai voisi olla, myös työnohjauksen keino tai työmuoto. Olen alkanut miettiä, että se voisi olla vielä hieman tärkeämpikin juttu... Olen käyttänyt sitä työskentelyssä vain satunnaisesti ja kokeillen, usein vain silloin kun se tuntuu nousevan ohjattavista itsestään. Olen alkanut miettiä että se voisi olla yksi tapa vaikuttaa työnohjaustapaamisten väliseen aikaan. Se on itse asiassa tärkeintä työnohjausaikaa - se kaikki mitä tapahtuu sessioiden välillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti