tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kesälomalle

Yllätyksiä ja kiemuraisia käänteitä täynnä olevan kevään ja alkukesän jälkeen siirryn vapaasta pudotuksesta hallittuun leijailuun. Aion laskeutua ihan oikeaan paikkaan.

Aloin taas vastata myöntävästi erilaisiin tulevan syksyn ja talven keikkatarjouksiin ja kyselyihin. Kirja on painossa ja tekstipätkiä muhimassa.

Edessä pitkä loma - merenrantaretkiä, mökkeilyä ja Kuhmon kamarimusiikkia... Mitä muuta, sen näkee sitten. Blogi saattaa hiljetä - mutta ei sitä tiedä, toisaalta.

Levottomassa, avoimessakin tilanteessa voi oppia olemaan rauhassa. Valinnan mahdollisuus, joka aukeaa  jokaisessa hetkessä, tuntuu rikkaudelta.

Hyvää, pitkää kesää kaikille!


torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannusajatuksia tekstien äärellä

Keskikesän ajatukset ovat mielenkiintoisia. Keskittymiskyky työssä on ehkä vähän jo hakusessa, mutta toisaalta välillä ajatus liikkuu yllättävän joustavasti ja poimii tajunnan virrasta melkeinpä kirkkaita helmiä. Että hyvä ihme, miten en ole tätä huomannut, kun se on ollut nenän edessä koko ajan...




Työhän on aina niin monen prosessin vetämää. Ollaan mukana projekteissa, niillä on aikatauluja ja asioita ajetaan. Mutta sitten, kun on hiljaista ja työyhteisön prosessien imu on hetkeksi lakannut, koneelle haudattujen tekstien ajatuskerrostumien omat äänet pääsevät mielessä esille. Teksteillä on myös ihan oma imunsa, omat lainalaisuutensa. Sen vuoksi keskikesä on kirjoittajan luvattua aikaa!
Tekstit luovat uusia tekstejä melkein itsestään, jos vain antaa tilaa tällaisen prosessin tapahtumiselle.



Olen monta vuotta elänyt niin, että päätyöni on opettaa, kouluttaa, kehittää ja ohjata. Tutkimustyö on ollut sivutyötä ja suhteellisen vapaassa hallinnassani. Se ei ole siis ollut projektiaikataulujen ja apurahahakemusten vetämää. Silti tutkimusta on voinut koko ajan syntyä hiljalleen siinä sivussa. Nyt vasta tajusin, miten se on tapahtunut.

Bloggaaminen opetti minut kirjoittamaan rennosti ja vapautuen liiallisesti tulospaineesta. Tekstejä syntyy, alkuja ja pätkiä on kaikenlaisia.  Suorituspaine ei paina niitä, niitä virtaa sinne ja tänne. Tekstejä makailee kuin kompostissa. Siihen alkaa sitten vähitellen kasvaa päälle jotain, kuin jonkinlainen uusi kukkapenkki tai kurpitsaviljelmä.

Näitä tekstikukkasia sitten joskus torjutaan, heitetään pois ja palautetaan kompostiin. Äsken juuri kaivoin esille parin vuoden takaisen jo unohdetun aihion. Tajusin, että tästähän tuli juuri se palanen joka oli puuttunut yhdestä toisesta ajatusrakennelmasta.

Tutkimus ei tietenkään elä pelkistä teksteistä, niiden taustalla on oltava työprosesseja, konkreettista tutkimustyötä ja ajattelun ketjuja. Mutta nekin makaavat siellä kompostissa ja ottavat ravintoa toisistaan!


**

Laitetaan tekstejä tulemaan maailmaan ja annetaan juhannusruusujen kukoistaa. Hyvää juhannusta!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pohdintoja työnohjauskonferenssista

Olin STOry:n Työnohjauskonferenssissa Jyväskylässä, tapahtuma taisi olla suurin tähän mennessä. Kolmisensataa työnohjaajaa tapasi, pajaili ja kokousti. Ja pajatti! :-)

Minua mietityttää, miten työnohjauksen professionaalistumiskehitys näyttää edelleen tuottavan kapeutuvia ammatillisia määritelmiä ja tiukentuvia raja-aitoja. Minusta tämä ei ole hyvä suunta.

Minä en vieläkään pysty näkemään äärettömän oleellisena esimerkiksi sitä, onko olemassa tyhjentävää, ratkaisevaa olemuksellista eroa vaikkapa valmennuksen ja työnohjauksen välillä. Kyllähän termeissä on eri klangi ja monille ne assosioivat hyvin eri suuntaan. Toisaalta kun katsotaan työskentelyn tapoja ja orientaatioita, voi löytyä enemmän yhteistä kuin eroa. Mielestäni onkin olemassa tiettyjä perustavia elementtejä, joiden nojalla voi ylipäänsä puhua ohjauksellisesta työstä. Sen sisällä on sitten variaatiota fokuksessa, tavoitteenasettelussa, metodeissa ja toiminnan siirtovaikutuksessa. Minusta olisi silti hyödyllisempää tunnistaa yhteisiä alueita kuin korostaa eroja. Miksei valmennus- ja työnohjausväki voisi pitää yhteisiä konferensseja? Eikö se olisi paljon mielenkiintoisempaa? Tai työnohjaus- ja uraohjausväki? Tai oikeastaan - miksei meillä voisi olla isoa yhteistä ohjausalan foorumia? Se lisäisi tutkimuksellista vaihtoa, syvenevää teoreettista ymmärrystä, metodista vaihtoa ja vahvistaisi osallistujien ammattitaitoa. Alkaisimme yhdessä hahmottaa miten tärkeä yhteiskunnallinen voima ja kasvun foorumi ohjauksellinen toiminta - sen eri muodoissa - on.

Tai pitääkö meidän vieläkin keskustella siitä, saako työnohjauksessa olla joskus mukana myös neuvovia, tiedottavia tai koulutuksellisia elementtejä? Reflektoiva, tutkiva puhe on toki työnohjauksen ominta aluetta, samoin myötäelävä ja kannatteleva kohtaaminen ja läsnäoloon fokusoiminen. On oikein ja tärkeätä, että työnohjaaja ei ensisijaisesti pyri muovaamaan ohjattavan näkemyksiä johonkin "oikeaan" suuntaan.  Silti vuorovaikutusta dokumentoivat tutkimusaineistot näyttävät että neuvova (ongelmanratkaisuun ja ratkaisuvaihtoehtojen ehdottamiseen keskittyvä ohjaajan puhe) on sekin ajoittain tärkeätä. Niin, kyllä, myös työnohjauksessa. Tämä ei tarkoita että se olisi pääroolissa. Mutta älkäämme kuvitelko etteikö työnohjaajan asiantuntemus ja sisällöllinen tietämys saisi tulla, ja usein tulisi, ohjaustilanteessa esille.

Pitääkö meidän edes huolestua siitä, tuleeko joku muu tontillemme? Onko meillä yksinoikeus ohjaavaan osaamiseen? Minun mielestäni työnohjauksen rajapinnassa ovat paitsi valmennus ja mentorointi, myös koulutus ja kehittäminen. Mielestäni parhaiden toimintatapojen löytäminen voi edellyttää, että tarvittaessa työnohjaus liikkuu koulutukselliseen tai kehittävään suuntaan.

Emme me pysäytä työelämän muutosta sillä, että yritämme naulita kuvan työnohjauksesta paikalleen. Eikä työnohjaus muutu vain pakon edessä, ts. siksi että sille on ehkä vähemmän resursseja käytössä kuin joskus ennen. Se muuttuu myös siksi että ihmisten tietämys kasvaa, ihmisten kyky hyödyntää erilaisia ohjauksellisia ja koulutuksellisia ympäristöjä kasvaa.

Työnohjauksen keskeiset teemat - dialogisuus, kokemuksellisuus, reflektio, kohtaaminen, kannattelu, läsnäolo, toisin toimiminen  - toistuvat edelleen samoina. Työnohjaus tutkii työtä ja ihmistä suhteessa työhön. Yksilöitä, ryhmiä ja organisaatioita. Niissä tapahtuvia hallittuja ja hallitsemattomia prosesseja ja törmäyksiä. Työnohjaus vahvistaa yksilöiden ja ryhmien toimijuutta dialogisen ohjausprosessin kautta. Kyllähän nämä ohjaamisen perusasiat ovat meille varmaan suhteellisen selkeitä. Ne pitäisi vaan saada paljon laajempaan käyttöön, useammille kentille ja oivaltavammilla tavoilla. Minun mielestäni tärkeämpää kuin se että onko jokin asia puhdasoppista työnohjausta, olisi tunnistaa, millaiset ohjaavat mahdollisuudet voidaan kaivaa esiin erilaisista tilanteista ja ympäristöistä. Mitä ohjaavaa osaamista rakentuu tai käytetään työpaikoilla, ryhmissä, verkostoissa, oppilaitoksissa, harrastusryhmissä, naapurustoissa...?

Ohjaushan on radikaali voima. Se koskettaa yksilön kokemusta ja hänen sosiaalisen toiminnan kenttäänsä. Se joustaa ja venyy. Se muuttaa meitä. Odotan sitä päivää että ohjausalan toimijat yhdistäisivät voimansa.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Ohjaustyön opas tulossa

Tässä - en malta olla mainostamatta, kun sain käsiini ensimmäiset markkinointilehdykät. (En osaa liittää pdf:ää bloggerissa postaukseen, joten tein tästä kuvan.) Olen NIIN iloinen!

**

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Vapaassa pudotuksessa

Facebookin uutisvirrassa oli joogakuva, jossa sanottiin että "vaikein asana on luopuminen". Kyllä, irtipäästäminen on vaikeaa.

Luopumisen aika on kummallista. Kauheaa ja ihanaa yhtä aikaa.


Joissain tilanteissa sitä oikeasti tuntee olevansa vedenjakajalla, tai tienristeyksessä - jos nyt käännyn tuohon suuntaan, paluuta ei ehkä ole? (Vaikka oikeastihan sitä voi ihan hyvin ollakin, sitä paluuta... mistä sen koskaan tietää.)

Voi luopua joistakin odotuksista, haaveista. Jotkut asiat jäivät ikuisesti vain lupauksiksi ja aikeiksi, tiedän jo että en tule niitä koskaan toteuttamaan.

On myös asioita, joista luopuminen pitää kokea aina uudestaan. Tulen aina ajoittain uudelleen olemaan hieman surullinen, tai haikea, että annoin ne pois. Vaikka tiedän hyvin, että halusin antaa ne pois. Silti niistä välillä tuntuu kuin aavesärkyä... Omistinko sen todella joskus, arvostinko sitä silloin?

On joskus vähän vaikea hyväksyä, että se että sanoin joillekin asioille "kyllä", tarkoitti väistämättä joillekin asioille "ei". Kasvoin tällaiseksi, näillä valinnoilla. Oli muitakin mahdollisuuksia. Valitsin näin.

Tietyistä tunteistakin voi luopua: vihaisuudesta, pettymyksestä tai surusta. Voi luopua myös etenemisen ja tienraivaamisen tarpeesta. Polku voi löytyä muutenkin.
 

Sitten on asioita joista EI luovu. En luovu suunnasta jonka tunnen omakseni - kutsutaan sitä nyt sitten vaikka kutsumukseksi. Se ei katoa horisontista vaikka asiat joskus epäonnistuvat, toiveet jäävät toteutumatta.

Matkaa on aina kuljettavana, maa, taivas ja meri eivät katoa minnekään.

**

Olen - ihan oikeasti - vapaassa pudotuksessa.