sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pohdintoja työnohjauskonferenssista

Olin STOry:n Työnohjauskonferenssissa Jyväskylässä, tapahtuma taisi olla suurin tähän mennessä. Kolmisensataa työnohjaajaa tapasi, pajaili ja kokousti. Ja pajatti! :-)

Minua mietityttää, miten työnohjauksen professionaalistumiskehitys näyttää edelleen tuottavan kapeutuvia ammatillisia määritelmiä ja tiukentuvia raja-aitoja. Minusta tämä ei ole hyvä suunta.

Minä en vieläkään pysty näkemään äärettömän oleellisena esimerkiksi sitä, onko olemassa tyhjentävää, ratkaisevaa olemuksellista eroa vaikkapa valmennuksen ja työnohjauksen välillä. Kyllähän termeissä on eri klangi ja monille ne assosioivat hyvin eri suuntaan. Toisaalta kun katsotaan työskentelyn tapoja ja orientaatioita, voi löytyä enemmän yhteistä kuin eroa. Mielestäni onkin olemassa tiettyjä perustavia elementtejä, joiden nojalla voi ylipäänsä puhua ohjauksellisesta työstä. Sen sisällä on sitten variaatiota fokuksessa, tavoitteenasettelussa, metodeissa ja toiminnan siirtovaikutuksessa. Minusta olisi silti hyödyllisempää tunnistaa yhteisiä alueita kuin korostaa eroja. Miksei valmennus- ja työnohjausväki voisi pitää yhteisiä konferensseja? Eikö se olisi paljon mielenkiintoisempaa? Tai työnohjaus- ja uraohjausväki? Tai oikeastaan - miksei meillä voisi olla isoa yhteistä ohjausalan foorumia? Se lisäisi tutkimuksellista vaihtoa, syvenevää teoreettista ymmärrystä, metodista vaihtoa ja vahvistaisi osallistujien ammattitaitoa. Alkaisimme yhdessä hahmottaa miten tärkeä yhteiskunnallinen voima ja kasvun foorumi ohjauksellinen toiminta - sen eri muodoissa - on.

Tai pitääkö meidän vieläkin keskustella siitä, saako työnohjauksessa olla joskus mukana myös neuvovia, tiedottavia tai koulutuksellisia elementtejä? Reflektoiva, tutkiva puhe on toki työnohjauksen ominta aluetta, samoin myötäelävä ja kannatteleva kohtaaminen ja läsnäoloon fokusoiminen. On oikein ja tärkeätä, että työnohjaaja ei ensisijaisesti pyri muovaamaan ohjattavan näkemyksiä johonkin "oikeaan" suuntaan.  Silti vuorovaikutusta dokumentoivat tutkimusaineistot näyttävät että neuvova (ongelmanratkaisuun ja ratkaisuvaihtoehtojen ehdottamiseen keskittyvä ohjaajan puhe) on sekin ajoittain tärkeätä. Niin, kyllä, myös työnohjauksessa. Tämä ei tarkoita että se olisi pääroolissa. Mutta älkäämme kuvitelko etteikö työnohjaajan asiantuntemus ja sisällöllinen tietämys saisi tulla, ja usein tulisi, ohjaustilanteessa esille.

Pitääkö meidän edes huolestua siitä, tuleeko joku muu tontillemme? Onko meillä yksinoikeus ohjaavaan osaamiseen? Minun mielestäni työnohjauksen rajapinnassa ovat paitsi valmennus ja mentorointi, myös koulutus ja kehittäminen. Mielestäni parhaiden toimintatapojen löytäminen voi edellyttää, että tarvittaessa työnohjaus liikkuu koulutukselliseen tai kehittävään suuntaan.

Emme me pysäytä työelämän muutosta sillä, että yritämme naulita kuvan työnohjauksesta paikalleen. Eikä työnohjaus muutu vain pakon edessä, ts. siksi että sille on ehkä vähemmän resursseja käytössä kuin joskus ennen. Se muuttuu myös siksi että ihmisten tietämys kasvaa, ihmisten kyky hyödyntää erilaisia ohjauksellisia ja koulutuksellisia ympäristöjä kasvaa.

Työnohjauksen keskeiset teemat - dialogisuus, kokemuksellisuus, reflektio, kohtaaminen, kannattelu, läsnäolo, toisin toimiminen  - toistuvat edelleen samoina. Työnohjaus tutkii työtä ja ihmistä suhteessa työhön. Yksilöitä, ryhmiä ja organisaatioita. Niissä tapahtuvia hallittuja ja hallitsemattomia prosesseja ja törmäyksiä. Työnohjaus vahvistaa yksilöiden ja ryhmien toimijuutta dialogisen ohjausprosessin kautta. Kyllähän nämä ohjaamisen perusasiat ovat meille varmaan suhteellisen selkeitä. Ne pitäisi vaan saada paljon laajempaan käyttöön, useammille kentille ja oivaltavammilla tavoilla. Minun mielestäni tärkeämpää kuin se että onko jokin asia puhdasoppista työnohjausta, olisi tunnistaa, millaiset ohjaavat mahdollisuudet voidaan kaivaa esiin erilaisista tilanteista ja ympäristöistä. Mitä ohjaavaa osaamista rakentuu tai käytetään työpaikoilla, ryhmissä, verkostoissa, oppilaitoksissa, harrastusryhmissä, naapurustoissa...?

Ohjaushan on radikaali voima. Se koskettaa yksilön kokemusta ja hänen sosiaalisen toiminnan kenttäänsä. Se joustaa ja venyy. Se muuttaa meitä. Odotan sitä päivää että ohjausalan toimijat yhdistäisivät voimansa.

6 kommenttia:

  1. Oon sitten samaa mieltä. Ihan samaa huokailen välillä terapiamaailmassakin. Mitä hyötyä meille muka on aitojen pystyttämisestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on niin että aina kun halutaan vahvistaa ammatillisuutta ja tulla tietoiseksi siitä keitä ollaan, rakennetaan jotain rajoja ja määrittelyjä ja sitä myöten että on joku "me", on myös toiseutta. Miten se sitten aina kulloinkin tehdään, ja mitä siinä suljetaan pois - mitä suljetaan sisään. En tiedä. Sitähän minä tässä jännitän että millaisen vastaanoton ohjauskirjani saa, kun siinä muotoilen rajat aika väljiksi ja esitän laaja-alaista näkemystä ohjauksesta.

      Poista
    2. Mutta kun kaikki vähänkin pidempään mukana olleet tietävät että näin se just menee - meidän ja niiden erottelemisen kautta, niin... se tuntuu aika lapselliselta. Ennen kaikkea siksi, että missä ovat ne päivänvaloa oikeasti kestävät perusteet, joilla näitä rajanvetoja tehdään. Kun tarpeeksi pitkälle ajattelee, niin vaikea on löytää mitään mikä pysyisi niin kiinteästi paikallaan että siitä varmasti voisi tehdä mittatikun.
      Sama jännitys on mulla ja Katilla edessä sen integraatiokirjan kanssa. Ennakoin että sekä rajojen "sisältä" että "ulkopuolelta" tulee kritiikkiä. Silti olen sitä mieltä että ennemmin kannattaa etsiä sitä mikä yhdistää kuin sitä mikä erottaa.

      Loistavaa juhannusta, antaa kaikenlaisten kompostien rehottaa!

      Poista
    3. Niinpä! Minusta on alkanut tuntua että tarvitsisimme koko ajan harvempia käsitteitä. Tarvitaan harvoja mutta selitysvoimaisia termejä. On hirveän vähän uutta mitä näistä jutuista voidaan sanoa, tarvetta olisi pikemminkin laajakatseiselle jäsentämiselle ja semmoisille haarukoinneille, joissa hyväksyttäisiin se tosiasia että samoihin ilmiöihin ja samoille sylttytehtaille on tultu monet monituiset kerrat hieman eri nimilapuilla ja tutkimusperinteillä. - Niin, toinen syy tähän erotteluasiaa on tämä iänikuinen tuotteistaminen... Mutta ihanaa silti että on tämmöisiä jännityksen aiheita. Kirjaonnea!

      Ja sitä juhannuksen iloa myös sinulle! kohtaamisiin!

      Poista
    4. Niin samaa mieltä! Mulla se kytkeytyy vielä siihenkin vakaumukseen, että asioista täytyy pystyä puhumaan yksinkertaisella, selkeällä arkikielellä. Jos ei pysty niin tuskin se on niin tärkeääkään, ja vaikea sitä ainakaan on käyttää missään tuolla kentillä liikkuessa.

      Tuotteistaminen on oma lukunsa, mutta olen alkanut ajatella että viime kädessä on tärkeämpää että on vain aika hyvä :-)

      Ja se jännittäminen, kyllä minäkin ihan mielelläni jännitän tällaista asiaa. On sen verran kivaa!

      Kohdataan!

      Poista