perjantai 6. kesäkuuta 2014

Vapaassa pudotuksessa

Facebookin uutisvirrassa oli joogakuva, jossa sanottiin että "vaikein asana on luopuminen". Kyllä, irtipäästäminen on vaikeaa.

Luopumisen aika on kummallista. Kauheaa ja ihanaa yhtä aikaa.


Joissain tilanteissa sitä oikeasti tuntee olevansa vedenjakajalla, tai tienristeyksessä - jos nyt käännyn tuohon suuntaan, paluuta ei ehkä ole? (Vaikka oikeastihan sitä voi ihan hyvin ollakin, sitä paluuta... mistä sen koskaan tietää.)

Voi luopua joistakin odotuksista, haaveista. Jotkut asiat jäivät ikuisesti vain lupauksiksi ja aikeiksi, tiedän jo että en tule niitä koskaan toteuttamaan.

On myös asioita, joista luopuminen pitää kokea aina uudestaan. Tulen aina ajoittain uudelleen olemaan hieman surullinen, tai haikea, että annoin ne pois. Vaikka tiedän hyvin, että halusin antaa ne pois. Silti niistä välillä tuntuu kuin aavesärkyä... Omistinko sen todella joskus, arvostinko sitä silloin?

On joskus vähän vaikea hyväksyä, että se että sanoin joillekin asioille "kyllä", tarkoitti väistämättä joillekin asioille "ei". Kasvoin tällaiseksi, näillä valinnoilla. Oli muitakin mahdollisuuksia. Valitsin näin.

Tietyistä tunteistakin voi luopua: vihaisuudesta, pettymyksestä tai surusta. Voi luopua myös etenemisen ja tienraivaamisen tarpeesta. Polku voi löytyä muutenkin.
 

Sitten on asioita joista EI luovu. En luovu suunnasta jonka tunnen omakseni - kutsutaan sitä nyt sitten vaikka kutsumukseksi. Se ei katoa horisontista vaikka asiat joskus epäonnistuvat, toiveet jäävät toteutumatta.

Matkaa on aina kuljettavana, maa, taivas ja meri eivät katoa minnekään.

**

Olen - ihan oikeasti - vapaassa pudotuksessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti