sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kone käy

Olen täällä katkosajallani totutellut uuteen olotilaan. Nukun pidempään - mutta en mitenkään erityisen pitkään. Istun koneella aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Suunnittelemani jokapäiväinen käveleminen on kariutunut harmittavaan polvirikkoon, joka on pitänyt minut aloillani.

Akateeminen minä jatkaa vaikka akateeminen fasiliteetti ja työsuhde puuttuvat ympäriltä. Työtä on koko ajan - kirjoitustyötä, ajatustyötä, keskustelua, kohtaamisia, kutoutuvia suunnitelmia. Jäin miettimään, että miksi kone ei pysähdy, vaikka nyt pitäisi olla sapattiajan rauhaa ja lepoa.

Akateemisista asiantuntijoista sanotaan joskus, että heitä ei pysty johtamaan. Että he eivät suostu johdettaviksi, kun tietävät itse mielestään kaiken paremmin. No, voihan se olla niinkin.

Mutta yksi juttu tässä konkretisoituu. Akateemiseen työhön tullaan tutkijakoulutuksen kautta, jossa opetellaan ihan ensin johtamaan itse itseä. Olen oikeastaan jo gradusta asti johtanut itseäni tutkijapolulla, pistänyt itseni töihin, rakentanut työprosessini itse, etsinyt kysymyksiä ja suuntia. Se taito on opittava, jotta pystyy kasvamaan tutkijana ja uusia haasteita etsivänä älytyöläisenä.

Onhan siinä toki ohjaus mukana, eihän sitä yksin tietenkään tehdä. Mutta tärkeä tulos hyvästä väitöskirjaohjauksesta on oikeastaan juuri se, että tutkija oppii pysyvästi johtamaan omaa työtään oman kasvunsa ja kiinnostuksensa virittämänä. Eli se älyllinen ponnistelu ei palvele vain jotain työtehtävää tai projektia, se palvelee sitä omaa tieteellistä kontribuutiota, jota oma työskentely ja oma ura askel askeleelta kannattelee.

Siksi on niin vaikea suuntautua työhön pelkästään sen perusteella mitä organisaatio tai jokin työtehtävä vaatii tai ei vaadi. Jos organisaatio ja työsuhde katoaa ympäriltä, oma akateemisiin kiinnostuksiin perustuva työprosessi ja luova työskentely silti jatkuu mielessä. Olen akateemisen yhteisön jäsen edelleen, eikä se yhteisökään tiedä että minä olen nyt tauolla.

**

Tästä aukeaa myös erittäin mielenkiintoinen näkymä ja mahdollisuus. Sitähän voi olla akateemisen yhteisön jäsen vaikka ei olisikaan yliopisto-organisaation jäsen. Työskentelynsä voi myös pysyvästi järjestää sillä tavalla, tiedän siitä esimerkkejäkin. Hmm.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti