tiistai 16. syyskuuta 2014

Tarinoita työelämästä

Luen Anu Järvensivun kirjaa Tarinoita suomalaisesta työelämästä (Työterveyslaitos). Pidän kovasti tutkijan konstailemattomasta kerronnasta, johon on suodattunut pitkä tutkimuskokemus ja -yhteistyö. Kirjoittaja käyttää moniäänistä instrumenttia vaivattomasti. Kirja toimisi mielestäni oivallisena työnohjaajan apuvälineenä.

Kirjassa kuvataan kirjoitettujen työelämätarinoiden aineistoa eri näkökulmista.  48 tarinan aineisto on kerätty vuosina 2011-2012 eri-ikäisiltä naisilta ja miehiltä. Keskeisintä teoksessa on kahden perustarinatyypin tarkastelu: on onnelliseksi rakentuva tarina ja kärsimystarina. Tuntuu yksinkertaiselta, hieman itsestäänselvältäkin. Niin - mutta kahtiajako ei tässä teoksessa ole lattea vaan erittäin kiinnostava. Miksi samoissa olosuhteissa voi syntyä niin erilaisia tarinoita?

Kaksi tarinatyyppiä

Onnellista tarinaa ei leimaa niinkään vastoinkäymisten puute kuin elämänhallinnan ja toimijuuden ulottuvuus. Vastoinkäymisiä kohdataan ja käsitellään, niiden kanssa työskennellään ja sitten niistä edetään ratkaisuihin, jossa oman elämän kannalta suotuisia mahdollisuuksia voidaan kaivaa esiin. Tulevaisuudelta odotetaan jotain myönteistä, vaikka asiat eivät ole välttämättä aina sillä tolalla kuin odotettiin tai toivottiin. Elämän hahmotetaan olevan omissa käsissä siinä määrin, että vaikeissa tilanteissa, kriiseissä tai katkoksissa voidaan etsiä sellaista tulkintaa tai näkökulmaa, josta käsin voidaan jatkaa eteenpäin.

Kärsimystarinassa taas korostuu se, että asiat tuntuvat tapahtuvat olosuhteiden heittelemälle kertojalle, joka valittaa, on vihainen tai katkera, mutta ei pysty muuttamaan positiotaan tai etsimään omalle toimijuudelle uutta tilaa. Kärsivään asemaan siis jäädään, ja usein siitä seuraa katkeruutta. Työelämän tapahtuvat riistävät toimijuiuden kokonaan eikä tulevaisuus näyttäydy mahdollisuuksien kautta.

Salakirjoitus

Järvensivu käyttää jäsennyksensä pohjana Vilma Hännisen teoriaa elämän tarinallisesta jäsennyksestä (ns. tarinallisen kiertokulun teoria). Ihminen toteuttaa tarinansa yhtäältä tietyissä sosiaalis-materiaalisissa olosuhteissa ja toisaalta yhteisön tarjoamissa "merkitysavaruuksissa". Yhteiskunta yhteisöineen ja kulttuureineen tarjoaa siis ne kerronnalliset resurssit, joiden avulla yksilö voi kertoa sisäinen tarinansa siitä mitä hänelle tapahtuu, mitä hän tavoittelee ja miten elämä kutoutuu, ja miksi asiat menevät niin kuin ne menevät.

Yksilön kertoman oman elämänsä tarinan sekä toisaalta yhteisön suomien mahdollisuuksien ja rajoitteiden välinen suhde on osittain piilossa ja arvoituksellinen. Se, miten yksittäinen ihminen muovaa juuri oman tarinansa siinä mahdollisuuksien maisemassa jossa elää - ja se kumpi lopulta tuottaa kumman - on ikään kuin salakirjoitusta, joka jää piiloon, ellei sitä aleta syystä tai toisesta tarkastella ja tutkia.

Ajoittain elämässä tulee kohtia, joissa ihminen voi yrittää tulkinta tätä salakirjoitusta - eli yrittää tietoisesti hahmottaa miten oma elämä rakentui ikään kuin yksilöllisenä responssina olosuhteisiin, miten se meni niin kuin se meni. Mitä tekemistä omilla valinnoilla, reaktioilla ja tulkinnoilla oli sen kanssa, miten asiat ovat. Mitä muita tulkintoja ehkä voisi olla, mitä muita valintoja voisi vielä tehdä. Salakirjoituksen purku ja sen uudelleen tulkinta vaatii aikaa ja voimia ja usein jonkun selkeän sysäyksen. Salakirjoituksen uudelleentulkinta voi myös auttaa muuttamaan elämää. Tästä aiheesta lisää jatkopostauksissa.

Tarinat törmäämässä

On helppo tunnistaa näitä tarinoita omasta ympäristöstä. Työyhteisöt sisältävät näitä tarinoita sekä ääneen lausuttuna, toistettuina ja kiteytettyinä että vihjaten esitettyinä, näytettyinä ja demonstroituina tarinoina. Joskus tuntuu, että ihmiset, jotka ovat hyvin vahvasti sitoutuneet joko onnentarinaan tai kärsimystarinaan, eivät ollenkaan voi ymmärtää toisiaan. Kärsimystarinan kantaja saattaa esimerkiksi uskoa, että onnentarinan kantaja on saavuttanut onnensa jotenkin arveluttavin konstein ja on siten moraaliton. Onnentarinan kantaja taas voi ajatella, että kärsimystarinan kantajan tulisi vain "ottaa itseään niskasta kiinni" ja että tämä valittaa ilkeyttään.

Hitaus

Yksilön työelämätarina ei synny hetkessä. Havaintoja ja tulkintoja, joista tarina rakentuu, kerätään ja hahmotetaan vuosien ajan ja niiden merkityksestä saa kiinni vasta ajan kuluessa. Sortteerattavaa on niin paljon: mikä on työtä ja työpaikkaa, mikä on minua? Minun persoonaani, fysiikkaani, reaktiokykyäni? Mikä on elämänvaihetta, perhettä, kumppania, mikä työkaveria, esimiestä, ammatillista identiteettiä ja ammatillisia sokeita pisteitä? Elämänkulun kontekstiin sijoittuvia asioita ei vaan voi rakentaa millään muulla tavalla kuin hitaasti.

Työelämätarina rakentuu työssä ja työllä - ja sen muuttaminen on myös työtä. Tästä lisää tuonnempana.



Järvensivu, Anu. 2014. Tarinoita suomalaisesta työelämästä. Helsinki: Työterveyslaitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti