tiistai 7. lokakuuta 2014

Akateemisen työn puntarointia osa II

Viime postauksessa ihmettelin sapatilla elävän vapaata ja painotonta oloa, vaikka koko ajan olen keikkailut kirjan kanssa ja pysynyt monenmoisissa verkostoissa kiinni. Määrittelin kuusi asiaa, jotka mielestäni tekevät akateemisesta työstä älyllisesti vaativaa ja kuormittavaa. Pidän kylläkin älyllisestä kuormituksesta työn ominaisuutena - mutta halusin arvuutella, mitä tapahtuu, jos vaihdan ympäristöä kokonaan.

Ylipäänsä haluan mietiskellä, mitä työn eri "vaativuustekijöiden" analysoimisesta irtoaa. Jotkut akateemisen työn piirteet varmaankin liittyvät kaikkeen asiantuntijatyöhön, mutta mielessäni on nyt tässä kohtaa yliopisto vs. freelancerius. Tässä puntaroinnin tuloksia:

* Kakkonen (tutkimusrahoituksen hakemusralli) oli se, josta aloin ensimmäisenä  tinkiä kun työni alkoi saada vahvemmin koulutus- ja ohjaussisältöä ja aloin kehittää sitä puolta ammatillisesti (yliopistopedagogisella koulutuksella ja työnohjaajakoulutuksella ja muilla lyhyemmillä koulutuksilla). Olen sittemmin tietoisesti hakeutunut rooleihin, jossa minun ei tarvitse pyörittää hakemusmyllyä.

* Jos keskittyisin freelancerityöhön työnohjauksessa, valmennuksessa ja koulutuksessa, jäisivät pois myös ykkönen (oikea, ponnistelua vaativa tutkimustyö) ja kolmonen (jatkuva työnkuvan muutos ja sen myötä uuden oppiminen). Freelancerina tai yrittäjänä minun olisi keskityttävä siihen, mitä jo osaan ja mitä voin "monistaa".



* Kuutonen (pahoinvoiva organisaatio) katoaisi, jos omaa organisaatiota ei olisi. Ne rasitukset, joita asiakkaiden organisaatiot tuottaisivat, menisivät viitosen (vaativa ihmissuhdetyö ohjauksessa ja kehittämisessä) laariin. Nelonenkin (jatkuvista organisaatiomuutoksista kuormittuminen) katoaisi - tai se miltä osin se koskettaisi minua, menisi vitosen piikkiin.

* Jäljelle jäisi viitonen.

Mutta, käsi sydämelle. Kestäisinkö kokonaan ilman ykköstä? Jos en, olisinko valmis lusikoimaan kakkosta tähänastista isompia annoksia? Ehkä, jos olisi mukava porukka tukena!

Miten kolmosen puuttuminen vaikuttaisi? Pitkästyisinkö? Jos keskittyisin toistamaan samaa ydintehtävää laajasti, vaikkakin koko ajan uusissa ympäristöissä, mitä tapahtuisi uuden oppimiselle?

Tässä vertailin freelanceriksi jäämistä ja yliopistotyötä. Jos puntaroitavaksi lisää kolmannen vaihtoehdon - työn jossain muussa organisaatiossa kuin yliopistossa - kuvio mutkistuu entisestään.

Ehkä pitäisi seuraavaksi listata kuormittavuuden ohella voimaa tuovat tekijät yliopistotyössä. On paljon mahdollista, että olo on kevyt siksikin, että ne eivät ole varsinaisesti kadonneet ympäriltäni, eli en olekaan joutunut niistä vielä luopumaan. Tai sitten en vaan vielä huomaa sitä... Aikaahan on kulunut vasta aika vähän.


2 kommenttia:

  1. Tämä oli mielenkiintoinen yhteenveto rationaalisesta näkökulmasta. Noinhan se voisi mennä. Veikkaan kuitenkin, että melko varmasti ei sittenkään. Työ ja ihminen kun ovat tavallaan erottamaton kokonaisuus. Silloin ei voikaan varmasti sanoa, miten kävisi tutkimukselle tai jaksaisiko "monistaa" työtään.

    Huomasin itse hypätessäni yrittäjäksi muutama vuosi sitten, että ihaninta oli kuluttavan organisaation puuttuminen. Vaikeinta oli läheisten työtovereiden puuttuminen. Asiakastyö oli antoisaa ja löysin myös uusia polkuja sisältäni. Ennen kaikkea löysin oman todellisen työrytmini ja oikeat kiinnostuksenkohteet. Matka on jatkunut koko ajan, mutkitellut, tuonut haasteita, ihania yllätyksiä, luopumisia ja ties mitä. Varsinainen asiakastyö ei loppujen lopuksi edes ollut sitä, mitä haluan tehdä siinä muodossa kuin kuvittelin. Lopulta nyt tunnen olevani sillä polulla, jolle kuulun ja jokainen päivä tuntuu tuovan uusia juttuja sen oman polun suhteen.

    Toiselle ei voi tietenkään antaa neuvoja tällaisessa tilanteessa koska jokaisella on kuitenkin oma polkunsa, ja sitä sinäkin tunnut hakevan jos oikein luen rivejäsi. Uskon, että tuollaisella itsetutkiskelulla ja etsivällä asenteella sen varmasti löydät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisusta! Minua auttaa tosiaan käännellä asiaa eri puolilta ja katsoa mitä tulee esille. Sitäkin olen miettinyt että ehkä ei kuitenkaan tarvitse ratkaista ihan kaikkea kerralla. Ehkä riittäisi miettiä se seuraava askel. Mutta jokin erityisen houkutteleva tilanne tässä on sen vuoksi, että on niin hirveän kauan rimpuillut tuota "yliopisto-suhdetta". Nyt on otollinen tilaisuus katsella sitä kauempaa.

      Tuo oman työrytmin löytäminen kuulostaa aika ihanalta. Samoin uusien polkujen löytäminen. Se olisi hienoa!

      Poista