torstai 4. joulukuuta 2014

Yksilö, yhteisö, toimijuus, elämäntehtävä


Olen lukemassa kirjallisuutta tuleviin ohjausaiheisiin tutkimushankkeisiin. Mietin lukiessani yhteisön ja yksilön välistä suhdetta. Toimijuuden käsite tuntuu edelleen aika hyvältä, siinä on tarkastelupiste, josta käsin on pääsy sekä yksilön konkreettiseen toimintaan jossain yhteisössä, organisaatiossa tai tilanteessa (usein työhön liittyvässä) että hän omaan ainutlaatuiseen kokemusmaailmaansa.

Tarvitaan joka tapauksessa käsitteitä, joiden avulla mahdollistuu liikahtelu yksilöllisen ja yhteisen/sosialisen välillä.

Jossain lukemassani tekstissä sivuttiin elämäntehtävän tai kutsumuksen (vocation) käsitettä.Senkin aion pitää käsillä.

Yksilön elämäntehtävä ei aina löydy työn piiristä, tai se on usein jotain sellaista joka ylittää työn ja "muun elämän" välisen rajan, ehkä koskettaa kaikkia elämänalueita. Elämäntehtävä voi olla vaikka huolehtia perheestään, jolloin  työ voi tarkoittaa lähinnä keinoa ansaita riittävästi rahaa kohtuullisen työajan sisällä perheestä huolehtimiseen.

Kun mietimme inhimillisen toiminnan, yksilöllisen kokemuksen, oppimisen ja hyvän elämän kysymyksiä ja niiden välisiä yhteyksiä, tarvitaan lopulta myös jokin tällainen arvoja ja perimmäisiä päämääriä kuvaava käsite.

Olen hyödyntänyt pitkään yhteisöllisiä oppimisnäkemyksiä, jotka ohjaavat helposti tarkastelemaan yhteisöä ja etsimään tutkimukseen analyysiyksikköjä, jotka tavoittavat yhteisöllistä muutosta ja oppimista.  Olen nyttemmin tullut sille kannalle, että tarvitaan käsitteistö, jonka avulla voidaan vaihtaa näkökulmaa yksilöllisen, ryhmän, yhteisöllisen  ja välistä sitäkin laajempien kontekstien välillä. Yksilöllisen kokemuksen, yksilön mielen ja kehon näkökulmaa ei saa sivuuttaa, sen tulee pysyä mukana. Elämme ihmisolentoina yksilöinä; kokemuksemme ja sosiaalisuutemme rakentuu sen varaan, että koemme minuutemme pysyvänä (vaikka se olisikin aikaansaannos tai illuusio tai vaikka tämä kokemus voi useista syistä järkkyä...)

Yksilön toimijuus kylläkin rakentuu suhteissa, ryhmässä, yhteisöllisesti  ja tietyissä rakenteellisissa ja kulttuurisissa ehdoissa. Mutta se myös osaltaan muovaa näitä ehtoja. Se voi kuljettaa päämääriä tai "missioita" ympäristöstä toiseen.

Elämäntehtävähän on juuri sellainen asia, joka usein syntyy ja saa mielekkyytensä suhteessa erilaisiin yhteisöllisiin konteksteihin, mutta sitä ei kuitenkaan voi pelkistää tai kiinnittää yhteenkään niistä. Elämäntehtäväähän "kuljetetaan" ja kypsytetään eri paikoissa ja ympäristöissä ajan myötä.

Kun yhteisöt ponnistelevat kohti tavoitteitaan, joskus yksi ihminen ja yhden ihmisen vahva toimijuus voi olla keskeinen yhteisen tavoitteen muotoilussa, säilymisessä ja kannattelussa.

**

Minun tulee ratkaista, milloin on tärkeätä säilyttää fokus yhteisössä (joka ei ole riippuvainen yhdestä yksilöstä), milloin taas seurata yksilöä oman elämänsä projektissa, kulkemassa mahdollisesti yhteisöjen välillä.

2 kommenttia:

  1. Oi voi miten hyvä miete, jos sen oikein ymmärsin. Mietin tätä usein itsekin, ja lienee kunnon muna-kana -kysymys? Sosiokonstruktivistinen oppimiskäsitys on tätä päivää ja samaan aikaan yksilön oma elämänhallinta/ yksilöpsykologia (?) on ollut viime vuosikymmeniniä mielenkiinnon kohteena. Pidän itsekin toimijuuden käsitteestä, se tosiaan tuo sen yksilöllisen hallinnan näkökulman ympäröivässä kontekstissa. Ja toimijuuden tunto on kuitenkin se äärimmäisen tärkeä asia oman jaksamisen saralla, kun keskustellaan elämänaihepiireistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Bleue, kiitos kommentista! Tosiaan, se on muna-vai-kana -asia. Kiva kun nappasit ajatuksesta kiinni. Minä aina palaan toimijuuteen vaikka miten asiaa kääntelisin.

      Poista