lauantai 14. maaliskuuta 2015

Yhteisöohjaus - mitä se on? Solmukohtien esittelyä osa I

Campus Conexuksen jälkeen olen aktiivisemmin pohtinut sitä ohjausjäsennykseni osaa, jota Ohjaustyön opas -kirjassa tuli kehiteltyä vähiten. Se liittyy tilanteisiin, joissa ohjausta toteuttaa kollektiivinen taho, joka on laajempi kuin ryhmä: yhteisö, joskus organisaatio tai verkosto. Ehkä eniten kiinnostavat sellaiset tilanteet, joissa se kollektiivinen toimijuus on piilossa tai heikohkoa. Yhteisöltä puuttuu punainen lanka tai tietoisuus ohjaustehtävästä, tai se on hajallaan organisaation prosesseissa ja rakenteissa.

Tällä näkökulmalla on merkitystä muuallakin kuin korkeakouluympäristössä. Kaikki organisaatioissa tehtävä työ ei tietenkään ole "ohjausta". Organisaatioissa on kuitenkin paljon prosesseja, jotka kuuluvat perustehtäviin ja joita tulisi tietoisesti viedä eteenpäin, mutta joita rakenteet ja työprosessien saamat muodot eivät aina oikein tue. Lopputulos on toimimattomia prosesseja, yksilöiden kuormittumista tai eräänlaisia organisatorisia umpiperiä. Näiden nostaminen esiin on ehkä nimenomaan yhteisöohjauksen kysymys. Miten yhteisö tai organisaatio oppii ohjaamaan juuri tätä prosessia - kenen työ se on, millä keinoin, millaisin tuloksin? Moni asia, mitä ohjauksen alueella TAY: ssa tehtiin opetussuunnitelmauudistuksen yhteydessä, on mahdollista nähdä tämän yhteisö- ja organisaatiotason ohjaamisen esille tuomisena, näkyväksi tekemisenä, kehittämisenä, tukemisena.

Olen sittemmin esittänyt eräänlaisen tarkistuslistan solmukohdista, joita hyvässä yhteisöohjauksessa on todennäköisesti ratkaistu onnistuneesti tai riittävän hyvin. Tai: joita huonosti toimiva yhteisötason ohjaus on tavalla tai toisella sivuuttanut. Nämä ovat niitä asioita, joihin kiinnitimme huomiota, kun Tampereen yliopiston opintojen ohjauksen järjestelmää kehitettiin. Tässä porukassa Campus Conexus siis oli mukana - milloin työrukkasena, milloin fasilitoijana, visioijana, valmentajana tai vain keskustelukumppanina. Se, mistä jatkossa kerron, tapahtui Tampereen yliopiston eri toimijoiden yhteistyönä. En siis väitä keksineeni näitä ideoita yksin. En myöskään TAY:ta esimerkkinä käyttäessäni yritä väittää, että kaikki olisi onnistunut tai tullut valmiiksi. Uskon silti, että monessa asiassa yritimme kysyä oikeita kysymyksiä, ja että näillä kysymyksillä oli merkittäviä seurauksia.

Campus Conexuksessa tehty työ oli joka tapauksessa minulle se konteksti, jonka kautta aloin hahmottaa, että kyse oli juuri yhteisöohjauksesta tai sen herättelystä. Ehkä oma tehtäväni oli jäsentää näitä asioita kootusti kirjassa ja muissa teksteissä.

**

Tässäpä siis listaus yhteisöohjauksen solmukohdista, sekä asiaa konkretisoivia esimerkkejä TAY:n prosesseista. Tästä tulee nyt useampi postaus, koska solmukohtia on kahdeksan. Olen kehitellyt näitä eteenpäin Työpaikkakouluttajahanke -ESR-hankkeen kanssa. Olemme miettineet, miten oppisopimuskoulutuksen ympärillä toimiva verkosto (työpaikka, oppilaitos, oppisopimuskeskus avaintoimijoineen) - toimii opiskelijan ohjaamisen tehtävässään ja kuinka työpaikalla tapahtuvaa ohjausta vahvistetaan. Seuraavaksi toivon pääseväni kokeilemaan ja tutkimaan, miten työterveysyhteistyötä voisi jäsentää tällä kehikolla.

1 Tavoitetyöskentely: miten jaettu tavoite tai työn kohde tunnistetaan ja ymmärretään eri tahoilla, miten onnistumista tai  tulosta mitataan ja millaista tulosta arvostetaan, millaiset arvot tulokseen liitetään; miten yhteneväisiä tavoitteenasettelut ovat?  Ketkä ylipäänsä ovat tavoitteesta tietoisia ja kiinnostuneita? Miten eri toimijat tulkitsevat tavoitetta?


Tampereen yliopiston opintojen ohjauksen järjestelmä oli kehkeytynyt paloina ja koordinoimattomasti.  Nyt haluttiin jäsentää ja yhtenäistää kokonaisuutta ja kysyä aktiivisemmin, mitä ohjauksella oikein tarkoitetaan,  kenen tehtävä se on ja miten työnjako olisi tarkoituksenmukaista järjestää. Samassa yhteydessä toteutettiin opetussuunnitelmatyön uudistusta, jonka yhteydessä päästiin useissa keskustelu- ja koulutustilaisuuksissa kysymään, miten opetus ja opetussuunnitelmatyö halutaan nähdä. 


Syntyi tulkinta ohjauksesta opettajan työn yhtenä ydinalueena. Kyse on oppimisen, opiskelun ja asiantuntijuuteen kasvamisen prosessien ohjaamisesta opetuksen yhteydessä - jokaisen opettajan ja koko opettajayhteisön yhteisenä asiana. Tätä ohjausnäkemystä jäsennettiin ja alleviivattiin ohjauksen linjauksessa, jonka opetusneuvosto antoi. Lisäksi sitä jäsenneltiin ja keskusteltiin lukuisia kertoja eri porukoilla yliopistopedagogiikan koulutuksissa, erilaisissa koko talon yhteisissä tilaisuuksissa sekä pienimuotoisemmissa koulutus- tai ohjaustilanteissa yksiköissä ja tutkinto-ohjelmissa.  Hahmottui myös käsitys siitä, miten opettajien tarjoama ohjaus asettuu suhteeseen muiden ohjauksen toimijoiden ohjaustyön kanssa: mitä tekevät opintohallinnon ohjaustyötä tekevät ja nk. erityisohjauksen toimijat (kuten uraohjaajat tai opintopsykologi). Ehkä ohjaustoimijat alkoivat myös tunnistaa yhteistä työn kohdetta toimialarajojen yli.

Oma kokemukseni on, että joidenkin, tai useidenkin, ihmisten näkemys ohjauksesta muuttui ja kiteytyi tuona aikana, syntyi uudenlaista yhteisöllistä pedagogista ja ohjauksellista ajattelua. Se oli paljon myös sitä, että ihmiset saivat nimen ja kiteytyksen omalle hyvälle ohjaustyölleen ja alkoivat tuntea ylpeyttä siitä. Se alkoi näkyä myös opettajien välisenä yhteisöllisyytenä, orastavana uudenlaisen ammatillisen identiteetin ituna, uusina toimintatapoina, verkottumisina ja rohkeutena kokeilla ja tehdä asioita opiskelijoiden ohjauksessa uudella tavalla. Ja ennen muuta: tehdä yhdessä. Ajattelen jatkuvasti ja usein lämmöllä tätä TAY:n ohjausihmisten ja "pedahörhöjen" (erään yopedakurssilaisen termi) yhteisöä: opettajia, tutkijoita ja opintohallinnon ihmisiä, joita yhdisti kiinnostus olla ohjaavassa dialogisessa suhteessa opiskelijoihin, kollegoihin ja yhteisöönsä.

On tietenkin selvää, että tavoitteet eivät organisaatioissa ole tuosta vaan valittavissa ja uudelleenmuotoiltavissa. Ohjaustyön tavoitteita määrittivät ja määrittävät koko ajan enemmän talouden rakenteet ja maalin jatkuva tempoileva siirtyily. Ohjauksen keskustelut olivatkin mielestäni usein myös selviytymisen keskusteluja, kestämisen, sietämisen ja sopeutumisen keskusteluja. Silti - työnohjaajamaisesti uskon, että myös selviytymisen kannalta tärkeätä on selvittää mikä on toiminnan ydinarvo. Jos taloudelliset realiteetit tai kilpailumentaliteetti kuristavat ohjaustoimintaa, sitäkin tärkeämpää on uskaltaa kysyä, mihin ohjauksella tulisi pyrkiä, mistä ohjauksessa on pohjimmiltaan kysymys. Vieraantumiselta suojaa parhaiten jaettu ymmärrys siitä mikä olikaan tärkeätä.


2 Kokonaisjärjestelmän (ts. potentiaalisesti saman kohteen ympärille jäsentyvän toimintajärjestelmien muodostaman verkoston) ja sen rajapintojen kuvaaminen

Tavoitteen kirkastamiseen TAY:n opintojen ohjauksessa liittyi, että haluttiin kuvata ja kirjoittaa auki, kuka tekee mitäkin opintohallinnossa, opetuksessa ja opinnäytteen ohjauksen prosesseissa. Millä tavoin eri tahot asettuvat opiskelijan prosessien "varrelle", missä tilanteissa on haetaan mistäkin apua. Haluttiin myös selventää, mikä on opettajien ohjaustyön, mikä opintohallinnon tarjoaman neuvonnan ja ohjauksen ja mikä nk. erityisohjauksen (esim.opintopsykologin työ, uraohjaus) tehtävä. Tämä oli Campus Conexuksen tavoite jo ennen kuin uudistukset alkoivat.

Pian huomattiin, että tämä kuvaaminen tuli tehdä kahdella tavalla: henkilökunnalle sekä opiskelijoille. Henkilökunta etsii tietoa tästä kokonaisuudesta aivan eri näkökulmasta kun apua kaipaava opiskelija. Tällaiset "kartat" toteutettiinkin, tosin lopulta eri muodossa kuin hankkeessa alkujaan ajateltiin.  Perusajatus siitä, että yliopiston täytyy tuntea oma ohjauksen "verisuonistonsa" ja osata se kuvata, oli joka tapauksessa mielestäni oleellinen. Se mitä ei voi kuvata, ei ole tunnettua, ja se mitä ei tunneta, ei osata arvioida. Kun jotain joudutaan kuvaamaan, se tulee myös käsiteltyä ja pohdittua läpi. Kuvatessa myös hahmottuu se, onko kokonaisuus ylipäänsä johdonmukainen ja keitä kaikkia tässä on oikeastaan mukana.

Uudet yksiköt ja niissä tutkinto-ohjelmat joutuivat nekin miettimään, mitä he oikein ohjauksen piirissä tekevät ja millainen ohjauksen kokonaisuus heidän toiminnassaan elää. Tästä lisää tuonnempana erään toisen solmukohdan yhteydessä.

3 Työprosessit, niiden rytmittyminen ja yhteistyön kannalta keskeiset toimintatavat


Kun yhteisö ohjaa, tärkeätä on hahmottaa miten ohjattavana oleva prosessi kytkeytyy muihin tärkeisiin prosesseihin. Tässä tapauksessa luontevaa oli miettiä, miten ohjaus ja opetussuunnitelmatyö ovat kytköksessä. Ajatus oli se, että ne ovat oikeastaan "saman kolikon kaksi puolta" eli saumattomassa yhteydessä sekä käsitteellisesti että käytännön työssä. Ohjaushan pohjimiltaan tukee ja edesauttaa kaiken sen onnistumista mitä opetussuunnitelma viitoittaa. Näin sen ainakin tulisi olla...

Tähän työhön liittyy tietenkin monenlaisia perinteitä, toimintatapoja, suunnitelmia, vuosikelloja. Erilaisia tarkastuspisteitä, päätöksiä, suunnittelemisia, kuulemisia ja arviointeja. Tampereen yliopistossa tähän työhön liittyivät myös muuttuneet toimintaympäristöt sekä niissä muutoksessa (välistä kaaoksessa) olevat tavat järjestää työtä ihmisten kesken, suunnitella, neuvotella, visioida ja päättää. Sekä viralliset että epäviralliset valtarakenteet ja päätöksentekotavat. 

Osa näistä kysymyksistä jäi pohtimatta, tai hautautui jonkun muun asian alle. Osaan vaikuttivat kovasti uusien yksiköiden muodostamiseen liittyneet konfliktit ja pettymykset.  Joissain tapauksissa löydettiin uusia toimivia ja innostavia toimintamuotoja, ja huomattiin myös entistä vahvemmin, että opiskelijat ovat yhteisön jäseniä ja heidän tulee olla mukana näissä prosesseissa, ei vain ohjauksen "nauttijoina" vaan sen tekijöinä.

Toinen keskeinen kytkös oli ohjauksen kytkeytyminen tutkimustyön prosesseihin. Tutkimustyön prosesseja ja opetustyön prosesseja johdetaan yliopistolla eri prosesseina ja opinnäytteen ohjauksen saaminen mukaan opintojen ohjauksen kokonaisuuteen ei ollutkaan aivan itsestäänselvää, ja jotenkin eri tahtiseksi tämä prosessi selvästi muodostuikin.

Tämä ydinkysymys - miten oppimis- ja kasvuprosessi asettuu ja kietoutuu tieteellisten työprosessien sisään -- on minulle tuttu monivuotisesta työstä opinnäytteen ohjaajien koulutuksessa ja yrityksistä kehittää jatkokoulutuksen käytäntöjä. Nyt sama kysymys on tullut kiinnostavasti vastaan Työpaikkakouluttajahankkeen kanssa tehdyssä työssä. Siellä kysytään, miten oppisopimuskoulutuksessa opiskelevan oppijan kasvu aikuisuuteen, ammatillisten taitojen ja tietojen oppiminen sekä alkava kasvu ammattiin asetellaan vaikkapa pienyrityksen liiketoimintaprosessien keskelle.

**

Itse näen tämän niin, että avainasia on tunnistaa kaiken työn ytimessä oleva oppimistoiminta. Työ on oppimista ja oppiminen työtä.  Silloin kyse on myös siitä, että hyvä oppijan ohjaus sisältää aina avaimia myös hyvään vertaisohjaukseen työssä: hyviin kollegoiden välisiin käytäntöihin. Niihin käytäntöihin, joissa työssä voidaan harjaantua mutta jossa sitä voidaan myös muuttaa. Jossa seniori ja juniori mahtuvat samaan rinkiin ja silti myös voivat muuttaa positiotaan. 

Eli minua kiinnostaa aina uudestaan se ajatus, että hyvä ohjaus on välttämättä ytimeltään myös hyvää yhteisöllisyyttä. 

**

No - tässä kolme solmukohtaa. Jatkossa viisi lisää!
 
EDIT: seuraava osa täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti