perjantai 10. huhtikuuta 2015

Yhteisöohjauksen solmukohdat osa IV: Vuorovaikutuskäytännöt

Yhteisöohjauksen solmukohtien postaussarjassa on tultu kohtiin 6 ja 7. Käsittelen niitä yhdessä. Aikaisemmat postaukset täällä, täällä ja täällä. Esittelen yhteisöohjauksen mallia ja sen solmukohtia, ja käytän esimerkkinä Tampereen yliopiston opintojen ohjauksen järjestelmän kehittämistä vuosina 2011-2013, kun Campus Conexus -hanke työskenteli TAYssa monitasoisen hallinnon- ja pedagogisen uudistuksen ohjauksellisena kumppanina.

6 Vuorovaikutuskäytännöt keskeisissä kohtaamisissa

Yhteisöjen kyky ohjata keskeisiä prosessejaan on viime kädessä kiinni siitä, miten ihmiset osaavat toimia niissä vuorovaikutustilanteissa, joissa prosesseja käsitellään, tuetaan ja arvioidaan. Campus Conexuksen interventioissa voitiin käyttää hyväksi aiempaa tutkimusta ohjausvuorovaikutuksesta akateemisissa ympäristöissä, emmekä varsinaisesti tehneet uutta tutkimusta tästä aiheesta. Yhteisöohjaamisen kehittämiseen kuitenkin voisin kuulua myös jonkinlainen kartoitus tai arvio siitä, miten vuorovaikutustilanteita nykyisellään toteutetaan ja millaisia taitoja ihmisillä on. 

Mietimme Campus Conexuksessa kahdentyyppisiä asioita: miten akateemiset yhteisöt ohjaavat opiskelijoita ja toisaalta miten yhteisöt vuorovaikuttavat keskenään esimerkiksi aivoriihissä, kokouksissa, infotilaisuuksissa tai päätöksentekotilanteissa. Yhteisöohjaaminen on usein kiinni nimenomaan kyvystä valita työyhteisön sisällä järkeviä toimintatapoja. Milloin on tärkeätä kuulla eri näkemyksiä, huolehtia että jokaisen ääni kuuluu, milloin olisi tärkeätä jalostaa ideoita eteenpäin ja löytää yhteinen linja? Miten huolehditaan että jokainen voi osallistua, ja etteivät vahvemmat äänet aina jyrää epävarmempia? 

7 Uusien vuorovaikutustaitojen kehittäminen

Campus Conexuksessa toteutimme ohjauksellisia interventioita siltä pohjalta, että yritimme kaikissa tilanteissa miettiä, millainen vuorovaikutustapa ja mitkä keinot ovat tavoitteen kannalta otollisia, ja millaiset vuorovaikutuksen muodot lisäävät yhteisöllisyyttä, dialogisuutta ja tukevat yhteisöllistä ja yksilöllistä oppimista. Tilanteiden oli tarkoitus toimia mallina ohjauksellisista keinoista ja ohjauksellisesta tavasta toteuttaa yhteisiä tilanteita.

Yhteisössä ei aina voida kouluttaa kaikkia osapuolia. Joskus tärkeintä on huolehtia, että avaintoimijat ja rajanylittäjät osaavat toteuttaa työyhteisössään tilanteita yhteisöllistä oppimista edistävällä tavalla.  Sen vuoksi Campus Conexus koulutti ohjausvastaavia ja opetussuunnitelmatyöhön osallistuvia henkilöitä. Koulutimme ja valmensimme myös niitä yhteisöjä, jotka olivat itse tunnistaneet jonkun kehittämistarpeen ja halusivat tarttua tarjolla oleviin ohjaus- ja vuorovaikutustaitoja lisääviin koulutuksiin, kuten tiedonhaun ohjaamiseen, ryhmän hyödyntämiseen ja ohjaamiseen liittyviin koulutuksiin.

Minulla on kouluttajana sellainen kokemus ohjausvuorovaikutuksen taitoihin vaikuttamisesta, että tehokasta on ensin tehdä ihmiset tietoisiksi ohjausvuorovaikutuksen perusorientaatioista (näistä mm. täällä). Ohjauksessahan tulisi voida joustavasti vaihtaa orientaatioita tilanteen mukaisesti, ja monella on kyllä osaamista ja kokemuksia näistä orientaatioista, mutta tämä osaaminen ei ole välttämättä kovin jäsentynyttä eikä sille ole oikein termejä. Siksi usein näiden orientaatioiden tunnistaminen omasta toiminnasta on hyödyllistä. Sen lisäksi voi keskittyä harjoittelemaan niitä, jotka tuntuvat vierailta tai vaikeilta. Voi keskittyä myös miettimään, miten ohjaaja voi vaikuttaa ohjaustilanteiden etenemiseen ja millaisiin "vaikuttamisen paikkoihin" juuri ohjaajalla on pääsy.

Usein auttaa myös se, että konkreettisesti kuvataan ja nimetään keinoja, joita eri orientaatioihin liittyy (kuten että ongelmanratkaisuorientaatio sisältää usein ohjaajan neuvomista ja palautetta tai yhteisiä ratkaisuvaihtoehtojen kehittelyä ja koettelua, tutkiva orientaatio taas edellyttää usein kysymisen ja reflektoinnin keinoja, havainnoinnin rikastamista ja kohteen ulkoistamisen tapoja).

Tarinan viimeinen postaus löytyy täältä

torstai 9. huhtikuuta 2015

Tykkään ja ihmettelen, uudelleen-tunnistan

Yhteisöohjauksen solmukohdista pitäisi vielä kirjoittaa. Mutta ehkä sitä ennen jotain muuta...

Jotain sen tapaista kuin että elämä lahjoittaa joskus yllätyksiä.

Se tuntuu ihmeelliseltä että tapojensa orja voikin muuttaa tapojaan.

Olen aika lailla rutiinejani rakastava ihminen. Tiedän myös, miten todella työlästä on yrittää muuttaa huonoja tapoja. Mutta sitten on näitä tapoja ja mieltymyksiä, joita ei varsinaisesti ole yrittänytkään muuttaa, koska ne eivät ole huonoja. Ne vaan ovat.

On kovin merkillistä, että ne voivat muuttua ihan tuosta vaan. Ilman yrittämistä. Ikään kuin lahjaksi. Koska se uusi tapa onkin vielä parempi.

Ennen en pitänyt, nyt huomaan pitäväni. Ennen koin näin, nyt koenkin noin. Ennen en ollut vaikuttunut, mutta nyt olenkin head over heels.

Että sitä minä vaan ihmettelen!

Olen iloinen siitä, että elämä lahjoittaa odottamattomia haltioitumisen hetkiä ja suuria ilonaiheita, sillä tavoin että on ehkä odottanut jotain hienoa mutta saakin jotain ihan tolkuttoman ihanaa.

On aika hieno juttu sellainen puhdas ilo. Sen voimin mennään pitkälle.

**

Siihen liittyy toinen ajatus, heti perään. Että samalla tavalla kuin odottamattomaan muutokseen itsessä, voi törmätä johonkin hyvin tuttuun puoleen itsessään. Eli ikään kuin voisi kävellä itseään vastaan ja todeta: niin tosiaan, minähän se siinä.

Että se on olevinaan yllättävää, mutta se mitä kohtaa, on jokin erittäin tuttu ja oma puoli itseä.

Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Saman on ehkä joku joskus sanonut niin päin, että itseä ei pääse karkuun.

Tämän lauseen kuulee usein ikään kuin negatiivisessa merkityksessä. Mutta minä tarkoitan sitä nyt myönteisessä merkityksessä. Re-cognition.