torstai 9. huhtikuuta 2015

Tykkään ja ihmettelen, uudelleen-tunnistan

Yhteisöohjauksen solmukohdista pitäisi vielä kirjoittaa. Mutta ehkä sitä ennen jotain muuta...

Jotain sen tapaista kuin että elämä lahjoittaa joskus yllätyksiä.

Se tuntuu ihmeelliseltä että tapojensa orja voikin muuttaa tapojaan.

Olen aika lailla rutiinejani rakastava ihminen. Tiedän myös, miten todella työlästä on yrittää muuttaa huonoja tapoja. Mutta sitten on näitä tapoja ja mieltymyksiä, joita ei varsinaisesti ole yrittänytkään muuttaa, koska ne eivät ole huonoja. Ne vaan ovat.

On kovin merkillistä, että ne voivat muuttua ihan tuosta vaan. Ilman yrittämistä. Ikään kuin lahjaksi. Koska se uusi tapa onkin vielä parempi.

Ennen en pitänyt, nyt huomaan pitäväni. Ennen koin näin, nyt koenkin noin. Ennen en ollut vaikuttunut, mutta nyt olenkin head over heels.

Että sitä minä vaan ihmettelen!

Olen iloinen siitä, että elämä lahjoittaa odottamattomia haltioitumisen hetkiä ja suuria ilonaiheita, sillä tavoin että on ehkä odottanut jotain hienoa mutta saakin jotain ihan tolkuttoman ihanaa.

On aika hieno juttu sellainen puhdas ilo. Sen voimin mennään pitkälle.

**

Siihen liittyy toinen ajatus, heti perään. Että samalla tavalla kuin odottamattomaan muutokseen itsessä, voi törmätä johonkin hyvin tuttuun puoleen itsessään. Eli ikään kuin voisi kävellä itseään vastaan ja todeta: niin tosiaan, minähän se siinä.

Että se on olevinaan yllättävää, mutta se mitä kohtaa, on jokin erittäin tuttu ja oma puoli itseä.

Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Saman on ehkä joku joskus sanonut niin päin, että itseä ei pääse karkuun.

Tämän lauseen kuulee usein ikään kuin negatiivisessa merkityksessä. Mutta minä tarkoitan sitä nyt myönteisessä merkityksessä. Re-cognition.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti