sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Työ kehossa, keho työssä

Mietin tohkeissaan olemisen yhteydessä sitä, mistä nyt muutenkin paljon puhutaan: miten henkilökohtaiseksi ja kehokohtaiseksi työ voi ja saa käydä. Antaumuksellisuus on yksi työn hyvinvointia tuottava puoli, mutta myös sen riskitekijä.

Ajatukset lähtivät kiertymään samaan suuntaan, kun twitterissä törmäsin Kauppalehden uutiseen älyrannekkeesta. Jutussa kerrottiin, että työterveyshuollon palveluntarjoaja antaa alennusta työterveysmaksuista, jos työntekijä ottaa käyttöön älyrannekkeen, joka mittaa terveydentilaan liittyviä asioita, tässä pilotoidussa versiossa lähinnä liikuntaan liittyviä asioita. Ajatus on se, että työnantaja voi vielä herkemmin tunnistaa terveysriskejä ja puuttua niihin ajoissa.

Tässä asiassa on aika monenlaisia mietityttäviä ulottuvuuksia. Yksi on se, missä määrin yksilöiden terveys ja sitä koskeva tieto on lopulta työnantajan asia.

Voidaan ajatella, ja onkin ajateltu. että työnantajan kuuluu ottaa työntekijän terveydestä yhä suurempaa  vastuuta, koska työ tunkee niin suuressa määrin ihon alle ja kehoihimme ja mieliimme, yöuniimme ja syömisiimmekin. Eli mitä enemmän työ pureutuu meihin yksilöinä, sen tärkeämpää on että työnantaja käsittelee ja myös "hoitaa" meitä yksilöinä. Jonkun mielestä tämän voi lukea myös yhä suurempana "holhoamisena" eli instituutioiden ylivastuullisuutena ihmisestä. Toisaalta asian voi nähdä myös niin, että yksityisen ja työn välinen raja häilyy ja siirtyy tällaisen tiedonkeruun myötä.

Entä miten vastuu tiedosta ja sen käytöstä lopulta hahmotetaan? Kun mittaamisen kohde on yksilö ja yksilön keho, myös vastuu saattaa helposti hahmottua yksilön vastuuna. Se on tietenkin sikäli oikein, että itsehän me syömisemme, unemme, kehomme hoidamme. Mutta toisaalta silloin katse ei käänny työyhteisöön ja työpaikan käytänteisiin. Ne kuitenkin ovat yleensä työhyvinvoinnin ja työkyvyn kannalta avainasemassa. Jos työpaikalla sairastetaan ja voidaan huonosti, tai uuvutaan, vastuuta johtopäätöksistä pitäisi ottaa työpaikalla ja sen toimintatavoissa.

Ihmisen keho, psyyke, toiminta ja identiteetti ovat väistämättömän kietoutuneita työhön. Työnantaja luo tavallaan suhteen meidän kehoihimme, siinä missä mieliimme, identiteetteihimme, todellisiin ja virtuaalisiin julkisivuihimme ja erilaisiin hengentuotteisiimme. Millainen tämä suhde saa ja voi olla, millaiset tietovirrat ja määrittelyt muovaavat sitä, ja mihin suuntaan me kuljemme tässä asiassa?

En näe oikein realistisena sellaistakaan ratkaisua, että tietämisen kenttä jotenkin lakkaisi laajenemasta, että niitä tiedon palasia ei enää tuotettaisi lisää, yhä eriytyvämmin kysymyksin.

Tämä on samantapainen keskustelu kuin keskustelu lihavuudesta, sen tuottamista kansanterveydellisistä riskeistä ja niihin liittyvistä vastuista. Lihavuus ja muutenkin kehon ominaisuuksiin liittyvät asiat liittyvät myös keskusteluun kehonkuvista, ulkonäöstä, siitä minkä näköisiä ja mallisia saamme olla. Ja siitä miten muokattavia meidän tulisi olla ja missä määrin kehojen muokkaukseen vaikuttavat tietämykset ja teknologiat myös ahdistavat ja alistavat meitä. Mikään tiedon murunen tai väittämä ei tunnu olevan viaton tässä keskustelussa, koska käsitykset tästä asiasta ovat läpeensä moraalisesti latautuneita. Terveyskeskustelun rinnalla käydään keskustelua terveysdiskursseista ja niiden merkityksistä.

En näköjään päätynyt vastaukseen vaan uusiin kysymyksiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti