torstai 4. kesäkuuta 2015

Toimijuudesta

Nykyisten tutkimuskuvioiden yksi johtolanka on "toimijuus". Se on käsite, joka kuvaa ohjauksen päämäärää. Ohjattavan toimijuutta tulisi vahvistaa.

Olen jotenkin kotiutunut tämän käsitteen käyttöön niin pitkälle, että onkin ehkä aika alkaa kummastella ja kyseenalaistaa sitä hieman. Olen päässyt keskusteluun eri tutkijoiden kanssa, jotka avaavat käsitettä eri suuntiin ja painotuksiin.

Ensinnäkin. Voiko käsitettä palauttaa konkreettisen vuorovaikutuksen tasolle? Onko paikannettavissa siirtymiä, jotka ratkaisevasti muuttavat toimijuutta? Onko mahdollista sanoa vaikka että kaksi tuntia sitten toimijuus oli erilaista kuin nyt? Eilen toimijuus oli erilaista kuin tänään?


Jotenkin tuntuu, että kyllä VOI sanoa, että viime kesänä toimijuus oli erilaista kuin tänään. Ja VOI sanoa vaikkapa, että äskeisessä keskustelussa jokin muutti JOTAIN toimijuuden kannalta merkityksellistä, ehkä toimijuuden edellytyksiä. (Mutta se ei riitä! Olen joskus kirjoittanut siitäkin, miten saman perustavan, mannerlaattoja liikauttavan oivalluksen voi joutua tekemään hyvin monta kertaa ennen kuin se muuttuu toisenlaiseksi todellisuudeksi.) Eli: koska toimijuus on yksilön suhde SEKÄ elämänhistoriallisesti jäsentyvään toimintaan t. koettuun elämänkulkuun ETTÄ vaihtuviin sosiaalisiin kenttiin, ei olekaan ihan äkkinäisesti mahdollista todeta toimijuuden muuttuneen. Se johtuu siitä, että asiat, joita ihmisen toimijuudessa sovitellaan yhteen, ovat suhteellisen laajoja ja moniulotteisia ja ajassa jäsentyviä. Niiden "havaitseminen" mielessä tai keskustelussa ei ole ihan yksinkertaista.  Havaitsemiseen vaikuttaa se, että tulkintamme näistä kentistä (samoin kuin itsestämme) muuttuu koko ajan.

Toimijuus on vähän sellainen juttu, että oikeassa elämässä sen muutoksen kyllä kiistatta tajuaa ja tuntee. Se on aivan päivänselvää, kun sen näkee itsessä, omassa lapsessa, läheisessä, työkaverissa, opiskelijassa tai asiakkaassa. Mutta sen todentaminen tieteellisin menetelmin on kinkkisempi juttu. Ja vielä vaikeampaa todistaa, että juuri ohjauksella oli merkittävä vaikutus toimijuuden muutoksessa.

Onko toimijuus eräänlainen "ideaalityyppi", eli käsitteellinen kooste, joka kuvaa jotain sellaista moniulotteista kokonaistilaa, jota kohti yritetään suuntia ja liikahtaa, mutta jota ei välttämättä puhtaaksiviljeltynä koskaan havaita? Ja se, miksi sitä on vaikea havaita, johtuu sen luonteesta perspektiivi-käsitteenä? Se ei ole absoluuttinen vaan aina suhteessa johonkin?

Tätä pitää ihmetellä uudestaan ja uudestaan. Toimijuutta pitää yllä niin moniulotteiden kudos asioita, että ei se muutos vaan jäsenny muuta kuin matkan päästä. Tarvitaan vuosien perspektiivi ymmärtää miten toimijuus kehkeytyy ja muuntuu. Eniten aina hämmästyttää se, että miksi jokin asia ei yhtenä hetkenä ole mahdollinen, ja sitten toisena hetkenä se onkin. Eikä sitten enää oikein tajua, missä ne esteet olivatkaan.

Ainoa mikä on varmaa: toimijuus muuttuu vain jos:

...on tutkiva mieli joka kyselee, järjestelee, tarkastelee elämän eri lankoja ja kuteita ja on valmis katsomaan mikä liikkuu ja mikä on missäkin kiinni. On oltava valmis kysymään asioita.

... on tekoja, toimimista, siirtymistä, paikan vaihtamista, paikan ja tilan variaatiota. Kokemusta joka karttuu ja muovaa meitä ja tuottaa koko ajan uutta perspektiiviä siitä, mikä on mahdollista.

... on osallisuutta ja pääsyä tekemään, toimimaan, ottamaan osaa. Minäksi voi tulla vain yhteisyydessä ja osallisuudessa.

... toisten ihmisten turvaa ja rakkautta, joka mahdollistaa nuo edelliset: että se (minä) joka katsoo (itseään), katsoo myönteisesti ja arvostaen eikä armottomasti ja estäen.


2 kommenttia:

  1. Tieteellisestä tutkimuksesta en tiedä, mutta voisiko toimijuuden muutosta selvittää yksikertaisesti kyselemällä henkilöltä itseltään ja hänen ympäristöltään, miten asia on muuttunut. Luulisin, että ainakin yksittäisissä hankkeissa siitä olisi hyötyä.

    VastaaPoista
  2. Tuo on ilman muuta mahdollista! Ja näin varmasti tehdään ja olen itsekin sitä tehnyt.

    VastaaPoista