keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Nuoruus on seikkailu suunnaton...

Tänä kesänä olen miettinyt muun muassa Prometheus-leirin konseptia. Omat nuoreni ovat käyneet protuleirin ja kokeneet siellä hyvin merkityksellisiä asioita. Protuleirillä tuntuu onnistuvan paitsi ryhmäytyminen ja jokaisen yksilön hyväksyvän ilmapiirin rakentaminen, myös rakentavan keskustelukulttuurin ja aidon dialogin mahdollisuus. Pystytään keskustelemaan maailmankatsomukseen, etiikkaan, ihmiskuvaan, erilaisuuteen ja identiteettiin liittyvistä kysymyksistä, tarkastelemaan eri näkökulmia, tulemaan ehkä hieman tietoiseksi oman ajattelun rajoista ja myös laajentamisen mahdollisuuksista. Sen lisäksi ollaan paljon yhdessä rennon ja leikinkaltaisen olotilan puitteissa.

Tämän kokemuksen jo pelkkä sivusta seuraaminen on hyvin koskettavaa. Molempien lasten protuleirin päätösjuhla oli unohtumaton kokemus, ja unohtumatonta oli myös nähdä omassa lapsessa se, mitä viikko oli vaikuttanut.

Jotain hyvin voimallista tässä toiminnassa tosiaan on, kun se ilmeisesti onnistuu kerta toisensa jälkeen. Mietin että nuoret onnistuvat sellaisessa, mitä aikuiset yhteiskuntaelämän eri saroilla eivät tahdo millään saada toimimaan.

Jäin pohtimaan tätä asiaa ohjauksen näkökulmasta. Eikö tämä ole loistava esimerkki onnistuneesta vertaisohjauksesta? Ja eikö se myös kerro, että jos on tahtoa ja fokusta, jos on perustava sitoumus tiettyihin perustaviin arvoihin, ihmiset myös OSAAVAT ohjata yhdessä?

Moni aikuinen, jonka lapsi nauttii protuleiristä, miettii hieman haikeana, että voi kun itse olisin aikanaan saanut käydä, Leirejä järjestetään aikuisillekin nykyisin.

Mutta entä jos nuoret vetäisivät protuleirin aikuisille? Opettaisivat meitä miten se tehdään? Leirin ohjaajissa on kyllä usein aikuisiakin vetäjiä, mutta enimmäkseen he ovat varsin nuoria itsekin.



Olen kesän aikana myös käynyt läpi omaa nuoruuttani, miettinyt ja muistellut ihmisiä, joita silloin tunsin ja omia vaiheitani. Olen myös pohdiskellut sitä, miten nuorena koettu voimakas häpeäkokemus tai kiusaaminen voi saattaa nuoren ihmisen ikään kuin itse luovuttamaan pois toimijuuttaan tai sen mahdollisuuksia. Näillä ratkaisuilla voi olla sitten pitkät seuraamukset aikuisuuten asti. Nuori ihminen saattaa sulkea itseltään asioita tai tekemisiä siksi, että epäonnistumisen tai epäedullisen vertailun tuottamaa häpeää on vaikea kestää.  Näitä häpeäkokemuksia elämä kyllä heittää kaikkien tielle, eivätkä muut aina ymmärrä mitä nuoren mielessä tapahtuu. Silti häpeällä voi olla ratkaiseva rooli merkittävissä johtopäätöksissä, ratkaisuissa, poissulkemisissa tai ohjautumisissa... On ehkä helpompi luovuttaa jokin elämänalue, toiminta, harrastus tai intressi kokonaan pois, kuin elää häpeäntunteiden kanssa. Nuorella on vielä aika vähän strategioita käsitellä musertavia tunteita. Apua siihen ainakin tarvitsisi.

Mikael Leiman kirjoittaa dialogisen opinto-ohjauksen yhteydessä "sietämättömistä" perustavista negatiivisista tunteista, joita usein löytyy suojamekanismien taustalta. Hän toteaa kuitenkin myös, että koska nuori ihminen ei ole ehtinyt pystyttää ja vakiinnuttaa monimutkaisia suojajärjestelmiä, nämä tunteet ovat myös suhteellisen helposti käsillä. Siksi nuoren ihmisen toimijuutta voi myös usein huomattavasti tukea oikeaan kohtaan osuneella avuksi asettumisella.

Siksikin jäin sitä protuleiriä niin kovasti miettimään. Sehän voi olla monelle se onnekas käänne, jossa saakin nähdä itsensä aivan toisin, saa erilaista palautetta kuin mihin on tottunut, saa tulla lämpimän ja hyväksyvän katseen alaiseksi. Sellaisen katseen, jonka turvin toimijuutta voi lähteä laajentamaan.

Voi kun jokainen saisi tämän osakseen jossain kohtaa nuoruuttaan.